yhdysvaltalainen näyttelijä From Wikipedia, the free encyclopedia
Don Diamont (s. Donald Feinberg; 31. joulukuuta 1962 New York, New York) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan Suomessa parhaiten rooleistaan televisiosarjoista Tunteita ja tuoksuja ja Kauniit ja rohkeat.
Don Diamont aloitti uransa 1980-luvun puolessa välissä, jolloin hänellä oli muun muassa pikku rooli sarjassa Päivien viemää. Vuonna 1985 hän sai Brad Carltonin roolin saippuasarjasta Tunteita ja tuoksuja. Hänen hahmostaan tuli erittäin suosittu ja hän näytteli sarjassa aina vuoteen 1996 asti, jolloin hän päätti pitää pienen tauon. Hän palasi kuitenkin sarjaan takaisin jo vuonna 1998 ja näytteli Brad Carltonin roolia aina vuoteen 2009 asti, jolloin hahmo tapettiin pois sarjasta. Vuodesta 2009 lähtien hän on näytellyt sarjassa Kauniit ja rohkeat Bill Spencerin roolia.
Don Diamont on juutalainen. Hän meni naimisiin Rachel Braunin kanssa 1994 ja pariskunta sai neljä lasta. Avioliitto päättyi kuitenkin avioeroon vuonna 2002. Vuonna 2012 hän meni naimisiin Cindy Ambuehlin kanssa, jonka kanssa hänellä on vuonna 2003 syntyneet kaksoset.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.