From Wikipedia, the free encyclopedia
Francis Leggatt Chantrey (1781 Norton – 1842) oli brittiläinen kuvanveistäjä ja muotokuvamaalari.[1]
Chantry syntyi Nortonissa lähellä Sheffieldiä. Hänen isänsä oli torppari, joka oli ryhtynyt puusepäksi. Isä kuoli pojan ollessa kaksitoistavuotias, ja poika lähti ruokakauppaan töihin. Myöhemmin hän hakeutui oppipojaksi sheffieldiläiselle kaivertajlle ja kultaajalle.[2] Paikallinen taiteilija John Raphael Smith huomasi nuoren Chantreyn kyvyt ja antoi tälle opetusta pastelliliitujen käytössä ja muotokuvamaalauksessa. Chantrey perusti pian oman muotokuvamaalausstudionsta Sheffieldiin, ja siirtyi sieltä ensin Edinburghiin ja Dubliniin ja lopulta asettui Lontooseen. Lontoossa Chantry sai työpaikan puunkaivertajana, mutta käytti aikaansa myös muotokuvamaalaukseen ja saven muotoiluun. Vuodesta 1807 alkaen hänen pääasiallinen taiteenlajinsa oli kuvanveisto. Chantreyn veistämä Saatanan pää hyväksyttiin Royal Academyn vuosinäyttelyyn vuonna 1808. [3][4]
Chantrey meni naimisiin varakkaan serkkunsa kanssa, ja kykeni avaamaan kuvanveistostudion, Hän sai tehtäväkseen muotokuvan John Horne Tookista vuonna 1811. Sen menestyksen myötä hän sai paljon tilauksia kuuluisuuksien rintakuvista ja kokonaisista näköispatsaista.[5] Hän teki Wellingtonin herttuasta yli neljämetrisen ratsastajapatsaan, joka pystytettiin Lontooseen. Patsas jäi kesken Chantreyn kuollessa ja Henry Weekes viimeisteli sen.[6] Toinen suuri ratsastajapatsas esittää Yrjö IV:tä ja se on sijoitettu Trafalgar Squarelle.[7] Vuonna 1825 Chantreyn tekemä valtava marmoripatsas James Wattista sijoitettiin Westminster Abbeyin. Se siirrettiin vuonna 1960 Skotlannin kansallisgalleriaan, ja sen tilalle tuotiin pienempi pronssiveistos.[8] Chantreyltä tilattiin myös Uuden Englannin ensimmäinen marmorimonumentti: George Washingtonin patsas, joka sijoitettiin Bostoniin.[9]
Hänen parhaina teoksinaan pidetään kuitenkin lukuisia rintakuvia ja lapsia esittäviä veistoksia. Lichfieldin katedraaliin sijoitettu kahta nukkuvaa lasta esittävää marmoriveistosta on ylistetty sen kauneuden ja yksinkertaisuuden takia. Sen sommittelu ei ole kuitenkaan Chantreyn oma; koska hän oli epävarma ideoistaan ja sommittelusta, hän käytti usein muiden tekemiä luonnoksia.[4] Chantreyn työt ovat eläviä ja onnistuvat olemaan yhtä aikaa selkä syvällisiä että epämuodollisia, vapaita klassisesta perinteestä. Runoilija Tom Moore sanoi niitä ”ajatteleviksi päiksi”.[10]
Vuonna 1819 Chantrey vieraili Italiassa ja tutustu Firenzen ja Rooman merkittävimpiin kuvanveistäjiin.[4] Vaikka Chantrey ei itse saanut opetusta kuvanveistossa, hänestä tuli taitava sen tekniikoissa ja hän opetti monia nuorempia kuvanveistäjiä. Hän perusti oman pronssivalimon pronssisten veistostensa valamista varten.[5]
Chantreystä tuli Royal Academyn jäsen vuonna 1818 ja hänet aateloitiin vuonna 1835. Kuningas Vilhelm IV tarjosi hänelle paronin arvoa, mutta Chantrey kieltäytyi. Hän jätti testamentissaan merkittävän omaisuutensa ensin vaimonsa haltuun ja tämän kuoleman jälkeen Royal Academyn hallinnoimalle säätiölle käytettäväksi taidehankintoihin.[2] Varat tulivat akatemian käyttöön 1875, ensimmäiset hankinnat tehtiin 1877 ja teosten ostaminen jatkui vuoteen 1948. Chantrey oli määrännyt, ettei rahoja saanut käyttää tilausteoksiin, ja korkein oikeus määritteli että tämä rajasi myös kuvanveistäjiltä tilatut kaksoiskappaleet valoksista.[11] Säätiön varoilla ostetut teokset sijoitettiin Tate Galleryyn. Raati keskittyi valitsemaan teoksia Royal Academyn jäseniltä akatemian vuosinäyttelystä, ja kokoelmaan karttui monia teoksia jotka esittivät kirjallisuuden ja historian tunnettuja tapahtumia – teoksia, jotka tyypillisesti jäivät myymättä vuosinäyttelyssä. Tästä syntyi kiistaa Taten ja säätiön johdon välille.[12]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
