Hahmopsykologia

Hahmopsykologia on psykologian suuntaus, josta humanistiset oppimisteoriat ovat ottaneet vaikutteita. Hahmopsykologia syntyi Saksassa 1920-luvulla vastareaktiona behavioristiselle oppimis- ja ihmiskäsitykselle. ^[1]Koulukunnan merkittävimpiä edustajia olivat Max Wertheimer, Kurt Koffka ja Wolfgang Köhler. Nykyään koulukunnalla on merkitystä enimmäkseen havaintopsykologian saralla.

Samankaltaisuuden laki: säännölliseen 6 x 6 -ristikkokuvioon järjestetyt ympyrät hahmottuvat vaakarivien muotoisina ryhminä.

Hahmoteorioiden perusajatus on, että oppimisen taustalla on ihmisen oma oivallus, joka johtaa ymmärrykseen. Hahmopsykologian mukaan kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, ja sillä on ominaisuuksia, joita itsenäisillä osilla ei ole. Tätä ilmiötä on havainnollistettu hahmopsykologiaan perustuville hahmolaeilla, jotka kuvaavat havaintojen jäsentymistä ja selittävät, miten havainnon kohteiden osat muodostuvat laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Hahmolakeja on tutkittu eniten näköaistissa. ^[2]

Fredrick Perls, Laura Perls ja Paul Goodman kehittivät hahmoterapian eli Gestalt-terapian hahmopsykologian, sekä reichilaisen ja freudilaisen näkemyksen pohjalta.^[3] Fredrick Perls sai vaikutteita myös psykodraaman kehittäneeltä Jakob Morenolta.^[4]

Hahmolait

Hahmolait ovat periaatteita, joiden avulla aivomme päättelevät sen, mikä on kuvio ja mikä taustaa, mitkä yksityiskohdat kuuluvat yhteen ja mitkä ovat keskeisiä. Niillä pyritään siten kuvaamaan ihmisen (luultavimmin synnynnäisiä) visuaalisten piirteiden hahmotus- ja yhdistelytapoja. Hahmolakeja on analysoitu etenkin näköhavaintojen alueella, mutta hahmoperiaatteita voidaan hyvin soveltaa myös muiden aistien (esim. kuulon käyttämisen) yhteydessä.^[5] Erilaisten hahmolakien avulla voidaan suunnitella käyttöliittymän erilaisia kokonaisuuksia niin, että käyttäjä pystyisi hahmottamaan ne juuri toivotulla tavalla. Tunnettuja hahmolakeja ovat:

Hyvän hahmon laki

1. Hyvän muodon laki, joka esittää, miten ihminen pyrkii ymmärtämään kuviot mahdollisimman yksinkertaisina, hyvämuotoisina ja säännönmukaisina.

Läheisyyden laki

2. Läheisyyden laki, jonka mukaan lähekkäin olevat kuviot mielletään yhteenkuuluviksi. Yleisesti läheisyyden laki sanoo, että mitä lähempänä asiat ovat, sitä varmemmin ne käsitetään ryhmäksi. Läheisyys voidaan jakaa likisyyteen, kosketukseen ja limittymiseen.
3. Hyvän jatkon laki, jonka mukaan hahmotamme, että esimerkiksi keskenään risteävät viivat jatkuvat risteyskohdissa niin, että niiden suunta muuttuu mahdollisimman vähän.
4. Samankaltaisuuden laki, jonka mukaan muodoltaan tai väreiltään samankaltaiset kuviot mielletään yhteenkuuluviksi. Samanlaisuuden voi jakaa kokoon, väriin ja muotoon.

Sulkeutuvuuden laki: kynät hahmottuvat kolmiomuodon sivuina, vaikkeivät muodosta kokonaista kolmiokuviota.

5. Sulkeutuvuuden laki, jonka mukaan kuvio hahmotetaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, vaikka siitä puuttuisi osia. Esimerkiksi epäselvän käsialan lukeminen tai vajavaisesti piirretyn kuvion tunnistaminen onnistuu.

Symmetrian laki: vuoristoinen saari ja sen heijastus hahmottuvat yhtenäisenä tummana kuviona.

6. Symmetrian laki, jonka mukaan mitä symmetrisempi kuvio osista muodostuu, sitä helpommin katsoja havaitsee kohteeksi symmetrisen kuvion, eikä sitä muodostavia osia.
7. Yhteisen liikkeen laki, jonka mukaan samaan ryhmään kuuluviksi mielletään kohteet, jotka näyttävät liikkuvan samaan suuntaan samalla nopeudella.
8. Ajallisen lähekkäisyyden laki, jonka mukaan esimerkiksi toisiaan seuraavien tapahtumien ajatellaan johtuvan syy–seuraus-suhteesta. ^[6]

Lähteet

1. Peltomaa, Mattila: Psykologian verkot, sivu 69. Karisto, 2006
2. Paavilainen: Persoona 3 - tiedonkäsittelyn perusteet, sivu 58. Edita, 2008
3. Dr. Frederick Perls, 76, Dead; Devised Gestalt Psychotherapy The New York Times, nytimes.com. 13.3.1970. Viitattu 13.11.2016. (englanniksi)
4. Matti O. Huttunen, Hely Kalska (toimittajat): Psykoterapiat, s. 299-300 Hahmoterapia (Luku 15, Matti O. Huttunen: Muita psykoterapioita. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2015 (3. uudistettu painos). ISBN 978-951-656-519-7 (suomeksi)
5. Otavan suuri Ensyklopedia, 3. osa (Hašek-juuri), s. 1640–1641, art. Havainto. Otava, 1978. ISBN 951-1-02232-6
6. Paavilainen: Persoona 3 : tiedonkäsittelyn perusteet, sivu 57. Edita, 2008