suomalainen kauppias ja laivanvarustaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Gustaf Emanuel Ranin, aik. Kustaa Raninen (2. syyskuuta 1825 Sääminki – 30. lokakuuta 1896 Kuopio[1]) oli Kuopion ensimmäisiä tukkukauppiaita ja laivanvarustaja, joka sai kauppaneuvoksen arvonimen (1875).[2][3]
Gustaf Ranin syntyi posteljooni Lars Ranisen ja hänen vaimonsa Henrikan (toisissa lähteissä Fredrika) o.s. Mahlbergin perheeseen Säämingissä nykyisen Savonlinnan-Punkaharjun alueella. Ranin harjoitti kauppaa aluksi ostamalla maaseudun tuotteita – voita, talia ja tervaa – ja kokoamalla niitä tukkueriksi, jotka hän toimitti Viipuriin ja Pietariin, missä ne vaihdettiin maaseudulla tarvittuihin hyödykkeisiin kuten suolaan, sokeriin ja kahviin. Hänen nimeään kantava kauppahuone perustettiin vuonna 1852.
Ranin aloitti teollisen viinanpolton 1859. Hänen kumppaninaan siinä oli toinen kauppias, Rurik Kellgren. ”Gust. Raninin”, kuten hänen nimensä kirjoitettiin liikkeen nimessä, toimialoihin kuuluivat myöhemmin erityisesti myllyt, polttimoteollisuus sekä panimot. Pääomat ja perusta teollisuudelle tulivat maalaistavaran välityksestä ja tukkukaupasta.
Mestari-, Rautakoura-, Puijo- ja Torni-olutta valmistanut Raninin olut- ja virvoitusjuomatehdas Kuopiossa päätyi vuonna 1972 Valiolle, joka lopetti 112 vuotta toimineen panimon kannattamattomana 1977. Sen osuus Suomen olutmarkkinoista oli tuolloin yhden prosentin luokkaa.[4][5][6]
O. Y. Gust. Ranin oli myös laivanvarustaja. Sen lipun alla purjehtivat Aino, Wellamo, Wipunen, Panu ja Koljonniemi. S/S Wipunen on edelleen yhtiön omistuksessa liikennöintikuntoisena.
Gustaf Raninin veli Lars Gustav eli Lassi oli näyttelijä Helge Raninin isä ja Matti Raninin isoisä.[7]
Teatterineuvos Matti Ranin kertoo isosetänsä Gustaf Raninin yrityksen tuotteiden joutumisesta savolaisen huumorin kohteeksi: "Raninin olut oli kuuluisaa vähän kauempanakin. Olutpullon etiketissä luki VALMIST. GUST. RANIN. Savolaiset antoivat oluelle lempinimen ’valmist kust’.”[8]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.