From Wikipedia, the free encyclopedia
George Herbert Leigh Mallory (18. kesäkuuta 1886 – 8./9. kesäkuuta 1924) oli kokenut englantilainen vuorikiipeilijä, joka katosi Mount Everestin valloitusretkellä 1924. Kohtalokas nousu oli hänen kolmas yrityksensä valloittaa maailman korkein vuorenhuippu. Hänen ruumiinsa löydettiin 75 vuotta myöhemmin 8 160 metrin korkeudesta 1999[1]. Kuolinsyynä oli paluumatkalla tapahtuneen putoamisen aiheuttama päävamma. Ei ole varmuutta, pääsivätkö Mallory ja hänen kumppaninsa Andrew Irvine vuoren korkeimmalle huipulle ennen onnettomuutta[2][3]. Viimeisin näköhavainto heistä oli vain muutama sata metriä ennen huippua[4]. Virallisesti Mount Everestin valloitti Sir Edmund Hillary ja šerpa Tenzing Norgay vasta 1953.
Mallory syntyi Mobberleyssa, Cheshiressa. Hänen isänsä oli Herbert Leigh Mallory (1856–1943), pappismies, joka muutti sukunimensä virallisesti Leigh-Malloryksi 1914. Georgella oli kolme sisarusta: kaksi siskoa ja nuorempi veli Trafford Leigh-Mallory, joka palveli sittemmin toisessa maailmansodassa ilmavoimissa.
Vuonna 1896 Mallory aloitti opinnot Glengorsen sisäoppilaitoksessa Eastbournessa, jonne hän oli siirtynyt toisesta koulusta West Kirbyssa. 13-vuotiaana hän sai apurahan matematiikan opintoihin Winchester Collegeen. Viimeistä edellisenä vuotenaan koulussa hän tutustui vuorikiipeilyyn ohjaajanaan Robert Lock Graham Irving, joka vei vuosittain joukon oppilaitaan Alpeille. Lokakuussa 1905 Mallory pääsi Cambridgen yliopiston Magdalene Collegeen opiskelemaan historiaa. Siellä ollessaan hän tutustui Bloomsburyn ryhmän jäseniin James ja Lytton Stracheyhyn, John Maynard Keynesiin ja Duncan Grantiin, joka maalasi useita muotokuvia Mallorysta. Mallory osallistui innolla soutukilpailuihin koulunsa joukkueessa, mutta ei koskaan ottanut osaa kuuluisaan Cambridgen ja Oxfordin väliseen kilpailuun.
Valmistuttuaan Mallory jäi Cambridgeen vuodeksi ja kirjoitti esseen, jonka hän julkaisi myöhemmin nimellä Boswell the Biographer (1912). Hän oleskeli jonkin aikaa Ranskassa, jossa Simon Bussy teki hänestä nykyään Lontoon National Portrait Galleryn kokoelmiin kuuluvan muotokuvan. Palattuaan kotimaahansa hän päätti ryhtyä opettajaksi aloittaen 1910 Charterhousessa Godalmingissa, Surreyssa. Siellä hän tapasi runoilija Robert Gravesin, joka oli tuolloin oppilaana koulussa. Myöhemmin omaelämäkerrassaan Graves muisteli Mallorya lämmöllä, koska tämä oli tukenut häntä kirjallisuudessa ja vienyt vuorikiipeilemään. Mallory oli sulhaspoikana Gravesin häissä 1918.
Opettaessaan Charterhousessa Mallory tapasi tulevan vaimonsa Ruthin, joka oli paikallisia tyttöjä, ja pariskunta meni naimisiin 1914 vain vajaata viikkoa ennen Saksan ja Britannian välistä sodanjulistusta. Georgelle ja Ruthille syntyi kaksi tytärtä ja poika: Clare 1915, Beridge 1917 ja John 1920. Joulukuussa 1915 Mallory liittyi Royal Garrison Artilleryn tykkikomppaniaan vänrikkinä ja osallistui Sommen taisteluun 1916. Sodan jälkeen hän palasi Charterhouseen, mutta irtisanoutui 1921, jotta saattoi osallistua ensimmäiseen Everestin retkikuntaan samana vuonna. Retkien väliaikoina hän yritti hankkia elantonsa kirjoittamalla ja luennoimalla, mutta heikolla menestyksellä. Vuonna 1923 hän otti viran Cambridgesta, josta pyysi virkavapaata osallistuakseen vuoden 1924 Everestin valloitusretkeen.
Vuonna 1904 Mallory yritti Alppien Mont Vélanin huipulle Irvingin järjestämällä retkellä, mutta joutui kääntymään takaisin ennen huippua vuoristotaudin takia. Vuonna 1911 hän nousi Mont Blancille ja kiipesi kolmantena Mont Mauditin Kuffner-harjanteelle retkellä, jota johti jälleen Irving[5].
Vuoteen 1913 mennessä hän oli parhaissa voimissaan kiiveten Englannin järviseudun Pillar Rockille ilman apulaitteita käyttäen reittiä, jota nykyään nimitetään hänen mukaansa Malloryn reitiksi. Suoritus on nykypäivänkin mittapuun mukaan hyvin vaativa (5,9 amerikkalaisen asteikon mukaan).
Vuonna 1921 Mallory liittyi brittien ensimmäiseen tiedusteluretkikuntaan, jonka kokosi ja rahoitti Mount Everest -toimikunta. Retkikunta tutki ja löysi reitin Pohjoissolaan saakka ja piirsi ensimmäiset tarkat kartat vuoren ympäristöstä. Vaikka Mallorylla oli seurueessaan useita Britannian alppikerhon arvostettuja jäseniä ja Intiaan sijoitettuja tarkkailijoita, vuoristotaudin rampauttava vaikutus näiden keskuudessa sälytti pääosan kenttätyöstä Malloryn, hänen kiipeilyparinsa Guy Bullockin ja Brittiläisen Intian maanmittauslaitoksen edustajan E. O. Wheelerin harteille. Malloryn johtamana ja kymmenkunnan paikallisen šerpan avustuksella ryhmä nousi useille matalammille huipuille Everest-vuoren lähellä. Ryhmä nousi myös Pohjoissolaan 7 066 metrin korkeudelle etsiessään mahdollista reittiä ylös pohjoisseinämän puolelta. Malloryn seurue oli suurella todennäköisyydellä ensimmäiset eurooppalaiset, jotka näkivät Läntisen maljalaakson (Western Cwm) Lhotse-vuoren kupeessa ja kulkivat Rongbuk-jäätikön läpi aivan pohjoisseinän juurelle. Kierreltyään vuoren ympäri etelästä tiedusteluryhmä löysi Rongbukin itäisen jäätikön, joka on nykyäänkin kaikkien Tiibetin puolelta alkavien retkikuntien portti Everestille. Päästyään pohjoisharjanteelle Mallory ei ollut ainoastaan ensimmäinen ihminen varsinaisen Everest-vuoren kamaralla, vaan hän samalla viitoitti reitin huipulle koillisharjanteen kautta yli luonnonesteen, jota kutsutaan toiseksi askeleeksi.
Vuonna 1922 Mallory palasi Himalajalle kenraali Charles Granville Brucen ja kiipeilyopas Edward Lisle Struttin johtaman ryhmän jäsenenä vakaana aikomuksenaan yrittää tällä kertaa tosissaan huipun valloittamista. Keinohapen käyttöä pidettiin tuolloin epäurheilijamaisena, mistä syystä Mallory, Howard Somerwell ja Edward Norton lähtivät nousemaan ilman sitä. Ryhmä pääsi ohuesta ilmasta huolimatta melkein koillisharjanteen huipulle tehden samalla vuorikiipeilyn korkeusennätyksen 8 225 metriä ennen kuin sääolosuhteet ja ajan kuluminen pakottivat heidät kääntymään takaisin. Seuraava ryhmä, jota johti George Ingle Finch, pääsi ennätysajassa vieläkin korkeammalle 8 321 metriin, mutta lisähapen avulla, jonka käyttöön Mallorykin oli seuraavalla kohtalokkaalla retkikunnallaan vastentahtoisesti palaava. Juuri ennen kiipeilykauden loppua Mallory kokosi uuden ryhmän vielä kolmanteen yritykseen monsuunin alla. Hänen edetessään kantajien ryhmän johdossa Pohjoissolan matalammassa päässä vyötärönmittaisessa vastasataneessa lumessa lumivyöry pyyhki heidän ylitseen vaatien seitsemän šerpan hengen. Nousuyritys kuivui heti kokoon, ja Mallory palasi kotiin vastaanottamaan haukut toisen retkikunnan kohtalosta.
George Mallory liittyi kolmanteen brittiläiseen Everest-retkikuntaan 1924 siinä uskossa, että retki olisi hänen viimeinen mahdollisuutensa valloittaa vuori. Uutta retkikuntaa johti aiemman lailla kenraali Bruce. Ensimmäinen nousu, jonka Mallory suoritti Geoffrey Brucen kanssa, ja toinen Nortonin ja Somerwillen tekemä yritys epäonnistuivat tavoitteessaan. 8. kesäkuuta 1924 Mallory ja hänen kiipeilyparinsa Andrew "Sandy" Irvine lähtivät retkikunnan kolmanteen yritykseen Pohjoissolan kautta. Tällä kertaa he käyttivät lisähappea, minkä Mallory oli vastahakoisesti tunnustanut välttämättömäksi Finchin vuoden 1922 kokemusten perusteella. Mallory oli valinnut 22-vuotiaan Irvinen parikseen, koska tämä oli parhaiten perehtynyt happilaitteisiin ja osasi korjata ne vian ilmetessä.[6]
Retkikunnan geologi Noel Odell teki pilvien hajaannuttua lyhyen näköhavainnon Mallorysta ja Irvinesta samana päivänä kello 12.50[7] ylhäällä lähellä huippua paikassa, jota hän silloin piti toisena askeleena, mutta myöhemmin ei ollut enää varma sijainnista havaintohetkellä. Odellin havainto on viimeinen silminnäkijätodistus Mallorysta ja Irvinesta elävinä. Mikään ei edelleenkään tue tai kumoa sitä, että he olisivat päässeet määränpäähänsä Everest-vuoren huipulle. Joka tapauksessa parivaljakko ei milloinkaan palannut ylhäältä alas leiriin. Wyn Harris löysi Irvinen jäähakun ensimmäisen askeleen lähettyviltä 1933, ja vuoden 1991 retkikunta puolestaan kadonneille kuuluneen tyhjän happipullon läheltä hakun löytöpaikkaa[8].
Malloryn ja Irvinen uskotaan menehtyneen joko lähtöpäivänään 8. kesäkuuta tai sitä seuraavana. Uutinen kokeneen vuorikiipeilijän ja hänen nuoremman parinsa katoamisesta ja kuolemasta kiiri nopeasti kotimaahan, jossa heidän kohtalonsa sai sankarivainajien vastaanoton. George Leigh Malloryn siunaustilaisuus pidettiin St. Paulin katedraalissa, jossa olivat läsnä omaisten lisäksi Britannian pääministeri J. Ramsay Macdonald, kaikki hallituksen jäsenet ja kuninkaallinen perhe mukaan lukien Yrjö V.
Heidän katoamisestaan lähtien jälkipolvia ovat askarruttaneet Malloryn ja Irvinen kohtalo sekä kysymys siitä, pääsivätkö he kenties huipulle saakka. Siitä huolimatta vain kaksi retkikuntaa lähetettiin 75 vuoden aikana ottamaan asiasta selvää[9]. Ensimmäinen näistä, vuonna 1988 vuorelle noussut Tom Holzelin retkikunta, oli saanut kuulla japanilaisilta, että näiden palkkaama kantaja, muuan Wang Hung-Bao, oli kiinalaisen retkikunnan matkalla törmännyt ikivanhaan englantilaiseen vainajaan noin 8 100 metrin korkeudessa vuonna 1975[10]. Pahaksi onneksi Wang Hung-Bao menehtyi itse paljastustaan seuranneena päivänä lumivyöryssä, eikä siten ehtinyt tehdä tarkempaa selontekoa vainajan tarkasta sijainnista[11]. Holzelin raportti herätti Mallorya koskevan mielenkiinnon uudelleen henkiin, mutta harva kiipeilijä oli valmis uhraamaan kallisarvoisia resursseja hänen etsimiseensä.
Vuonna 1999 järjestettiin toinen varta vasten asialle vihkiytynyt retkikunta Mallory and Irvine Research Expedition, jonka rahoittivat Nova-TV-show ja BBC. Tutkimusretkikunnan johtajana toimi Eric Simonson. Mukana oli tutkija Jochen Hemleb, jonka ryhmän jäsen Conrad Anker löysi[12] muutaman tunnin työn tuloksena Malloryn ruumiin 8 160 metrin korkeudesta Everestin pohjoisseinämän rinteeltä. Ruumis oli säilynyt erittäin hyvin vuoriston olosuhteissa. Retkikunnan jäsenet tiesivät, että Mallorylla tai Irvinellä oli ollut mukanaan Kodakin kamera, mutta sitä ei löytynyt. Kameran filmi voisi ratkaista arvoituksen siitä, pääsivätkö Mallory tai Irvine koskaan huipulle. Tutkittuaan Malloryn ruumiin ja henkilökohtaiset tavarat retkikunta piti hänelle anglikaanisen muistojumalanpalveluksen ja hautasi hänet löytöpaikalleen.
1900-luvulla epäiltiin yleisesti, etteivät vuorikiipeilijöiden luonnonmateriaaleista tehdyt asusteet olisi olleet riittävän käyttökelpoisia Everestin ankariin olosuhteisiin. BBC testasi varusteita 2006 ja havaitsi Malloryn ja Irvinen käyttämät vaatteet 20 prosenttia ja heidän käyttämänsä jalkineet 40 prosenttia kevyemmiksi kuin nykyaikaisista materiaaleista valmistetut ja yhtä hyvin säältä suojaaviksi.[13]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
