From Wikipedia, the free encyclopedia
Hollolan lukio oli Hollolan kunnan ylläpitämä lukiokoulutuksen yksikkö, jossa oli 23 opettajaa ja 250 oppilasta. Hollolan lukion viimeinen rehtori oli Timo Hillman.
Hollolan lukiota suunniteltiin lakkautettavaksi säästöpäätöksenä 2010, mutta esitys ei tuolloin mennyt läpi. Keväällä 2013 lakkauttamista ehdotettiin uudestaan osana laajempaa kunnan säästöpakettia. Esitys hyväksyttiin kunnanvaltuustossa, ja lukuvuosi 2013-2014 oli koulun viimeinen. Tämän jälkeen oppilaat siirtyivät pääosin Lahden lukioihin.[1]
Lukion erikoisuutena oli viestinnän opiskelumahdollisuus. Hollolan lisäksi lukioon tuli oppilaita myös naapurikunnista, kuten Hämeenkoskelta ja Lahdesta. Lukio sijaitsi valtatie 12:n eteläpuolella Salpakankaalla, minne se siirtyi Hollolan-Kosken Hämeen läänin kuntien yhteisen peruskoulun yläasteen tilojen vapauduttua. Myös sitä ennen lukio toimi samalla alueella, mutta eri rakennuksessa kolmisarjaisena.lähde?
Vuoden 2005 ylioppilaskirjoitusten puoltoäänten keskiarvolla 22,3 mitattuna lukio oli Suomen 439 päivälukion joukossa jaetulla sijalla 148. Päijät-Hämeen lukioiden joukossa Hollolan lukio sijoittui esimerkkivuonna Tiirismaan lukion jälkeen ja ennen Heinolan lukiota.lähde?
Vuosi | Oppilasmäärä |
---|---|
1968 | 160 |
1969 | 280 |
1970 | 399 |
1971 | 516 |
1972 | 653 |
1973 | 684 |
Keskikouluopetus alkoi Hollolassa vuonna 1968. Keskikoulussa tuolloin olivat myös ne, jotka 1970-1978 Suomessa toteutetun peruskoulu-uudistuksen jälkeen olisivat keskikoulun asemesta opiskelleet peruskoulun luokilla 4-9, minkä vuoksi oppilasmäärää ei voi verrata lukion oppilasmääriin, joka käsittää vain 10., 11. ja 12. kouluvuoden.lähde?
Hollolan lukio aloitti toimintansa syksyllä 1975. Lukion ensimmäinen rehtori oli Raimo Tanskanen. Ensimmäiset oppilaat, noin 30, kirjoittivat ylioppilaiksi keväällä 1978. Tanskasen jälkeen rehtorin virassa toimi pitkään Kimmo Laitinen ennen Timo Hillmania.lähde?
Hollolan lukiossa opetussuunnitelmaan sisältyi ympäristötoiminta.[2] Koulussa toimeenpantiin erilaisia projekteja, joista jatkuva projekti oli KeKe eli Kestävä Kehitys, jonka tarkoituksena oli vähentää muun muassa sähkön ja veden kulutusta sekä biojätteen kertymistä. Myös kierrätys oli osa KeKe-toimintaa.lähde?
Lukio sai vuonna 2006 Keskon myöntämän ympäristöpalkinnon.[3] WWF palkitsi vuonna 2008 koulun tuulivoimahankkeen 10 000 euron arvoisella Pandapalkinnolla.[4]
Syksyllä 2009 Hollolan lukion pihalle pystytettiin 12 metriä korkea tuulivoimala, jonka oli tarkoitus kattaa viisi prosenttia lukion sähköntarpeesta.[5] Runsaan vuoden toiminnassaolon aikana sähköä oli kuitenkin saatu tuotettua vain murto-osa tavoitteesta.[6]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.