yhdysvaltalainen elokuvatoimittajien yhdistys From Wikipedia, the free encyclopedia
Hollywood Foreign Press Association (HFPA) on yhdistys jonka jäsenistö koostuu päätoimisista toimittajista, jotka raportoivat Yhdysvaltain elokuvateollisuudesta eri sanoma- ja aikakauslehdissä Euroopassa, Aasiassa, Australiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Yhdistyksen 90 jäsentä,[1] kolme uusjäsentä, kuusi ainaisjäsentä ja kaksi liitännäisjäsentä edustavat vähintään 55 maata ja yhteensä yli 250 miljoonaa lukijaa. Yhdistys on parhaiten tunnettu sen vuotuisesta Golden Globe Awards -gaalasta, joka järjestetään vuosittain tammikuussa Los Angelesissa, Kaliforniassa.
Yhdistyksen perustivat 1940-luvun alussa joukko Los Angelesissa asuvia ulkomaalaisia toimittajia, jotka yrittivät saada lisää vaikutusvaltaa studioiden suhteen ja helpottaa elokuvatähtien haastattelumahdollisuuksia.
Jäsenkokoukset pidetään kuukausittain. Yhdistyksen virkailijat ja johtajat valitaan vuosittain. Yhdistys ottaa enintään viisi toimittajaa yhdistyksen uusiksi jäseniksi vuosittain. Kaikki jäsenet ovat akkreditoituneet Motion Picture Association of America (MPAA) järjestöön ja ovat velvoitettuja toimittamaan näytteitä tekemistään kirjoituksista oikeuttaakseen jäsenyytensä.
Jäsenyyden edellytykset ovat pysyvä asuminen Etelä-Kaliforniassa ja vähintään neljä julkaistua artikkelia vuodessa. Yhdistys ei määrittele niitä julkaisuja, joiden perusteella jäsenyys arvioidaan.
Yhdistyksessä on kaksi suomalaisjäsentä, Erkki Kanto ja Kirpi Uimonen Ballesteros[2].
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.