From Wikipedia, the free encyclopedia
Hapenensaari (ven. О́стров Со́лнечный) on saari Viipurinlahdessa ja entinen kylä entisen Viipurin maalaiskunnan alueella Venäjällä, Suomen luovuttamalla alueella. Hapenensaari sijaitsee Viipurinlahden länsiosassa Piispansaaren länsipuolella. Hapenensaaren kylä sijaitsi Viipurin maalaiskunnan länsiosassa ja se käsitti saaren lisäksi myös alueen mantereelta Karppilan ja Vahvaniemen kylien välistä. Kylä rajoittui pohjoisessa Vahvialan kuntaan ja etelässä Viipurin kaupunkiin kuuluneeseen Uuraan satama-alueeseen.
Hapenensaaren kylässä oli 57 asukasta vuonna 1937. Kylä oli maatalousvaltainen. Vuonna 1937 kylässä oli 235 ha metsää, 42 ha peltoa ja 19 ha niittyä.[1] Kalastus oli tärkeä sivuelinkeino.
Hapenensaari oli kuulunut alun perin Tervajoen koulupiirin. Tervajoen kylä, jossa koulu sijaitsi, siirtyi vastaperustetun Vahvialan kunnan osaksi vuonna 1921, jolloin Viipurin maalaiskuntaan jääneestä koulupiirin osasta muodostettiin Karppilan koulupiiri, jonka koulu sijaitsi Karppilan kylässä.[2] Vuonna 1930 perustettiin Piispansaaren kansakoulu, jonka alueeseen tuli kuulumaan muun muassa Hapenensaari.[3]
Aivan talvisodan loppuvaiheessa taistelut ulottuivat Hapenensaaren alueelle, kun neuvostojoukot pääsivät ylittämään jäätyneen Viipurinlahden. Kylän väestö oli evakuoitu muualle Suomeen jo ennen tätä. Moskovan rauhassa 1940 Viipurin maalaiskunta Hapenensaari mukaan lukien siirtyi Neuvostoliitolle. Luovutetut alueet valloitettiin takaisin jatkosodassa 1941 ja kyläläiset pääsivät palaamaan koteihinsa. Uusi evakuointi oli kuitenkin edessä kesällä 1944.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.