Himmeli
From Wikipedia, the free encyclopedia
From Wikipedia, the free encyclopedia
Himmeli on tavallisesti oljista tehty katosta riippuva koriste-esine.[1] Nimi himmeli tulee germaanisten kielten sanasta Himmel (taivas). Paikoin himmeliä on kutsuttu Suomessa myös olkikruunuksi. Perinteinen himmeli tehdään viljakasvin hyvin valikoiduista oljista pujottamalla lanka korrenpätkän sisään ja muotoilemalla näistä korrenpätkistä kolmiulotteinen teos. Moderni himmeli voidaan tehdä myös esimerkiksi pilleistä ja siimasta.
Himmelin peruselementtejä ovat pyramidi ja oktaedri eli kahdeksansivuinen tahokas. Yksinkertaisin himmeli koostuu yhdestä isosta peruskuviosta ja kuudesta siihen kiinnitetystä pienemmästä kuviosta. Himmelit ovat yleensä pyörähdyssymmetrisiä ja ne ripustetaan ylimmästä pisteestään ohuen ompelulangan varaan kattoon. Himmeli pyörii lievässä ilmavirtauksessa. Nykyisin himmeliä pidetään esillä yleensä joulun aikaan, mutta ennen sitä pidettiin hyvän sadon takaavana onnenkaluna. Lisäksi ennen uskottiin koon voimaan: sato oli sitä parempi mitä suurempi himmeli oli.[2]
Himmelit ovat tunnettuja Suomen lisäksi Keski-Euroopassa ja Itä-Euroopassa, mutta ne levisivät Suomeen Ruotsista. Himmeleitä on käytetty koristeina Suomessa erityisesti Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Hämeessä ja Uudellamaalla, mutta ne levisivät myös Karjalan kannakselle ja Pohjanmaalle.[3]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.