nisäkäsheimo From Wikipedia, the free encyclopedia
Hirvieläimet (Cervidae) on sorkkaeläinten heimo, johon kuuluu noin 50 lajia. Hirvieläinten elinympäristöä ovat pääasiassa laajat ja harvat metsät, mutta jotkin lajit elävät myös tundralla ja avoimilla ruohoaroilla. Hirvieläimiä elää luonnonvaraisina kaikkialla muualla maapallolla paitsi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, tietyissä Keski-Aasian osissa ja Australiassa sekä Uudessa-Seelannissa, jonne ihminen on kuitenkin istuttanut joitakin populaatioita.
| Hirvieläimet | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: |
Hirvieläimet Cervidae Goldfuss, 1820 |
 |
|
| Alaheimot [1] | |
|
|
| Katso myös | |
Miljoonia vuosia sitten Aasiaan ilmaantuivat ensimmäiset hirvieläimet, joilla oli puolustus- ja taisteluaseinaan syöksyhampaat. Ajan saatossa syöksyhampaat kuitenkin katosivat ja niiden tilalle kehittyivät mahtavat ja suuret sarvet. Noin 350 000 vuotta sitten jääkauden aikaan, Beringinsalmen olleen kuivilla, Euraasiassa asuneet hirvieläimet ovat todennäköisesti vaeltaneet sen yli nykyisen Alaskan alueelle. Jääkausien ansiosta hirvet ovat luultavasti päässeet kulkemaan Aasiasta Amerikan mantereelle ja takaisin.
Selkein hirvieläinten tuntomerkki, joka erottaa ne muista nisäkkäistä, ovat sarvet, jotka useimmilla lajeilla kasvavat vain uroksille. Toisin kuin nautaeläimillä eli onttosarvisilla, hirvieläimillä sarvet ovat umpiluuta, eivätkä ole edes päältä sarveisainetta. Toisilla lajeilla sarvissa on oksamaisia haaroja, kun taas toisilla sarvet ovat pelkät piikit. Joillakin lajeilla, kuten hirvellä ja täpläkauriilla, sarvet ovat lapiomaiset. Sarvet ovat kehittyneet urosten välistä mahtailua ja tappeluita varten. Ne eivät ole pysyvät, vaan ne putoavat vuosittain ja tilalle kasvavat uudet, aiempaa suuremmat sarvet. Sarvet kasvavat sitä mukaa, kun uros varttuu ja niistä voidaan nähdä yksilön terveys, kypsyys ja vahvuus.
Muilta osin hirvieläimet muistuttavat monella tavoin antilooppeja ja muita sorkkaeläimiä. Niillä on solakka ja pitkänomainen ruumis, hoikat jalat ja kaula, lyhyt häntä, pitkä pää ja paljon hampaita, joilla ne hienontavat ravintonsa.
Suurin osa hirvieläinlajeista elää pääosan ajasta sukupuolten kesken jakautuneissa ryhmissä. Vasat pysyttelevät yhdessä naaraiden kanssa, urokset liikuskelevat yksin tai ryhmissä. Tosin kiima-aikana urosten kesken vallitsee kova kilpailu naaraista. Silloin tasaveroisten urosten kesken käydään tappeluita, kun taas heikommat yksilöt suosiolla luovuttavat lauman suurikokoisemman johtajan edessä. Tappeluissa urokset puskevat sarvillaan toisiaan vasten useiden minuuttienkin ajan, minkä jälkeen hävinnyt osapuoli, mikäli ei ole loukannut itseään pahoin, poistuu paikalta. Kiima-ajan päätteeksi voittajauroksetkin ovat haareminpidon seurauksena varsin uupuneita ja tarvitsevat paljon lepoa ennen kuin kykenevät uudestaan parittelemaan.
Hirvieläimet kommunikoivat toistensa kanssa monin tavoin. Monilla lajeilla takaruumis on vaalea, mikä helpottaa muiden lauman jäsenten erottamista. Emot ja vasat saattavat ilmoittaa sijainnistaan toisilleen määkimällä, ja monet lajit päästävät haukahduksen omaisia ääniä, mikäli ovat tukalassa tilanteessa. Kiima-aikana urokset lajista riippuen pitävät kovaa melua, isokauris muun muassa mylvii ja japaninkauris viheltää. Hirvieläinten hajuaisti on herkkä, ja eräs kommunikaation muoto ovatkin hajumerkit. Useilla lajeilla jää maahan hajumerkkejä varpaiden välissä olevista rauhasista, ja silmien edessä olevista rauhasista erittyy hajuainetta kasveihin.
Vesikauris, joka elää Kiinassa, on hirvieläinten keskuudessa poikkeus, sillä se elelee yksinään eikä kummallakaan sukupuolella ole sarvia. Uroksella on sarvien sijasta voimakkaasti kehittyneet torahammasmaiset kulmahampaat. Vastaavanlaiset hampaat ovat myös tupsuhirvellä ja muntjakeilla, joilla niilläkään sarvet eivät ole erityisen isot. Metsäpeuralla ja muilla peuran alalajeilla myös naarailla on sarvet.
Hirvieläimet syövät pääasiassa ruohoa, pensaiden ja puiden versoja, pieniä oksia ja lehtiä.
Useimmat lajit saavat kerrallaan vain yhden poikasen eli vasan. Elämänsä alkuvaiheet vasa pysyttelee piilossa, paitsi silloin kun emo imettää sitä. Sittemmin varttuaan vasa ryhtyy seuraamaan emoa ja tämän mahdollista laumaa. Imetys jatkuu useiden kuukausien ajan, usein jopa niin pitkälle että emo on ehtinyt synnyttää toisenkin vasan. Monilla lajeilla vasalla on turkissaan täpliä, jotka iän myötä katoavat. Tosin esimerkiksi aksiskauris, japaninkauris ja täpläkauris (kuusipeura) ovat myös aikuisena täplikkäitä. Vesikauris on poikkeus myös lisääntymisen suhteen, sillä se synnyttää usein kerrallaan kolme vasaa.
Hirvieläinten heimoon katsotaan nykyisin (2005) kuuluvan 51 lajia.[2] Lajimäärä voi tosin vaihdella eri lähteissä, koska joitakin alalajeja, kuten vapitia, saatetaan pitää niissä omina lajeinaan. Lajeista yksi, thaimaankauris, on kuollut sukupuuttoon.[3]
Hirvieläinten heimo jaettiin aiemmin viiteen alaheimoon: jalokauriit (Cervinae), kauriit eli varsinaiset hirvet (Capreolinae), myskikauriit (Moschinae), vesikauriit (Hydropotinae) ja muntjakit (Muntiacinae). Nykyisin alaheimoja on useimmissa luokituksissa vain kolme, sillä myskikauriit on erotettu hirvieläimistä omaksi Moschidae-heimokseen ja aiempaan muntjakkien alaheimoon kuuluneet lajit on sijoitettu jalokauriiden alaheimoon. Vesikauriiden alaheimoon kuuluu vain yksi laji.[3][4][1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
