Giuseppe Garibaldi

Giuseppe Garibaldi ( kuuntele ääntämys ^(ohje), syntymänimeltään Joseph Marie Garibaldi; 4. heinäkuuta 1807 Nizza, Ranskan ensimmäinen keisarikunta – 2. kesäkuuta 1882 Caprera, Italian kuningaskunta) oli italialainen nationalisti ja Italian yhdistäjä. Hän osallistui jokaiseen suureen taisteluun Italiassa kolmen vuosikymmenen aikana ja taisteli sekä Euroopassa että Etelä-Amerikassa. Garibaldi nousi ensimmäiseksi kansainväliseksi vallankumoussankariksi, ja oli aikoinaan ehkä maailman kuuluisin mies.^[1] Häntä kunnioitetaan etenkin Italiassa.

Hakusana ”Garibaldi” ohjaa tänne. Nimien Garibaldi ja Giuseppe Garibaldi muita merkityksiä on täsmennyssivvulla.

Giuseppe Garibaldi Joseph Marie Garibaldi
valokuva Garibaldista vuodelta 1866
Sisilian diktaattori
17. toukokuuta 1860 – 4. lokakuuta 1860
Italian kuningaskunnan senaattori
18. helmikuuta 1861 – 2. kesäkuuta 1882
Henkilötiedot
Syntynyt	4. heinäkuuta 1807 Nizza, Ranskan 1. keisarikunta
Kuollut	2. kesäkuuta 1882 (74 vuotta) Caprera, Italian kuningaskunta
Ammatti	kauppalaivan kapteeni, kenraali, poliitikko
Puoliso	Anita Garibaldi Francesca Armosino
Tiedot
Puolue	Nuori Italia (1831–1848) Toiminnan puolue (1848–1867) Historiallinen vasemmisto (1867–1877) Äärivasemmisto (1877–1882)
Uskonto	katolinen
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Giuseppe Garibaldin patsas Washington Square Parkissa New Yorkissa.

Aikaisempi toiminta

Garibaldi toimi kauppalaivan kapteenina. Garibaldi tapasi Taganrogissa, Venäjällä Giovanni Batista Cuneon, poliittisen pakolaisen Italiasta ja salaisen Nuori Italia -järjestön jäsenen. Hän liittyi järjestöön ja otti tavoitteekseen kotimaansa Italian vapauttamisen Itävallan hallinnasta.

Garibaldi tapasi Giuseppe Mazzinin, joka pyrki Italian yhdistämiseen ja liberaaleihin tasavaltalaisiin ja sosiaalisiin uudistuksiin. Giuseppe Mazzini liittyi Nuori Italia -liikkeeseen ja vallankumoukselliseen Carbonari-järjestöön. Garibaldi osallistui epäonnistuneeseen kansannousuun Piemontessa helmikuussa 1834. Tuomittuna kuolemaan hän pakeni vuotta myöhemmin Ranskaan ja sieltä sitten Tunisiaan.

Seikkailuja Etelä-Amerikassa

Garibaldi matkasi Brasiliaan, missä hän tapasi ”Anitan”, Anna Maria Ribeiro da Silvan, eteläisestä Brasiliasta kotoisin olevan aatelismiehen tyttären. He avioituivat vuonna 1842. Garibaldi liittyi vallankumouksellisiin Etelä-Brasiliassa ja toimi Uruguayn laivaston komentajana.

Paluu Italiaan

Garibaldi palasi Italiaan vallankumousvuotena 1848 ja tarjosi palveluksiaan Sardinian kuningas Kaarle Albertille. Monarkki toteutti jotakin liberaalisia uudistuksia, mutta suhteet Garibaldin kanssa olivat viileät ja epäluottavaiset. Rooman tasavalta oli julistautunut itsenäiseksi, mutta ranskalaiset sotavoimat oli lähetetty Napoleon III:n käskystä pysäyttämään itsenäisyyspyrkimykset. Garibaldi otti Mazzinin kehotuksesta johdettavakseen Rooman puolustuksen. Hänen vaimonsa Anita taisteli hänen kanssaan. Kaupunki kuitenkin vallattiin 30. kesäkuuta 1849 ja Garibaldin oli paettava pohjoiseen Itävallan sotilailta. Anita kuoli lähellä Ravennaa heidän pakonsa aikana.

Garibaldi pakeni väliaikaisesti ulkomaille. Hän eli New Yorkissa, missä hän tapasi Antonio Meuccin. Hän työskenteli jonkin aikaa tehtaassa Staten Islandilla. Garibaldi teki joitakin matkoja Amerikan mantereella. Garibaldi tapasi Andien vallankumouksellisen Manuela Saenzin Perussa.

Garibaldi palasi Italiaan taas vuonna 1854. Itävallan ja Sardinian sota antoi tilaisuuden osallistua taisteluihin. Garibaldi nimitettiin Sardinian sotajoukkojen johtajaksi, majurikenraaliksi. Garibaldi voitti vapaaehtoisjoukkojen avulla monia taisteluja itävaltalaisia vastaan. Garibaldi oli sodan lopputulokseen erittäin tyytymätön. Hänen kotikaupunkinsa Nizza luovutettiin Ranskalle.

Vuoden 1860 sotaretki

Pääartikkeli: Tuhannen retkikunta

Sisilian valtaaminen

Huhtikuun alussa 1860 tapahtuivat kansannousut Messinassa ja Palermossa. Garibaldi ja hänen vapaaehtoisjoukkonsa punapaidat tekivät maihinnousun kahdella laivalla Marsalaan Sisilian länsiosassa 11. toukokuuta 1860.^[2]

Garibaldi valtasi nopeasti vapaaehtoisjoukkojen kanssa Sisilian länsiosat. Garibaldi voitti armeijan joukot Calatafilmissa 13. toukokuuta 1860. Garibaldi julisti itsensä Sisilian diktaattoriksi. Hän hyökkäsi Palermoon, saaren pääkaupunkiin ja asetti sen saartoon 27. toukokuuta 1860. Brittiläinen amiraali hyväksyi rauhanehdot.

Italian niemimaalla

Saatettuaan päätökseen Sisilian valloituksen Garibaldi ylitti Messinansalmen ja marssi pohjoiseen päin. Garibaldi otettiin vastaan vapauttajana ja kansallissankarina. Hän saapui Molempain Sisiliain kuningaskunnan pääkaupunkiin Napoliin 7. syyskuuta 1860. Hän ei kuitenkaan koskaan voittanut kuningas Frans II:ta. Suurin osa Sisilian armeijasta oli uskollista kuninkaalle, ja he olivat linnoittautuneet asemiin Voltarno-joen pohjoisrannalle. Vaikkakin Garibaldin joukkoja oli noin 25 000, Garibaldi ei voinut voittaa heitä. Voltarnon päätaistelut käytiin 1.–2. lokakuuta 1860.

Sardinian pääministerin Cavourin ja Garibaldin välit olivat huonot. Cavour esti Garibaldin pääsyn Roomaan. Cavour laajensi Sardinian kuningaskuntaa ottamalla haltuunsa Sisilian ja Napolin. Garibaldi joutui syrjään vallasta. Viktor Emanuel II teki asian selväksi Garibaldille lokakuussa 1860. Garibaldi luopui heti päällikkyydestä ja vetäytyi Capreran saarelle.

Sotaretki Roomaa vastaan

Garibaldi purjehti Genovasta ja nousi maihin Palermossa heinäkuussa 1862. Hänen tarkoituksenaan oli kulkea Italian mantereen poikki kahden tuhannen vapaaehtoisen kanssa. Garibaldi arvioi väärin, että hänellä olisi Italian hallituksen hyväksyntä sotaretkelleen Rooman Kirkkovaltiota vastaan. Kaksi sotajoukkoa kohtasi Aspromantessa 28. elokuuta 1862, jolloin yhteenotoissa kuoli muutamia vapaaehtoisia ja Garibaldi vangittiin. Hallitus kuljetti Garibaldin Variangoon, missä häntä pidettiin vankina. Garibaldin huonon terveyden vuoksi hänet vapautettiin, ja Garibaldi palasi Capreran saarelle.

Itävalta-Preussin sota

Garibaldi tarttui aseisiin vuonna 1866, ja tällä kertaa hänellä oli Italian hallituksen täysi hyväksyntä asialle. Preussin-Itävallan sodassa Italia oli liittoutunut Preussin kanssa Itävaltaa vastaan. Toiveena oli Venetsian valtaaminen Itävallalta. Garibaldi oli 40 000 miehen vahvuisen sotajoukon johtajana. Hän johti joukkonsa Tiroliin. Garibaldi voitti itävaltalaiset Bezzeccan taistelussa. Italian viralliset joukot kärsivät tappion merellä ja maalla. Itävalta luovutti Venetsian Italialle. Sodan jälkeen Garibaldi johti poliittista puoluetta hyökätäkseen paavin Kirkkovaltiota vastaan. Garibaldi hyökkäsi Roomaan, paavin armeija voitti ranskalaisjoukkojen avulla Garibaldin vapaaehtoisjoukon. Hänet otettiin vangiksi ja pidettiin vankina jonkin aikaa, kunnes hän palasi Capreraan.

Ranskan-Preussin sota

Ranskan-Preussin sodassa Garibaldi johti vapaaehtoisjoukkoja Preussia vastaan Ranskan suostumuksella vuonna 1870. Paavin Kirkkovaltio ja Rooma valloitettiin 20. syyskuuta 1870 ilman Garibaldin joukkoja. Viktor Emanuel II otti haltuunsa Rooman. Italiasta oli tullut yhtenäinen valtio.

Garibaldi kuoli Capreran saarella vuonna 1882. Italian laivasto on nimennyt viisi laivaa hänen mukaansa. Tunnetuin laivoista on toisen maailmansodan risteilijä ja tärkeä lippulaiva, lentotukialus Giuseppe Garibaldi. Garibaldin patsaita on muun muassa New Yorkissa ja muualla Yhdysvalloissa sekä Italiassa.

Lähteet

1. Garibaldi: The first global action hero Web Archive (Independent 2.7.2007). Viitattu 14.11.2015. (englanniksi)
2. Lindfors, Marja: Sisilian Trapani maistuu leivoksilta ja marsalalta. Aamulehti, 31.5.2011.

Kirjallisuutta

• Ridley, Jasper: Garibaldi. London: Phoenix Press, 2001 (1974). ISBN 1-84212-152-9 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Zilliacus, Per: Tuhannen retki viittäkolmattatuhatta vastaan. Italian yhdistymisen alkusoitto, Hakkapeliitan joulu 1.12.1928, s. 46, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.
• Zilliacus, Per: Vapaussankarin retki. Hakkapeliitta 9.8.1932, no. 32, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.