Gabriele "Gabi" Zange (s. 1. kesäkuuta 1961) on 1980-luvulla menestynyt, Itä-Saksaa edustanut pikaluistelija, joka saavutti kolme olympiapronssia ja kaksi MM-mitalia sekä voitti yhden Euroopan-mestaruuden. Hän oli parhaimmillaan pidemmillä matkoilla eli 3 000:lla ja 5 000 metrillä.[1]

Pikafaktoja Mitalit, Maa: Itä-Saksa ...
Mitalit
Thumb
Gabi Zange
Maa:  Itä-Saksa
Naisten pikaluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia PronssiaSarajevo 19843 000 m
Pronssia PronssiaCalgary 19883 000 m
Pronssia PronssiaCalgary 19885 000 m
Yleisluistelun MM-kilpailut
Hopeaa HopeaaSarajevo 1985
Pronssia PronssiaDeventer 1984
EM-kilpailut
Kultaa KultaaAlma Ata 1984
Pronssia PronssiaHeerenveen 1981
Sulje

Zange saavutti ensimmäisissä yleisluistelun EM-kilpailuissaan pronssia ja sijoittui ensimmäisissä yleisluistelun MM-kilpailuissaan 11:nneksi vuonna 1981. Kauden päätteeksi hän luisteli Alma-Atassa 3 000 metrillä maailmanennätyksen 4.21,70. Kaksi seuraavaa vuotta toivat neljännen sijan sekä MM- että EM-kilpailuissa. Alma Atassa 1984 hän voitti Euroopan-mestaruuden luistellen 5 000 metrillä maailmanennätyksen 7.39,44 ja tehden yhteispisteiden maailmanennätyksen 174,710. Kaksi viikkoa myöhemmin Deventerissä hän saavutti MM-pronssia. Sarajevon olympialaisissa 1984 hän saavutti 3 000 metrillä olympiapronssia edellään kaksi muuta itäsaksalaista ja 1 500 metrillä hän sijoittui neljänneksi edellään kaksi maannaistaan ja yksi neuvostoliittolainen.[2]

Zange saavutti vuonna 1985 yleisluistelun MM-hopeaa Sarajevossa ja sijoittui EM-kilpailuissa kuudenneksi. Vuonna 1986 hän oli MM-kisoissa viides ja EM-kisoissa neljäs. Vuonna 1987 hän sijoittui EM-kilpailuissa seitsemänneksi. Joulukuussa 1987 hän luisteli Calgaryssä maailmancupin kilpailussa 3 000 metrillä maailmanennätyksen 4.16,76. Calgaryn olympialaisissa 1988 hän saavutti pronssia sekä 3 000 metrillä että 5 000 metrillä; molemmilla matkoilla hänen edellään olivat maailmanennätykset luistellut Alankomaiden Yvonne van Gennip ja Itä-Saksan Andrea Ehrig. Zange päätti arvokisauransa yleisluistelun MM-kilpailujen neljänteen sijaan Skienissä maaliskuussa 1988.[2]

Henkilökohtaiset ennätykset

  • 500 metriä 41,93 (Alma Ata 27.3.1981)
  • 1 000 metriä 1.22,00 (Calgary 6.12.1987)
  • 1 500 metriä 2.04,98 (Calgary 6.12.1987)
  • 3 000 metriä 4.16,76 (Calgary 4.12.1987)
  • 5 000 metriä 7.21,61 (Calgary 13.2.1988)

Lähteet

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.