brittiläinen taistelulaiva From Wikipedia, the free encyclopedia
HMS Warspite (viirinumero 03) oli Britannian kuninkaallisen laivaston vuonna 1913 vesillelaskettu Queen Elizabeth -luokan taistelulaiva. Alus otti osaa kumpaankin maailmansotaan, joista jälkimmäisen aikana se sai lempinimen Vanha rouva (The Old Lady). Alus romutettiin lopulta vuoteen 1950 mennessä.
| HMS Warspite | |
|---|---|
 HMS Warspite Intian Valtamerellä 1942 |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Devonportin telakka |
| Kölinlasku | 31. lokakuuta 1912 |
| Laskettu vesille | 26. marraskuuta 1913 |
| Palveluskäyttöön | marraskuu 1915 |
| Poistui palveluskäytöstä | 23. huhtikuuta 1947 |
| Loppuvaihe | myytiin romutettavaksi |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
27 940 t (standardi) 33 528 t (kuormattu) |
| Pituus | 196,76 m |
| Leveys | 27,57 m |
| Syväys | 9,19 m |
| Koneteho | 75 000 shp |
| Nopeus | 24 solmua |
| Miehistöä | 950 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
8 × BL 15"/42 Mk I -tykkiä kaksoistorneissa 16 × 6" tykkiä 2 × 3" ilmatorjuntatykkiä 4 × 21" torpedoputkea |
Alus tilattiin Devonportin telakalta, missä köli laskettiin 31. lokakuuta 1912. Alus laskettiin vesille 26. marraskuuta 1913 ja valmistui telakalta 8. maaliskuuta 1915, jolloin sen koeajot aloitettiin.[1]
Ensimmäisen maailmansodan vuoksi aluksen koeajoja ja tarkastuksia lyhennettiin. Kuninkaallinen laivasto otti Warspiten palvelukseen 5. huhtikuuta 1915 Devonportissa liittäen aluksen Suuren laivaston 2. taistelulaivueeseen. Alus saapui 13. huhtikuuta Scapa Flow'hun liittyen laivueeseensa.[2]
Alus ajoi karille Dunbarin edustalla 17. syyskuuta 1915, jolloin sen pohja vaurioitui lievästi. Se oli kelluvalla telakalla korjattavana 20. marraskuuta saakka ja alus palasi laivueeseensa 24. marraskuuta, jolloin se siirrettiin vastamuodostettuun 5. taistelulaivueeseen. Alus törmäsi 3. joulukuuta sisaralukseensa Barhamiin, mikä aiheutti aluksen joutumisen korjattavaksi loppuvuodeksi.[3]
Skagerrakin taistelussa 31. toukokuuta 1916 laivue oli liitettynä taisteluristeilijälaivueeseen, jota se tuki taistelussa. Warspite oli yksi pahiten vaurioituneista taistelulaivoista, mutta se kykeni osallistumaan taisteluun koko ajan. Alus ampui 259 laukausta 15 tuuman pääaseillaan sekä merkittävän määrän kuuden tuuman apuaseillaan. Siihen osui 29 raskasta ja keskiraskasta kranaattia, joiden aiheuttamat vauriot olivat merkittäviä. Alus saapui taistelua seuranneena päivänä Rosythiin, jossa se siirrettiin telakalle korjattavaksi. Aluksen korjaukset valmistuivat 20. heinäkuuta ja se palasi Suureen Laivastoon 23. heinäkuuta 1916.[3]
Warspite törmäsi 24. elokuuta HMS Valiantin kanssa, minkä seurauksena alus oli telakalla 29. syyskuuta saakka. Alus ei osallistunut palvelukseen palattuaan enää aktiivisesti sotatoimiin.[3]
Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Warspite liitettiin huhtikuussa 1919 Atlantin laivaston 2. taistelulaivueeseen, jossa se oli toukokuuhun 1921, jolloin se siirrettiin 1. taistelulaivueeseen. Laivueessa se palveli Portsmouthin telakalle siirtoonsa saakka, jolloin alus samalla poistettiin palveluksesta 31. lokakuuta 1924.[3]
Telakalla aluksen aluksen runkoon kiinnitettiin torpedovyöt, jotka kasvattivat aluksen leveyden 104 jalkaan (90' 6" aiemmin). Torpedovyöt oli jaettu ylä- ja alaosaan, ja ne loppuivat 90 jalkaa ennen perää ja keulaa. Osaa torpedovyön taskuista käytettiin öljytankkeina ja loput täytettiin vedellä tai tehtiin ilmatiiviiksi. Etummainen savupiippu taivutettiin yhteen takimmaisen kanssa, jolloin savupiippu muodostui yhdeksi suureksi putkeksi. Näin saatiin savukaasut ohjattua pois komentosillalta ja tulenjohtopaikoista. Lisäksi komentosiltaa muutettiin.[4]
Venekannen 6-tuumainen ja 12-paunainen ilmatorjuntatykki korvattiin kahdeksalla 4 tuuman Mk XVI -ilmatorjuntatykillä. Lentoonlähtöalustat säilytettiin, mutta operatiivisia lentokoneita ei laivalle sijoitettu.[4]
Warspite palasi palveluskäyttöön 6. huhtikuuta 1926, ja se liitettiin Välimeren laivastoon. Alus saapui 20. toukokuuta Maltalle, missä se toimi Välimeren laivaston komentajan lippulaivana. Alus ajoi karille Aegean merellä heinäkuussa 1928, minkä jälkeen se palasi kotimaahan korjattavaksi. Korjausten jälkeen se palasi palveluskäyttöön 22. tammikuuta 1929 ja saman tien takaisin 1. Taistelulaivaviirikköön Välimeren laivastoon.[3]
Toukokuussa 1931 alus siirrettiin 2. taistelulaivaviirikköön Atlantin laivastoon, kunnes se poistettiin palveluskäytöstä reserviin valmistautumaan modernisointiin 23. joulukuuta 1933. Aluksen asennettiin HACS (High angle control system) Mk I ilmatorjunnan tulenjohtolaitteisto ja torpedoputket poistettiin vuosina 1930–1931.[4] Modernisointi aloitettiin maaliskuussa 1934 ja valmistui kolme vuotta myöhemmin.[3]
Portsmouthissa tehdyssä modernisoinnissa runko oikaistiin ja kaikki kansirakenteet poistettiin. Koneet vaihdettiin uusiin, jolloin moottoriteho kasvoi 80 000 hevosvoimaan. Samoin moottoritilojen jakoa uudistettiin ja runkokaarien tukea lisättiin. Uusi moottori vähensi uppoumaa 1 480 tonnilla.[4]
Kansipanssaria pääkannella etummaisen tykkitornin edessä lisättiin kolmituumaiseksi ja makasiinien yläpuolella olevaa panssarikantta 5,5 tuumaan, samoin konehuoneiden yläpuolella oleva panssari 3,5-tuumaiseksi. Pääaseiden tornien korotuskulmia lisättiin niin, että oli mahdollista ampua 30 asteen korotuskulmalla, mikä lisäsi aseiden kantaman 32 300 jaardiin käytettäessä uusia ampumatarvikkeita. Jäljellä olevat 4 tuuman ilmatorjuntatykit korvattiin neljällä kaksiputkisella 4 tuuman Mk XIX -tykeillä. Etummaisin ja taaimmaisin 6 tuuman tykki kummaltakin laidalta poistettiin.[4]
Savupiipun etupuolella olleet neljä Mk VI kahdeksanputkista 2-paunaista, kaksi kummallakin laidalla ja vanhan lentoonlähtötason takana olleet kaksi neliputkista puolen tuuman konekivääriä poistettiin ja asennettiin B- ja X-tornien katoille. Loput kaksi torpedoputkea poistettiin.[4]
Vanha kolmijalkainen masto ja vanha pisaranmallinen silta korvattiin suurella laatikkomaisella sillalla, jonka yläosa muodosti tankomaisen maston. Uusi 15 tuuman pääaseen tulenjohtopaikka sijoitettiin sillan yläosaan vanha siirrettiin rakenteiden takaosaan. HACS Mk III sijoitettiin kumpaankin laitaan sillalle.[4]
Savuhormin taakse rakennettiin suuri lentokonesuoja ja kiinteä DIIH katapultti asennettiin yläkannelle lentokonesuojan ja takimmaisen valvomon välille. Neljä Blackburn Skuaa ja myöhemmin Fairey Swordfish kellukekonetta ja lopulta Vickers-Supermarine Walrus -lentovenettä kykeni operoimaan alukselta teoriassa, mutta normaalisti lentokoneita ei ollut kahta enempää, koska lentokonesuojaan ei mahtunut enempää. Swordfish-koneet olivat käytössä vuodesta 1938 aina tammikuuhun 1942 ja Walrus siitä eteenpäin.[5]
Näiden muutosten jälkeen uppouma oli kasvanut 36 096 tonniin ja alus kykeni 23,8 solmun nopeuteen käyttöönottotesteissä.[6]
Warspite palasi Välimeren laivastoon 29. kesäkuuta 1937 lippulaivaksi, mutta koneissa olevien mekaanisten ongelmien vuoksi se saapui asemapaikalleen vasta tammikuussa 1938.[7]
Toisen maailmansodan alkaessa Warspite jatkoi palvelustaan Välimerellä, kunnes se sai käskyn liittyä Kotilaivastoon lokakuun lopulla. Warspite saapui Gibraltarille 6. marraskuuta 1939. Saksan laivaston taisteluristeilijöiden Gneisenaun ja Scharnhorstin kauppamerenkululle aiheuttaman uhan vuoksi Warspite määrättiin suojaamaan Halifaxiin meneviä saattueita.[7]
Warspitestä tehtiin Kotilaivaston lippulaiva 6. joulukuuta ja tehtäväksi määrättiin partioiminen pohjoisilla vesialueilla sekä Pohjanmerellä huhtikuussa 1940 tapahtuneeseen saksalaisten Norjan valtaukseen saakka. Alus otti osaa toiseen Narvikin toiseen taisteluun 13. huhtikuuta, jolloin 15 tuuman tykeillä Warspite upotti saksalaisen hävittäjän Erich Koellnerin ja romutti hävittäjä Erich Giesen. Lisäksi retken aikana alukselta lähtenyt Fairey Swordfish upotti saksalaisen sukellusveneen U-64:n. Warspite osallistui Norjan tapahtumiin 25. huhtikuuta saakka, jolloin se määrättiin palaamaan Scapa Flow'hun.[7]
Scapa Flow'hun saavuttuaan Warspite määrättiin Välimerelle, ja alus saapui Aleksandriaan 14. toukokuuta 1940. Warspite osallistui Calabrian taisteluun 9. heinäkuuta, jossa kohdattiin Italian laivaston taistelulaivat Giulio Cesare ja Conte di Cavour. Warspite osui Giulio Cesareen kerran 15 tuuman pääaseillaan ja aiheutti osuman saaneen aluksen nopeuden putoamisen 18 solmuun.[7]
Warspite osallistui Bardian pommitukseen 17. elokuuta (operaatio MB2), minkä jälkeen sen päätehtävänä oli Maltan saattueiden suojaaminen Kreikan taisteluihin saakka. Warspite tuki taisteluita Valonan pommituksella joulukuussa 1940 ja uudelleen pommittamalla Bardiaa 31. tammikuuta 1941.[7]
Warspiten seuraava meritaistelu oli Matapanin taistelu maaliskuussa, missä se taisteli yhdessä taistelulaivojen HMS Valiantin ja HMS Barhamin kanssa upottaen italialaiset raskaat risteilijät Zaran, Fiumen, Polan sekä kaksi hävittäjää. Warspite ampui kaksi täyslaidallista kohden Fiumea ja neljästi kohden Zaraa. Alus osallistui Tripolin pommitukseen 21. huhtikuuta ja seuraavassa kuussa suojasi Operaatio Tiikeriä (Maltan saattue).[7]
Warspite osallistui Kreetan taisteluihin 22. toukokuuta, missä alukseen osui saksalaisen III/JG7:n Messerschmitt Bf 109B -koneen pudottama lentopommi. Osuma aiheutti suuret vauriot vasemman kyljen 6 ja 4 tuuman asemissa, 38 miestä sai surmansa ja useat haavoittuivat. Alukselle suoritettiin tilapäiskorjaukset Aleksandriassa, minkä jälkeen se purjehti Yhdysvaltoihin varsinaisiin korjauksiin. Mutta ennen siirtymistä alus joutui 24. kesäkuuta vastaisena yönä uuden ilmahyökkäyksen kohteeksi, mikä aiheutti uuden vuodon.[7]
Warspite aloitti purjehduksensa kohti Seattlea 25. kesäkuuta 1941 yli Tyynen valtameren. Alus saapui Honoluluun 2. elokuuta ja lopulta Puget Soundin laivaston telakalle Bremertoniin 11. elokuuta.[7]
Alukselle tehtiin myös muutoksia rungon vaatimien korjausten lisäksi. Sillan rakennetta paranneltiin, lisättiin 271, 281 ja 284 tyypin tutkat. Ilmatorjunta-aseistukseen lisättiin kolmetoista 20 millimetrin Boforsia, mutta puolen tuuman Vickers-konekiväärit ja 3,7 tuuman haupitsi poistettiin.[6]
Warspiten ollessa telakalla Yhdysvalloissa liittyi Japani mukaan sotaan hyökätessään Pearl Harboriin. Tämän vuoksi Kuninkaallinen laivasto perusti uuden Itäisen laivaston suojaamaan etujaan Kaukoidässä.
Warspite palasi palvelukseen 28. joulukuuta 1941, jolloin se sai käskyn liittyä Itäiseen laivastoon ja purjehti Australiaan ja Intian valtamerelle. Alus saapui Ceylonille 22. maaliskuuta 1942 ja siitä tuli Itäisen laivaston komentajan amiraali Sir James Somervillen lippulaiva.[8]
Itäisen laivaston kotisatamana oli Ceylon ja sen muodosti kaksi ryhmää nopea, johon kuuluivat Warspite sekä lentotukialukset HMS Formidable ja HMS Indomitable ja hidas, johon kuuluivat neljä Revenge-luokan taistelulaivaa sekä lentotukialus HMS Hermes. Japanin uhkan lisääntyessä amiraali Somerville siirsi aluksensa Malediiveille ja uudeksi kotisatamaksi määrättiin Addun atolli.
Vuoden 1942 aikana Warspiten 20 millimetrin ilmatorjuntatykkien määrä lisättiin viiteentoista ja tyypin 273 tutka asennettiin vanhentuneen tyypin 271 tilalle.[6]
Ollessaan Itäisessä laivastossa alukselle ei tapahtunut mitään merkittävää. Warspite sai käskyn purjehtia kotivesille maaliskuussa 1943. Clydeen Englantiin alus saapui 10. toukokuuta.[8]
Englannissa Warspiten 20 millimetrin ilmatorjuntatykkien määrä lisättiin vielä kuudellatoista tykillä, katapultit ja lentokoneiden tarvitsemat rakenteet poistettiin ja hangaarit muutettiin varastoiksi.[6]
Clydesta Warspite määrättiin Välimerelle jo kesäkuussa ja alus oli tukemassa Sisilian maihinnousua heinäkuussa. Catanian pommitukseen alus osallistui 17. heinäkuuta. Sisilian valtauksen jälkeen Warspite oli pommittamassa Reggiota 2. syyskuuta. Alus oli vastaanottamassa Italian laivaston antautumisen Maltalla 10. syyskuuta.[8]
Alus oli lähdössä huoltoon kotimaahan, kun se sai käskyn 14. syyskuuta osallistua ongelmiin joutuneen Salernon maihinnousun tukemiseen. Warspite tulitti maakohteita 15. ja 16. syyskuuta, jolloin sitä kohti laukaistiin kolme Fritz-X (FX1400) liitopommia. Alukseen osui yksi pommeista ja toinen osui aivan alukseen viereen. Osuma tuli juuri savupiipun taakse ja teki 20 × 40 jalan kokoisen reiän pohjaan. Vieressä räjähtänyt osui aivan kattilahuone No. 5:n viereen, jolloin viisi kattilahuonetta täyttyi vedellä, ja alus menetti tehonsa. Aluksen miehistöstä kaatui 9 ja 14 haavoittui. Alukseen vuoti kaikkiaan lähes 5 000 tonnia vettä, mikä aiheutti 5 asteen kallistuman. Osuman saanut alus kellui avuttomana, kunnes kaksi Yhdysvaltain laivaston hinaajaa tuli avuksi. Hinattuna alus saapui Maltalle 19. syyskuuta.[8]
Warspite lähti jatkamaan matkaa 1. marraskuuta hinattuna kohti Gibraltaria, jossa se oli telakalla neljä seuraavaa kuukautta.[8]
Warspite lähti purjehtimaan 9. maaliskuuta 1944 palatakseen kotimaahan Rosythiin lopullisia korjauksia varten. Korjausten valmistuttua alus palasi palvelukseen 27. huhtikuuta.[8]
Palattuaan palvelukseen Warspite liitettiin Normandian maihinnousua tukevaan laivastoon osaksi Itäistä ryhmää, jonka tehtävänä oli muun muassa tulittaa saksalaisten asemia Sword Beachillä. Samoin alus toisinaan suoritti tulitukitehtäviä muillakin rannoilla. Tehtävien suoritusta hieman heikensi se, että Fritz-X:n osuman jälkeen X-torni ei edelleenkään ollut toimintakunnossa samoin kattilahuone No. 4 ei ollut toimintakuntoinen.[8]
Gold Beachin tulitukitehtävän jälkeen Warspiten oli palattava Rosythiin telakalle pääaseiden vaihtoon, koska niiden putket olivat kuluneet käyttökelvottomiksi. Matkalla Rosythiin Warspite osui magneettimiinaan, joka aiheutti merkittävät vauriot. Vaurioista huolimatta alus kykeni purjehtimaan Rosythiin, jossa suoritettiin ainoastaan välttämättömät korjaukset aluksen palauttamiseksi tulitukitehtäväänsä.[8]
Rosythissa olon aikana loput 6 tuuman apuaseet poistettiin, ja neljä kaksiputkista Mk IV 20 millimetrin tykkiä asennettiin tilalle (neljä yksiputkista poistettiin). Tyypin 274 tutka korvasi vanhentuneen tyypin 284 järjestelmän. Korjausten jälkeen aluksella oli kaikkiaan 27 yksiputkista ja neljä kaksiputkista 20 millimetrin ilmatorjuntatykkiä.[6]
Paluunsa jälkeen Warspite pommitti Brestiä 25. elokuuta, Le Havrea 10. syyskuuta ja Walcherenia, jonne tehtiin maihinnousu 1. marraskuuta. Walcherenin tulitukitehtävä oli viimeinen kerta kun Warspiten pääaseita käytettiin. Pääosin toimintakyvyttömänä Walcherenin jälkeen alus siirrettiin reserviin 1. helmikuuta 1945.[8]
Sodan jälkeen oli pyrkimys tehdä Warspitesta museolaiva samoin kuin amiraali Nelsonin lippulaiva Victory, mutta Amiraliteetti torjui ehdotuksen, ja alus myytiin Metallic Industriesille Faslaneen romutettavaksi 12. maaliskuuta 1947. Siirron romutettavaksi keskeytti ensin rajumyrsky, ja seuraavana yönä alus irtosi itsekseen ankkurista ja törmäsi Prussia Coveen 23. huhtikuuta. Alus hinattiin St. Michael's Mountiin, jossa se romutettiin vuoteen 1950 mennessä.[8]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
