Espanja on osallistunut kaikkiin yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin, jollaiset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Kisojen järjestäjämaana se oli vuonna 1999, jolloin isäntäkaupunkina toimi Sevilla. Maa on saavuttanut yhteensä 46 mitalia, ja parhaiten se on menestynyt kävelyssä sekä keskipitkillä ja pitkillä juoksumatkoilla. Kenttälajeissa vain kaksi pituushyppääjää sekä yksi korkeushyppääjä ovat yltäneet mitaleille.

Lisätietoja Sija, Yhteensä ...
Sija               Yhteensä
22.11191646
Sulje

Espanjan ensimmäinen kaksinkertainen maailmanmestari oli Abel Antón, vuosien 1997 ja 1999 maratonjuoksun ykkönen. Budapestissä 2023 kävelijät Álvaro Martín ja María Pérez voittivat kumpikin molemmat ohjelmassa olleet kävelymatkat. Muut kultamitalistit ovat vuoden 1995 MM-maratonin voittanut Martín Fiz, vuoden 1993 kävelymestarit Valentí Massana ja Jesús Ángel García, vuonna 1999 pituushypyn voittanut, Kuubasta muuttanut Niurka Montalvo sekä vuonna 2015 maailmanmestaruuden 20 kilometrin kävelyssä voittanut Miguel Ángel López. Garcia on saavuttanut neljä mitalia, ja kolmeen mitaliin on yltänyt 20 kilometrin kävelyn kolminkertainen hopeamitalisti Francisco Javier Fernández. Marta Domínguez voitti 3 000 metrin estejuoksun maailmanmestaruuden Berliinissä 2009, mutta menetti voittonsa vuonna 2015 dopingin käytön vuoksi[1].

Pekingin MM-kilpailuissa 2015 Espanja saavutti Miguel Ángel Lópezin kultamitalin lisäksi vain yhden pistesijan, jonka toi Ruth Beitia korkeushypyn viidennellä sijallaan. Lontoossa 2017 Espanja jäi mitaleitta saavuttaen viisi pistesijaa parhaana sijoituksena Adel Mechaalin neljäs sija 1 500 metrillä. Dohassa 2019 Orlando Ortega saavutti 110 metrin aitajuoksussa pronssia. Lisäksi pisteille ylsi seitsemän urheilijaa. Kävelijä Jesús Ángel García kilpaili ennätyksellisesti jo 13. MM-kisoissaan[2] ja sijoittui 50 kilometrin kävelyssä kahdeksanneksi. Eugenessa 2022 Espanja sai kaksi pronssimitalia ja kuusi muuta pistesijaa. Mitaleilla olivat Mohamed Katir 1 500 metrin juoksussa ja Asier Martínez 110 metrin aitajuoksussa.

Budapestissä 2023 Espanja sijoittui mitalitaulukossa neljällä kullallaan ja yhdellä hopealla kolmanneksi. Budapestissä kaikki kävelyn kultamitalit menivät Espanjaan kun Álvaro Martín voitti miesten 20 ja 35 kilometrin kilpailut ja María Pérez naisten vastaavat matkat. Lisäksi Mohamed Katir sijoittui toiseksi 5 000 metrin juoksussa.

Espanjan MM-mitalit kisoittain

Lisätietoja Kisavuosi ja -paikka, Miehet ...
Kisavuosi ja -paikkaMiehetNaisetYhteensä
KultaHopeaPronssiKultaHopeaPronssiKultaHopeaPronssiYhteensäSijoitus
mitalitilastossa
1983 Helsinki010000010115.
1987 Rooma011000011219.
1991 Tokio000001001129.
1993 Stuttgart21100121257.
1995 Göteborg110000110216.
1997 Ateena131000131511.
1999 Sevilla11110021148.
2001 Edmonton010011021324.
2003 Pariisi022010032525.
2005 Helsinki011000011224.
2007 Osaka010002012327.
2009 Berliini010000010125.
2011 Daegu000001001134.
2013 Moskova010010020221.
2015 Peking100000100115.
2017 Lontoo0000000000
2019 Doha001000001131.
2022 Eugene002000002239.
2023 Budapest21020041053.
Yhteensä816103361119164622.
Sulje

Espanjan MM-mitaliurheilijat

Lisätietoja Urheilija, Kulta ...
UrheilijaKultaHopeaPronssiYhteensäVuodet
Abel Antón20021997–1999
Álvaro Martín20022023
María Pérez20022023
Jesús Ángel García13041993–2009
Valentí Massana11021993–1995
Martín Fiz11021995–1997
Miguel Ángel López11022013–2015
Niurka Montalvo10121999–2001
Francisco Javier Fernández03032003–2007
Fermín Cacho02021993–1997
Marta Domínguez02022001–2003
José Marín01121983–1987
Yago Lamela01121999–2003
Mohamed Katir01122022–2023
José Luis González01011987
Julio Rey01012003
Ruth Beitia01012013
Reyes Estévez00221997–1999
Sandra Myers00111991
Daniel Plaza00111993
Encarna Granados00111993
Eliseo Martin00112003
Juan Manuel Molina00112005
Mayte Martínez00112007
María Vasco00112007
Natalia Rodríguez00112011
Orlando Ortega00112019
Asier Martínez00112022
Sulje

Lähteet

Aiheesta muualla

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.