From Wikipedia, the free encyclopedia
Glenn Edgar Morris (18. kesäkuuta 1912 Simla, Colorado – 31. tammikuuta 1974) oli yhdysvaltalainen yleisurheilija, kymmenottelun olympiavoittaja Berliinissä 1936, sittemmin elokuvanäyttelijä.
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Yhdysvallat | |||
Miesten yleisurheilu | |||
Olympialaiset | |||
Kultaa | Berliini 1936 | kymmenottelu |
Ennen olympiavuotta Morris tunnettiin parhaiten 400 metrin aitajuoksijana.[1] Alkuvuodesta hän kokeili kymmenottelua saavuttaen 7 576 pistettä ja myöhemmin Yhdysvaltain mestaruuskisoissa 7 880.[2] Jälkimmäinen pistemäärä ylitti maailmanennätyksen, mutta IAAF ei jostakin syystä sitä hyväksynyt.
Berliinin olympialaisissa Morris otteli uransa kolmannen ja viimeisen ottelun. Hän teki tasaisen sarjan vailla heikkouksia ja sai ME:n virallisestikin nimiinsä tuloksella 7 900 pistettä. Hopeamitalisti hävisi lähes 300 pisteellä, joten voitto oli selvä.
Olympialaisten aikana Morrisilla oli tiettävästi suhde elokuvaohjaaja Leni Riefenstahlin kanssa. Kisojen jälkeen hän lopetti urheilu-uransa ja ryhtyi näyttelijäksi. Hän oli neljäs olympiaurheilija, joka päätyi esittämään Tarzania.[3]
Toisessa maailmansodassa Morris palveli Yhdysvaltain laivastossa Tyynenmeren sotanäyttämöllä.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.