Cyclocross
pyöräilylaji From Wikipedia, the free encyclopedia
pyöräilylaji From Wikipedia, the free encyclopedia
Cyclocross on kilpapyöräilyn muoto, jossa kierretään yleensä melko lyhyttä, noin parin kilometrin mittaista rataa, joka on sijoitettu vaihtelevaan maastoon. Radalle on sijoitettu erilaisia esteitä ja vaikeasti ajettavia kohtia, jotka monesti vaativat ajajan jalkautumista ja pyörän kantamista esteiden yli. Kilpailujen kesto on yleensä puolesta tunnista tuntiin ja ajettava matka vaihtelee reitin mukaan.
Cyclocross | |
---|---|
Alkuperämaa | Ranska |
Piirteet | |
Tyyppi | pyöräily |
Lajiryhmä | kilpapyöräily |
Varusteet | cyclocross-polkupyörä |
Peliaika | 40–60 min |
Kilpailutoiminta | |
Kansainvälinen kattojärjestö | UCI |
Cyclocross-kilpailuja järjestetään yleensä syksyllä ja talvella. Lajin maailmancup-kausi alkaa syyskuussa ja päättyy tammikuussa. Lajilla on vahva asema perinteisissä maantiepyöräilymaissa, kuten Belgiassa (erityisesti Flanderissa), Hollannissa ja Ranskassa. Hollaninkielessä lajista käytetään nimitystä veldrijden, joka tarkoittaa suomeksi käännettynä "kenttäajoa" tai "peltoajoa." Kilpailujen tapahtumapaikat ovatkin usein peltoja, niittyjä, puistoja, metsiä tai hiekkarantoja, joihin kilpailun reitti on merkitty nauhoilla. Reiteillä on yleensä vain hyvin vähän kestopäällystettyjä osuuksia, jotka ovat usein kilpailun lähtö- ja maalialueella. Kilpailun edetessä rata kuluu monesti hyvin mutaiseksi, joka tekee ajosta hyvin haastavaa. Näkymä kilpailijasta pyrkimässä ylös mutaista rinnettä kantaen pyöräänsä olallaan on yksi lajin tunnistettavimmista mielikuvista. Cyclocrossissa on tyypillistä, että kilpailijat kaatuvat usein, mutta kaatumiset eivät ole yhtä vakavia kuin esimerkiksi maantiekilpailuissa. Cyclocross muistuttaa paljon maastopyöräilyn maastoajoa ja monet cyclocrossia ajavat kilpailevat esimerkiksi maastopyöräilyssä. Cyclocross on kuitenkin vakiinnuttanut asemansa pyöräilyn lajina ja useat ajajat erikoistuvat juuri tähän lajiin. Maantiekilpapyöräilyyn verrattuna joukkuetaktiikalla ei cyclocrossissa ole kovin suurta merkitystä ja lajissa korostuu enemmän ajajan aerobinen kestävyys ja pyöränhallintataidot.[1][2][3]
Cyclocross-kilpailuissa ajaja saa vaihtaa pyöräänsä varikolla. Pyöräilijän ajaessa kilpailua hänen mekaanikkonsa voivat samaan aikaan huoltaa ja puhdistaa hänen toista pyöräänsä. Yleensä kuitenkin vain ammattilaiskilpailuissa käytetään mekaanikkoja.
Historiallisesti katsottuna cyclocross on eräs varhaisimpia maastossa käytäviä kilpapyöräilyn muotoja. Cyclocross vakiinnutti asemansa jo 1900-luvun alussa, kauan ennen kuin nykyiset maastopolkupyörät yleistyivät. Cyclocross sanan alkuperä onkin ranskankielessä, jossa pyörää tarkoittava cyclo-sana on yhdistetty maastojuoksua tarkoittavaan cross-country-sanaan. Cyclo-cross on siis tavallaan suomeksi käännettynä "maastopyöräily." Tosin maastopyöräily terminä yleistyi Suomessa vasta myöhemmin ja viittasi nimenomaan 1970-80-luvuilla Yhdysvalloissa kehittyyneeseen maastopyöräilyyn, joka on englanniksi "mountain biking."
Cyclocross-pyörän rakenne ja ulkonäkö perustuu pitkälti historiallisiin seikkoihin. Lajin alkuaikoina 1900-luvun alussa ei ollut juurikaan olemassa erikseen maastokäyttöön suunniteltuja polkupyöriä, joten kilpailijat käyttivät lähestulkoon samoja polkupyöriä, joita he käyttivät myös tavallisesti maantiellä ajaessaan. Näin ollen cyclocrossissa käytettäväksi pyörätyypiksi vakiintui hyvin paljon maantiepyörää muistuttava polkupyörä, jonka tuli olla kevyt ja helposti kannettavissa.[4]
Cyclocross-pyörissä on kevyt runko, kapeat renkaat ja taivutettu ohjaustanko, kuten maantiepyörissäkin. Cyclocross-pyörät poikkeavat maantiepyöristä siinä, että niiden taka- ja etuhaarukat ovat tilavammat, niissä käytettävien leveämpien ja voimakkaammin kuvioitujen renkaiden takia, koska vaihtelevissa olosuhteissa tarvitaan hyviä pito-ominaisuuksia. Ammattilaistason kilpailuissa ulkorenkaiden leveys on rajattu maksimissaan 33 millimetriin, joka on hyvin kapea esimerkiksi maastopolkupyörän renkaisiin verrattuna. Nykyisissä cyclocross-pyörissä on levyjarrut, jotka tulivat sallituiksi virallisissa kilpailuissa vuonna 2010. Cyclocross-pyörien runkogeometria on myös erilainen kuin maantiepyörissä, ja niissä on esimerkiksi enemmän maavaraa polkiessa. Cyclocross-pyörät ovat nykyisin kilpatasolla hiilikuiturunkoisia, joka tekee niistä hyvin kevyitä. Virallisissa kilpailuissa pyörän paino ei saa kuitenkaan alittaa 6,8 kilogramman rajaa. Virallisten sääntöjen mukaan ohjaustanko on myös rajattu leveydeltään 500 millimetriin.[1]
Cyclocross-pyörien ominaisuuksia on tarkoituksella rajattu, niin että lajille ominainen luonne säilyisi. Kapeat renkaat aiheuttavat esimerkiksi sen, että kilpailijan on monesti helpompaa taluttaa tai kantaa pyöräänsä kuin yrittää pelkästään ajamalla selvittää kilpailurata läpi. Cyclocross-pyöriin ei myöskään ole lähdetty kehittämään samanlaisia jousitusominaisuuksia kuten maastopyöriin, vaan pyörien rungon ulkonäkö on säilynyt hyvin perinteisen näköisenä.
Yleinen kiinnostus cyclocrosspyöriä kohtaan on kasvanut, koska ne ovat monikäyttöisiä ja soveltuvat tavallista maantiepyörää paremmin ajoalustan ja vuodenaikojen vaihteluun. Osittain cyclocross-pyörien suosion seurauksena ovat kehittyneet gravel-pyörät, jotka ovat cyclocross-pyöriä vieläkin monipuolisempia polkupyöriä.
Cyclocrossin esimuotona pidetään 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa järjestettyjä varhaisia polkupyöräkilpailuita, joissa kilpailureittiä ei ollut ennalta tarkkaan määritelty, vaan se kulki esimerkiksi kahden maamerkin tai kaupungin välillä. Näissä kilpailuissa nopein reitti saattoi kulkea esimerkiksi peltojen ja metsien läpi, joka laittoi kilpailijat tavallisen maantieajon lisäksi kantamaan pyöriään vaikeakulkuisen maaston ja aitojen ylitse.
Vakiintuneena kilpailumuotona cyclocrossin juuret ulottuvat 1900-luvun alkuun, jolloin myös monet suuret maantiepyöräkilpailut saivat alkunsa. Merkittävässä roolissa cyclocrossin kehittämisessä oli ranskalainen Daniel Gousseau, joka oli toiminut sotilaana ja myöhemmin Ranskan pyöräilyunionin puheenjohtajana. Gousseau halusi luoda pyöräilyä ja juoksua yhdistävän kilpailumuodon, joka soveltuisi polkupyöriä käyttävän jalkaväen harjoittelumuodoksi. Myös ranskalainen toimittaja Géo Lefèvre oli mukana kehittämässä lajia sen alkuaikoina. Lefèvre oli myös ensimmäisenä ideoinut pyöräilyn Ranskan ympäriajon ollessaan toimittajana L'Auto-lehdessä.[5] Daniel Gousseau järjesti vuonna 1902 ensimmäiset cyclocrossin ranskanmestaruuskilpailut. Lajin suosion kasvoi, kun vuoden 1910 Ranskan ympäriajon voittaja Octave Lapize kertoi menestyksensä perustuneen talvikaudella ajettuihin cyclocross-kilpailuihin, jotka toimivat hyvänä harjoituksena. Seuraavina vuosikymmeninä monet muut Euroopan maat ryhtyivät myös järjestämään omia cyclocross-mestaruuskilpailujaan; Belgia vuonna 1910, Sveitsi 1912, Luxemburg 1923, Espanja 1929 ja Italia 1930.
Vuonna 1924 järjestettiin Pariisissa ensimmäinen Critérium International de Cyclo-cross, jota voidaan pitää lajin ensimmäisenä epävirallisena maailmanmestaruuskilpailuna. Kilpailua järjestettiin vuoteen 1949 asti, kunnes vuonna 1950 järjestettiin ensimmäiset Kansainvälisen pyöräilyliiton hallinnoimat cyclocrossin maailmanmestaruuskilpailut.
Cyclocrossin suosion kasvaessa kilpailut siirrettiin lähemmäksi kaupunkien keskustaa. Katsojaystävällisyyttä haluttiin parantaa siten, että pitkien maastoreittien sijaan alettiin suunnittelemaan kilpailuja joissa samaa lyhyttä reittiä ajettiin useaan kertaan. Kisareittien suunnittelussa pyrittiin hyödyntämään paikallisia rakenteita kuten mukulakivikatuja, aitoja ja portaita.
Monet maantiekilpapyöräilijät ovat ajaneet talvella cyclocross-kilpailuja, jotta he voisivat olla paremmassa fyysisessä kunnossa kesän maantiekilpailuja varten. 1970-luvulla kuitenkin monet cyclocross-pyöräilijät erikoistuivat pelkästään cyclocrossiin, joten maantiekuskien oli vaikeampi menestyä cyclocross-kilpailuissa.[6] 2010-luvulla on kuitenkin tullut jälleen joitain cyclocross-kuskeja, jotka ovat menestyneet hyvin myös maantiellä. Heitä ovat esimerkiksi Zdeněk Štybar, Wout van Aert, Mathieu van der Poel ja Tom Pidcock.
Miesten cyclocross-maailmanmestaruuskilpailu on järjestetty vuodesta 1950 lähtien. Maittain eniten kultamitaleja siinä on saanut Belgia, jolla on 30 kultamitalia. Eniten maailmanmestaruuksia voittanut ajaja on belgialainen Erik De Vlaeminck, joka voitti maailmanmmestaruuden seitsemän kertaa. Hallitseva maailmanmestari saa käyttää kaikissa kilpailuissa ns. sateenkaaripaitaa, joka on Kansainvälisen pyöräilyliitto UCI:n tunnus.
Naisten cyclocross MM-kilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2000. Ensimmäisenä kilpailun voitti saksalainen Hanka Kupfernagel. MM-kilpailussa parhaiten menestynyt maa on Alankomaat, joka on saanut kaikkiaan 12 kultamitalia. Eniten maailmanmestaruuksia on voittanut hollantilainen Marianne Vos, yhteensä 8 kertaa.
Ensimmäinen suomalainen kilpapyöräilijä, joka osallistui cyclocrossin MM-kilpailuihin oli Paul Nyman vuonna 1953. Nyman sijoittui Espanjassa järjestetyssä kilpailussa sijalle 20.
Vuonna 1982 järjestettiin Suomessa kolme pyöräilyn "maastokilpailuksi" nimettyä tapahtumaa, joista viimeinen oli 31. lokakuuta Lahdessa, jota pidetään ensimmäisenä cyclocrossin Suomen mestaruuskilpailuna. Mestariksi ylsi tuolloin Kari Puisto. Vuonna 1983 kilpailu järjestettiin Imatralla, jolloin miesten kilpailun voitti Kari Myyryläinen. Samana vuonna tuli mukaan myös naisten kilpailu, jonka voitti ensimmäisenä Tea Vikstedt. Kari Puisto voitti mestaruuden viidesti ja Kari Myyryläinen neljästi.[9]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.