Demokraattinen Vaihtoehto

Demokraattinen Vaihtoehto (lyh. Deva, ruots. Demokratiskt Alternativ) oli vuosina 1986–1990 toiminut suomalainen vasemmistopuolue. Devan perustamisjulistuksen mukaan puolue oli "laajapohjainen vaalirintama, joka kokoaa kaikkia rauhan, demokratian ja edistyksen voimia".^[1] Järjestön muodostivat pääasiassa Suomen Kansan Demokraattisesta Liitosta (SKDL) ja Suomen Kommunistisesta Puolueesta (SKP) erotetut kommunistit.

Demokraattinen Vaihtoehto
Perustettu	12. huhtikuuta 1986[1]
Lakkautettu	Syyskuu 1990 Puoluerekisterissä vuoteen 1995
Poliittinen kirjo	vasemmisto
Toimisto	Kornetintie 4, Helsinki[2]
Äänenkannattaja	Tiedonantaja
Naisjärjestö	Naisten demokraattinen toimintakeskus
Nuorisojärjestö	Vallankumouksellinen nuorisoliitto
Opiskelijajärjestö	Sosialistinen opiskelijaliitto
Sivistysjärjestö	Demokraattinen Sivistysliitto
Infobox OKNimi-testi OK

Puolueen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli ”koota yhteen rauhan ja demokratian puolesta toimivia voimia vaaleihin osallistumista varten.” Deva pyrki ”lujittamaan YYA-sopimukseen perustuvaa rauhanpolitiikkaa”. Puolueen tavoitteita olivat ”demokratian laajentaminen sekä sellainen talous- ja sosiaalipolitiikka, joka lähtee kansan tarpeista” ja ”suuryhtiöiden vallan murtaminen”. Yhdistys halusi kehittää ”yleisinhimillistä ja humanistista kulttuuria ja toimintaa ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.”^[2]

Devalla oli parhaimmillaan 10 kansanedustajaa vuosina 1986–1987. Eduskuntavaaleissa 1987 puolue sai 4 paikkaa ja vuoden 1988 kunnallisvaaleissa 127 valtuutettua. Presidentinvaaleissa 1988 puolueen ehdokas oli Jouko Kajanoja.

Devan pää-äänenkannattaja oli Tiedonantaja, joka oli samalla myös SKPy:n lehti. Deva julkaisi lisäksi alueellisia lehtiä kuten Pohjois-Hämeen Näköalaa (Tampere) ja Työn valtaa (Lahti).

Historia

Perustaminen

Pääartikkeli: Suomen Kommunistinen Puolue

Pääartikkeli: Taistolaisuus

Deva sai alkunsa huhtikuussa 1986, mutta perustamista edelsi pitkä historia. Puolue muodostettiin sen jälkeen, kun Suomen Kommunistinen Puolue vuonna 1985 alkoi erottaa taistolaisina tunnettua sisäistä oppositiotaan. Vähemmistöön jäänyt oppositio oli toiminut SKP:n sisällä 1960-luvulta alkaen. Oppositio ei hyväksynyt erottamisia ja asiaa puitiin eri oikeusasteissa 1990-luvulle asti.

SKP:stä erotetut järjestäytyivät 23. marraskuuta 1985 Helsingissä, jolloin perustettiin SKP:n järjestöjen toimikunta. Elokuussa 1986 ryhmittymä otti nimekseen Suomen Kommunistinen Puolue (yhtenäisyys) (SKPy). Erottamisia vastustaneet kansanedustajat erotettiin SKDL:n eduskuntaryhmästä, jolloin nämä perustivat omansa kesäkuussa 1986.^[3] Deva oli siten SKPy:n vastine (SKP:n) SKDL:lle. Devan eduskuntaryhmään siirtyi kymmenen kommunistikansanedustajaa.^[4] Mukaan uuteen puolueeseen tuli myös joitakin entisiä enemmistöläisiä.

Lakkauttaminen

Pääartikkeli: Vasemmistoliitto

Demokraattisen Vaihtoehdon aktiivit olivat mukana Vasemmistoliiton perustamisessa huhtikuussa 1990 ja devalaisia valittiin uuden puolueen luottamustehtäviin. Kesäkuussa Deva piti ylimääräisen edustajakokouksen, joka päätti lakkauttaa puolueen ja siirtää toiminnan Vasemmistoliittoon. Lakkauttamista valvoi Olavi Kannon johtama neuvottelukunta^[5] ja se toteutui loppuvuodesta 1990, kun Devan kansanedustajat siirtyivät Vasemmistoliiton eduskuntaryhmään. Marjatta Stenius-Kaukonen pääsi ryhmään jo kesällä, ja kolme muuta vasta heidän luovuttuaan asemista SKPy:n johtavissa elimissä.^[6]

Demokraattinen Vaihtoehto poistettiin oikeusministeriön puoluerekisteristä vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen.^[7]

Organisaatio

Devan ylin päättävä elin oli neuvottelukokous, joka tuli kutsua koolle joka neljäs vuosi. Neuvottelukokoukseen saivat lähettää äänivaltaisia edustajia piirijärjestöt ja jäsenyhdistykset – molemmat yhden alkavaa sataa jäsentä kohden. Yhdistyksen hallituksena toimi neuvottelukokouksessa valittu neuvottelukunta.^[2]

Devan puheenjohtajana toimi aluksi Leo Suonpää (^4/1986–^12/1986)^[8] ja hänen jälkeensä (1986–1989) näyttelijä Kristiina Halkola ensimmäisenä suomalaisena naispuoluejohtajana. Marja-Liisa Löyttyjärvi oli Devan viimeinen puheenjohtaja (1989–1990).

Devaan kuului SKPy:n lisäksi erityisryhmille suunnattuja järjestöjä. Puolueen nuorisojärjestö oli Vallankumouksellinen nuorisoliitto (VKN), joka aluksi toimi nimellä Punaisen nuorison neuvosto. Opiskelijajäsenet toimivat Sosialistisessa opiskelijaliitossa (SOL). Devan sivistysjärjestöksi perustettiin vuonna 1986 Demokraattinen Sivistysliitto (DSL) ja naisjärjestöksi 1987 Naisten demokraattinen toimintakeskus.

Puoluesihteeri Heikki Haapalan mukaan Devassa oli vuonna 1990 25 000 jäsentä.^[5]

Puoluejohto

Puheenjohtajat

• Leo Suonpää 1986
• Kristiina Halkola 1986–1989
• Marja-Liisa Löyttyjärvi 1989–1990

Sihteerit

• Seppo Timonen 1986–198x^[2]
• Heikki Haapala 198x–1990^[5]

Piirijärjestöt

• Etelä-Hämeen Demokraattinen Vaihtoehto
• Helsingin Demokraattinen Vaihtoehto
• Keski-Suomen Demokraattinen Vaihtoehto
• Kuopion läänin Demokraattinen Vaihtoehto
• Kymen läänin Demokraattinen Vaihtoehto
• Lapin Demokraattinen Vaihtoehto (perustettaessa Lapin kommunistien, nuorisoliittolaisten ja sitoutumattomien Demokraattinen Vaihtoehto)
• Mikkelin läänin Demokraattinen Vaihtoehto
• Oulun vaalipiirin Demokraattinen Vaihtoehto
• Pohjois-Hämeen Demokraattinen Vaihtoehto
• Pohjois-Karjalan Demokraattinen Vaihtoehto
• Satakunnan Demokraattinen Vaihtoehto
• Uudenmaan Demokraattinen Vaihtoehto
• Vaasan läänin Demokraattinen Vaihtoehto
• Varsinais-Suomen Demokraattinen Vaihtoehto

^[2][9]

Talous

Devan toiminnan taloudellinen puoli hoidettiin pääosin SKPy:n kautta. SKPy maksoi esimerkiksi joidenkin Devan työntekijöiden palkat.^[5] Vuonna 1989 Deva ilmoitti, että valtion puoluetuki kattoi 99,7 prosenttia sen kuluista.^[10]

Vaalit

Deva osallistui omilla listoillaan eduskunta-, presidentin- ja kunnallisvaaleihin. Puolue osallistui omilla listoillaan myös useiden ammattiliittojen ja osuuskuntien vaaleihin. Esimerkiksi Metallityöväen liiton vaaleissa 1986 Devan kannatus oli 11,6 %.^[11]

Eduskuntavaalit

Vuoden 1987 eduskuntavaaleissa Deva sai neljä kansanedustajaa. Paikat menivät puoluetta jo aiemmin edustaneille konkareille (Marjatta Stenius-Kaukonen, Ensio Laine, Marja-Liisa Löyttyjärvi ja Esko-Juhani Tennilä). Deva teki vaaliyhteistyötä Sosialistisen Työväenpuolueen kanssa. STP asetti Devan listoille seitsemän ehdokasta.

Vaalit	Kannatus		Paikat	+/–	Hallitus
	Äänet	%
1987	122 181	4,24 %	4 / 200	4	Oppositio
vaalipiireittäin Helsinki 3,7 % 10 794 Uusimaa 1 3,4 % 13 495 Turku et. 1 5,6 % 13 789 Turku pohj. 3,2 % 6 004 Häme et. 4,1 % 8 741 Häme pohj. 1 9,4 % 17 912 Kymi 3,4 % 6 870 Etelä-Savo 1,7 % 2 009 Kuopio 2,7 % 3 987 Pohjois-Karjala 3,4 % 3 373 Vaasa 2,9 % 7 900 Keski-Suomi 2,5 % 3 594 Oulu 3,9 % 9 408 Lappi 1 12,0 % 14 305

Kunnallisvaalit

Kunnallisvaaleissa 1988 Devan listoilta valittiin 127 valtuutettua noin 75 eri valtuustoon. Lisäksi valtuustoihin nousi noin 20 valtuutettua erilaisilta Devan (ja SKDL:n) ulkopuolisilta "kommunistien" ja/tai "demokraattien" yhteislistoilta. Deva sai valtuutettuja jokaisessa manner-Suomen vaalipiirissä. Ehdokkaita puolueella oli yhteensä 1 967. Deva sai suurimman ääniosuutensa Karkkilassa (19,6 % / 7 valtuutettua), jonka valtuustossa se nousi SKDL:ää suuremmaksi ryhmäksi. Deva voitti SKDL:n myös 11 muussa kunnassa, joissa molemmilla puolueilla oli lista. Deva menestyi hyvin myös Nokialla (15,5 % / 6), Ruskolla (11,0 % / 2), Kotkassa (9,9 % / 5) ja Kemissä (9,5 % / 4). Suurista kaupungeista puolue onnistui parhaiten Turussa (7,7 % / 5) ja Tampereella (6,8 % / 4).^[12]

Vaalit	Kannatus		Paikat	+/–
	Äänet	%
1988	62 154	2,36 %	127	127

Presidentinvaalit

Vuoden 1988 presidentinvaaleissa Devan ehdokkaana oli Jouko Kajanoja. Kajanoja sai suorassa vaalissa pienimmän äänimäärän eikä Deva saanut yhtään valitsijamiestä, vaikka puolueella oli täysi lista jokaisessa manner-Suomen vaalipiirissä. Korkeinta puolueen kannatus oli Hämeen pohjoisessa vaalipiirissä (3,0 %). Valitsijamiesvaaleissa eniten henkilökohtaisia ääniä keräsi Stenius-Kaukonen (3 138).^[13]

Vaalit	Ehdokas	Kannatus		Valitsijamiehet
		Äänet	%
1988	Jouko Kajanoja	56 528	1,89 %	0

Kansanedustajat

• Matti Kautto 1986–1987
• Mikko Kuoppa 1986–1987
• Ensio Laine 1986–1990
• Marja-Liisa Löyttyjärvi 1986–1990
• Irma Rosnell 1986–1987

• Marjatta Stenius-Kaukonen 1986–1990
• Sten Söderström 1986–1987
• Esko-Juhani Tennilä 1986–1990
• Seppo Toiviainen 1986–1987
• Pirkko Turpeinen 1986–1987

Katso myös

• Taistolaisuus