Imax
Elokuvaformaatti From Wikipedia, the free encyclopedia
IMAX (lyhenne sanoista Image Maximum) on kuvan- ja äänenlaadultaan korkealaatuinen elokuvien kuvaus- ja esitystekniikka, jota käytetään pääasiassa sellaisissa dokumenttielokuvissa, joissa elokuvan kokeminen nousee yhtä tärkeäksi tekijäksi kuin itse ohjelman sisältö (esimerkiksi ulkoavaruudessa tai veden alla kuvatut dokumentit). Vuonna 2016 Imax-teattereita oli maailmassa kuutisensataa, joista noin puolet alan nopeimmin kasvavalla markkinalla Kiinassa.[1][2]
Imax-elokuvat kuvataan 65 mm:n kameranegatiiville niin, että filmi kulkee kamerassa vaakasuuntaan. Tällöin filmiruudun pinta-ala on 8,3 kertaa 35 mm:n elokuvaruudun kokoinen. Filmi kulkee kamerassa 15 reikäparia kerrallaan, mikä tarkoittaa että kuvattaessa 24 ruutua sekunnissa filmiä kuluu noin 103 metriä minuutissa. Ruutukoko mahdollistaa todella terävän, syvän ja todentuntuisen kuvan. Imax-kokemukseen olennaisesti kuuluvaa kuusikanavaista ääntä ei tallenneta filmin reunaan, vaan erillisellä kameran ja esitysprojektorin kanssa synkronoidulla äänilaitteistolla.[3]
Imax-elokuvia esitetään pääasiassa formaatille omistetuissa teattereissa 70 millimetrin filmiltä, joka kulkee projektorissa vaakasuuntaan.[3] Koska Imax-elokuvissa yleisö on tavallista lähempänä valkokangasta ja valkokangas on suuri, kuva kattaa katsojan koko näköalueen ja täten elokuvakokemus on yleensä paljon kokonaisvaltaisempi.
Imax-formaatin on kehittänyt kanadalainen Imax Corporation. Yritys myös valmistaa Imax-tekniikkaa ja tuottaa sille elokuvia.[3]
Imax Dome (alkuperäiseltä nimeltään Omnimax) on Imax-formaatin muunnelma, jossa kamerassa ja projektorissa käytetään kalansilmäobjektiivia ja filmi projisoidaan kupolin muotoiselle valkokankaalle, jolloin kuva täyttää katsojan koko näkökentän. Formaattia käytetään pääasiassa planetaarioissa. Imax 3D -formaatissa kuvatut elokuvat puolestaan voidaan esittää katsojalle polarisaatiolasien avulla kolmiulotteisena.[3]
Historia
Imax-järjestelmän kehittivät kanadalaiset Graeme Ferguson, Roman Kroitor ja Robert Kerr.[3] Heidän tarkoituksenaan oli keksiä parempi vastine Cinerama-järjestelmälle. Ensimmäinen Imax-filmi, nimeltään Tiger Child, sai ensiesityksensä vuonna 1970 Expo '70 -tapahtumassa Japanin Osakassa. Seuraavana vuonna kolmikko perusti ensimmäisen pysyvän Imax-teatterin Torontoon. Vuonna 1973 paljastettiin Imax-muunnelma Imax Dome, kun sillä tehty elokuva Garden Isle sai ensiesityksensä. Ensimmäinen pysyvä Imax Dome -kokoonpano asennettiin San Diegon Balboa Parkiin Yhdysvalloissa samana vuonna. Vuonna 1986 tuotiin julki toinen Imax-muunnelma, Imax 3D.[4]
Imax-teattereiden ohjelmisto koostui pitkään lähinnä suoraan Imax-formaatille kuvatuista dokumenttielokuvista, tai Imax-elokuviin verrattuna huonolaatuisista 35 mm:n filmille kuvatuista elokuvista, jotka siirrettiin 70 mm:n Imax-formaattiin optisesti. 1990-luvun lopussa pitkistä fiktioelokuvista alettiin kuitenkin saada kunnollisia Imax-versioita: vuonna 1999 Disneyn Fantasia 2000 tehtiin suoraan Imaxille, ja sen jälkeen myös monista muista digitaalisista animaatioelokuvista tehtiin normaalien 35 mm:n esityskopioiden lisäksi korkealaatuiset Imax-versiot. Vuonna 2002 julkaistiin ensimmäinen DMR-tekniikkaa käyttävä Imax-elokuva, Apollo 13 (1995). DMR-menetelmällä pystyttiin tuottamaan korkealaatuisia Imax-kopioita elokuvista, jotka on alun perin kuvattu 35 mm:n filmille, vaikkakaan niiden kuvanlaatu ei ollut yhtä tarkka kuin ns. aitojen Imax-elokuvien. Tämän jälkeen Imax-teattereihin on tuotu useita Hollywood-fiktioelokuvien DMR-kopioita, kuten Tähtien sota -elokuvat ja Matrix-elokuvasarjan kaksi viimeistä osaa.
2000-luvun lopulta alkaen joihinkin suuren budjetin Hollywood-elokuviin, kuten Yön ritari (2008),[5] Transformers: Kaatuneiden kosto (2009) ja Yön ritarin paluu (2012), on kuvattu joitain jaksoja aidossa Imax-formaatissa. Formaatin raskauden ja kalleuden vuoksi pitkiä näytelmäelokuvia ei ole kuvattu kokonaan Imax-kameroilla juuri laisinkaan: ensimmäiset vastaavat tuotannot ovat Marvel Studiosin Avengers: Infinity War (2018) ja sen jatko-osa Avengers: Endgame (2019)[6][7].
Imax-teattereita oli vuonna 2006 yhteensä 265 maailman 38 maassa.[1] Nopeimmin kasvava markkina on Kiina, jossa niitä kesäkuussa 2016 oli jo yli 300, eli enemmän kuin koko maailmassa vuosikymmen aiemmin[2].
Vuonna 2016 Imax Corporation teki historiansa suurimman kaupan, kun maailman suurin elokuvateatteriyhtiö Wanda Group tilasi 150 Imax-teatteria sijoitettaviksi eri puolille Kiinaa. Ennestään Wanda-ryhmällä on jo saman verran Imax-teattereita eri Aasian maissa. Imax Corporation ja Wanda Group ovat myös tuottaneet useita kiinalaisia toimintaelokuvia teattereissa esitettäviksi.[2]
Digitaalinen Imax
Vuonna 2023 koko maailmassa oli jäljellä enää 48 toimivaa Imax-filmiprojektoria[8]. Digitaalisia Imax-teattereita oli yli 700[8].
Suomessa
Syksyllä 2018 Helsingin Itikseen avattiin Imax-teatteri[9]. Itiksen Imax-salissa ei ole 70-millistä Imax-filmiprojektiota[10], vaan teatteri on toteutettu digitaalisen Imaxin tekniikalla, joka perustuu 4K-laserprojektorin käyttöön[9].
Tekniset ominaisuudet
Kuva
Perinteisen filmipohjaisen Imaxin tekniikka perustuu 65 millimetrin filmiin, jolla saavutetaan hyvin korkea erottelukyky. Toisin kuin perinteisessä 70 mm:n formaatissa, Imaxissa 65 mm:n negatiivi valotetaan ja projisoidaan kuljettamalla sitä vaakasuunnassa.[3]
Imax-kamera käyttää 170 metrin keloja 65 mm:n filmiä, jolle mahtuu noin 90 sekuntia elokuvaa. Filmissä on yhtä kuvaruutua kohden 15 perforaatiota, jolloin kuvasuhteeksi tulee 1,43:1. Yhden kuvaruudun leveys on noin 7 cm ja korkeus 5,3 cm, kun vastaavat mitat esimerkiksi 35 mm:n filmissä ovat 2,2 cm ja 1,6 cm. Esitysnopeus useimmissa Imax-elokuvissa on standardi 24 kuvaruutua sekunnissa, mutta formaatista on olemassa myös harvinainen Imax HD -versio, jonka kuvanopeus on 48 ruutua sekunnissa.
Imax-elokuvat esitetään 70 mm:n filmiltä, jotka käyttävät tavallista kestävämpää, Kodakin kehittämää Estar-pohjaista filmiä. Estar-filmeissä esimerkiksi perforaatioiden koko ei muutu kehityksessä käytettävien kemikaalien takia, jolloin filmin projisoiminen on sujuvampaa. Filmit eivät täten myöskään katkea helposti.
Filmin suuren koon takia esityskopiot ovat hankalia käsitellä: 40-minuuttisen Imax-filmin kelat painavat lähes 90 kg, ja ne sisältävät noin 5 300 metriä filmiä. Koneenhoitajat joutuvatkin yleensä käyttämään pientä nosturia kelojen vaihtamiseen.
Imax-projektoreissa käytettävä tekniikka on monilta osin 35 mm:n filmin projektoreita kehittyneempää. Niissä ei esimerkiksi esiinny juuri lainkaan kuvan tärinää, mikä olisi Imax-filmeissä erityisen häiritsevää kuvan suuren koon vuoksi. Projektoreissa käytetään lähes 15 kilowatin ksenonlamppua. Standardikokoinen Imax-teatterin valkokangas on noin 22 metriä leveä ja 16 metriä korkea, mutta vielä suurempiakin kankaita käytetään.
Ääni
Imax-teattereissa äänentoisto tapahtuu 44 kaiuttimen avulla, joiden yhteisteho on 12 kilowattia.lähde? Osa äänestä tulee valkokankaan takaa, valkokankaan pienien reikien läpi. Toisin kuin useimmissa muissa filmiformaateissa, Imax-esityskopioissa ääni ei ole filmillä, vaan se toistetaan erillisestä digitaalisesta äänilähteestä[3].
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.