Eiko Ishioka (12. heinäkuuta 1938 Tokio – 21. tammikuuta 2012[1]) oli japanilainen graafikko ja art director.
1970-luvulta 1980-luvun alkuun hän oli työssään Japanin etevin[2], ja myöhemmin hänestä tuli yksi koko maailman merkittävimmistä alallaan[1].
Ishiokan isä oli graafinen suunnittelija ja äiti kotiäiti. Hänellä oli kaksi veljeä ja sisko. Vanhemmat kannustivat häntä hänen taiteellisissa pyrinnöissään.[1]
Ishioka valmistui Tokion kansallisesta kuvataiteen ja musiikin yliopistosta vuonna 1961 [1]. Hän meni töihin kosmetiikkayhtiö Shiseidon mainososastolle[1]. Hänen suunnittelemissaan mainoksissa esiintyi usein alastomia malleja, mutta harvoin niitä esineitä, joita mainosten avulla oli tarkoitus myydä.[1] Kuvanveistäjä Isamu Noguchin mukaan Ishioka pyrki mainostensa avulla kaivamaan maata kulutusmyönteisen kulttuurin alta[2]. Neljä vuotta myöhemmin hänestä tuli ensimmäinen nainen, joka voitti Japanin arvostetuimman mainonnan alan palkinnon[2][3]. Hän perusti oman suunnitteluyhtiön 1970-luvun alussa.[1]
Hän avioitui Nicholas Soultanakisin kanssa vuonna 2011.[1]
Ishioka kuoli haimasyöpään vuonna 2012.[1]
Tapahtumia ja esityksiä
Ishioka suunnitteli univormuja ja ulkovaatteita Sveitsin, Kanadan, Japanin ja Espanjan joukkueille vuoden 2002 talviolympialaisiin Salt Lake Cityssä. Eräät urheilijoista saivat "Keskittymistakin", jonka muodostaman kotelon sisään he saattoivat vetäytyä suojaan lehdistöltä. Ishioka toimi puvustussuunnittelijana myös vuoden 2008 kesäolympialaisten avajaisissa Pekingissä. [1]
Hän suunnitteli puvut ja lavasteet David Henry Hwangin näytelmään M. Butterfly ja ansaitsi työstään kaksi Tony-palkintoehdokkuutta vuonna 1988.[2] Hän suunnitteli puvut ja lavasteet myös musikaaliin Spider-Man: Turn Off the Dark sekä taikuri David Copperfieldin esitykseen Dreams and Nightmares (1996)[1]. Hän suunnitteli puvut Cirque du Soleil’n Varekai-esitykseen (2002) ja laulaja Grace Jonesin “Hurricane”-kiertueelle (2009).[1]
Kirjoja
Kirja Eiko by Eiko (1983) on kokoelma hänen varhaisia töitään graafisen suunnittelijan ja art directorin tehtävissä[2]. Eiko on Stage (2000) kattaa hänen työnsä elokuvan, oopperan ja teatterin aloilla[2].
Elokuvia
Ishioka toimi lavastajana ja pukusuunnittelijana Paul Schraderin elokuvassa Mishima – elämän neljä lukua vuonna 1985. Yhdessä kuvaajan ja säveltäjän kanssa hän sai elokuvasta Cannesin elokuvajuhlien erikoispalkinnon.[4]
Vuonna 1987 hän toimi konseptitaiteilijana televisiosarjassa Faerie Tale Theatre, johon Francis Ford Coppola ohjasi jakson[5]. Kun Coppola myöhemmin suunnitteli elokuvaansa Draculasta, hän sai kuulla, ettei saisikaan käyttöönsä kaavailemaansa budjettia, jolloin hän julisti: "Puvut olkoot lavasteet" ja palkkasi työhön Ishiokan[5]. Ishiokan suunnittelemiin vaatteisiin kuului erikoinen hääpuku, joka sai innoituksensa kaulusliskosta[5] ja punainen haarniska, joka muistutti lihaksia ilman ihoa[1]. Ishioka voitti työstään Oscarin[6]. Coppolan mukaan Ishiokan menestys johtui "90-prosenttisesti siitä, että hän on nero, ja 10-prosenttisesti siitä, ettei hän ymmärtänyt sanaakaan, jonka sanoin."[7]
Ishioka teki läheistä yhteistyötä elokuvaohjaaja Tarsem Singhin kanssa[1]. Ishioka suunnitteli puvut neljään Singhin elokuvaan: The Cell (2000), The Fall (2006), Immortals (2011) ja Kerro, kerro kuvastin (2012)[1]. Elokuvassa The Cell Jennifer Lopez esitti naista, joka joutuu murhaajan ansaan[1]. Ishioka puki hänelle päähineen, joka muistutti niskatuen ja lintuhäkin ristisiitosta[1]. Kun Lopez valitti epämukavasta asusteesta, Ishioka napautti: "On tarkoituskin, että sinua kidutetaan."[1]
Muuta
Hän ohjasi Björkin musiikkivideon "Cocoon".[1]
Hän voitti Grammy-palkinnon vuonna 1986 suunnittelemastaan kannesta Miles Davisin albumiin “Tutu”.[1]
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
