Ikuisuus
From Wikipedia, the free encyclopedia
From Wikipedia, the free encyclopedia
Ikuisuus on käsite, jolla on kaksi yleistä merkitystä. Usein sillä tarkoitetaan ääretöntä määrää aikaa. Toisaalta käsitteellä viitataan ajan ulkopuoliseen olevaisuuteen, jossa aikaa itseään ei ole. Ensin mainitun käsityksen kannattajat, erityisesti Aristoteles, ovat väitelleet todistaakseen, että aine, liike, dynamiikka, vastavoima ja aika ovat olleet olemassa ikuisesti.
_Consacrazione_1577_-_Pietro_Daverio,_L'eternità_-_Foto_Giovanni_Dall'Orto_-_6-Dec-2007.jpg)
Ikuisuuden metafysiikka voidaan supistaa kysymykseen: ”Miten jokin voi kestää pitempään kuin aika?” Aristoteleen ajasta asti filosofinen näkökulma on ollut hyvin oleellinen ja on sitä yhä esimerkiksi nykyisien, hyvin käytännöllisten protonin hajoamistutkimuksien kannalta. Kaikesta yrityksestä huolimatta protonin oma-aloitteista hajoamista eri hiukkasiksi ei ole koskaan havaittu.
Augustinus kirjoitti, että aika on olemassa vain luodussa maailmankaikkeudessa, joten Jumala on ajan ulkopuolella; Jumalalla ei ole menneisyyttä tai tulevaisuutta, vaan ainoastaan ikuinen nykyisyys. Kuitenkaan ei tarvitse uskoa mihinkään jumalaan uskoakseen vastaavaan käsitteeseen: Esimerkiksi ateistinen matemaatikko voi kannattaa filosofista oppia, jonka mukaan numerot ja niiden suhteet ovat ajan ulkopuolella ja ovat siten siinä mielessä ikuisia.
Teistien mukaan Jumala on ikuisesti oleva. Kuinka tämä tulkitaan, on osittain riippuvainen siitä, kuinka ikuisuus käsitetään. Ensimmäisen käsityksen mukaan Jumala voi olla olemassa ikuisuuden vuoksi tai ikuisuuden kautta tai kaikkina aikoina eli on ollut jo olemassa loputtoman määrän aikaa ja tulee olemaan olemassa loputtoman määrän aikaa. Toisen käsityksen mukaan Jumala voi olla olemassa ikuisuudessa, ajattomassa olevaisuudessa, jossa menneisyys, nykyhetki tai tulevaisuus eivät päde. On myös olemassa määritelmä, jonka mukaan Jumala ei ole olemassa ihmisen ajassa, mutta on silti ajan sisässä. Tämä on perusteltu siten, että jos Jumala ei olisi olemassa ajan ulko- tai sisäpuolella, Hän ei kykenisi toimimaan ihmisten keskuudessa.
Oli määritelmänä mikä tahansa ikuisuuden merkityksistä, on yleisesti havaittavissa, että ihminen ei voi ymmärtää ikuisuutta, koska se on joko ääretön määrä aikaa, jonka tiedämme, tai jotakin muuta kuin aikaa tai tyhjyyttä, jotka tiedämme. Käsitteellä äärettömyys on ikuisuuden kanssa joitakin yhtäläisyyksiä, jotka avaavat näkökulmaa ikuisuuteen. Konkreettisesti havainnoitavissa oleva äärettömyys sisältyy lukusarjaan, joka alkaa eikä lopu koskaan. Kuitenkaan hetkien sarja, joka on alkanut, mutta ei lopu, ei näiden määritelmien mukaan ole olennaisesti ikuinen. Tällainen sarja ei voi olla ikuinen, sillä vaikka se jatkuisikin (äärettömän) ajan loppuun asti, olisi silti ollut aikaa ennen ensimmäisen hetken alkua. Hetkien sarja ei koskaan voisi olla olemassa koko ikuisuuden ajan, koska mikään sen sisällä ei voisi tehdä sarjasta mitään, mikä olisi ollut olemassa koko ”ikuisuuden” ajan riippumatta siitä, mitä hetkien aikana tapahtuisi, eikä sarja täten voi saavuttaa ikuisen tai edes olennaisesti ikuisen asemaa.
Ikuisen olemassaolon suhteen on esitetty käsitys Jumalasta Luojana, joka kokonaan itsenäisenä kaikesta muusta" mikä on olemassa loi kaiken muun (panenteismin periaatteiden vastaisesti). Jos tämä pitää paikkansa, se merkitsee, että Jumala on riippumaton ajasta, koska tämä on (luodun) maailmankaikkeuden ominaisuus. Tämän käsityksen mukaan Jumala oli olemassa ennen aikaa, on olemassa joka hetki ja tulisi yhä olemaan, vaikka maailmankaikkeus ja aika itse lakkaisivat olemasta.
Raamatullinen ilmestys osoitti aluksi, että ihminen erityisenä luomuksena on kykenevä ymmärtämään vaikeaselkoisia käsitteitä toisin kuin sitä alempi eläinkunta, joka ei kykene ymmärtämään ”ikuisuutta”. ”Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua.” (Saarn. 3:11). Kun tätä verrataan ajaton olevaisuus -käsitteeseen, voidaan ymmärtää, että eläinkunta on saanut (johtuen kyvyttömyydestä ymmärtää ikuisuuden käsitettä tai edes aikaa) syntymästään lähtien ikuisen elämän, josta ihminen joutui eroon, kun hänet lähetettiin pois Eedenistä. Teistit uskovat yleisesti, että vaikka ihminen kykenisi ymmärtämään ikuisuuden vaikeaselkoisen käsitteen, hän voi saavuttaa ”ikuisen elämän” vasta, kun on päässyt takaisin Jumalan luokse.
Ikuisuus kuvataan usein käärmeenä syömässä omaa häntäänsä, ouroboroksena eli uroboroksena, vaikka symbolilla onkin useita sivumerkityksiä.
Myös ympyrää käytetään yleisesti ikuisuuden symbolina. Ikuisuuteen liittyvää äärettömyyden käsitettä kuvataan usein merkinnällä .
Raamatun mukaan (The Amplified Bible), kun aika loppuu, siirrytään ikuisuuteen. Silloin ei enää lasketa aikaa, ei ole odotusta tai viivettä. Samalla myös loppuu luonnollisen valon tarve: ei enää tarvita auringon valoa tai mitään keinotekoistakaan valoa [2]. Tähän liittyy myös se, että luomiskertomuksessa oli ensin syvä pimeys, sitten kaikkein ensimmäisenä Jumala loi sanallaan valon [3]. Aika alkaa siis valolla ja loppuu valon loppumiseen.
Suhteellisuusteoriassa aika ja pituus on suhteellista ja riippuvat nopeudesta suhteessa valon nopeuteen ([4], sivu 39) eli valon nopeudella liikkuessa aikaa ei kulu. Ikuisuus on valon nopeudesta riippumaton tila ajan tuolla puolen, jossa kaikki ajanhetket ovat olemassa: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Aikaa ei ole, ellei ole tietoista havaitsijaa. [5].
