Curium(III)oksidi

Curium(III)oksidi tai curiumseskvioksidi Cm₂O₃ on aktinoidi curiumin epäorgaaninen yhdiste hapen kanssa. Se on yksi yleisimmistä curiumin yhdisteistä. Curium(III)oksidia voidaan valmistaa pelkistämällä curiumdioksidia CmO₂ vedyllä 700–1 055 °C lämpötilassa^[3], tai hajottamalla sitä 600 °C lämpötilassa ja alhaisessa paineessa.^[2] Yhdiste ei liukene veteen, mutta liukenee helposti epäorgaanisiin happoihin.^[4]

Curiumoksidi
Tunnisteet
CAS-numero	12526-35-1 (244Cm) 12371-27-6 12526-35-1 (244Cm)
PubChem CID	18415183
Ominaisuudet
Molekyylikaava	Cm2O3
Moolimassa	524–552 g/mol (isotoopista riippuen)
Ulkomuoto	valkoista[1] tai hieman kellanruskeaa[2]
Sulamispiste	2 270 ± 25 °C[2]
Liukoisuus veteen	ei liukene
Infobox OK

Curium(III)oksidi esiintyy kiderakenteeltaan kolmessa muodossa:^[3][5][6]

Muoto	Avaruusryhmä	No.	a,b,c (pm)	β (deg)	Z	Tiheys (g/cm3)
Heksagonaalinen α-Cm2O3	P3m1	156	380; 380; 599
Monokliininen β-Cm2O3		12	1428; 364; 888	100,31
Kuutiollinen γ-Cm2O3	Ia3	206	1100

(a, b ja c ovat hilavakiot, Z on kaavayksiköiden määrä alkeiskopissa, tiheys on laskettu röntgenkuvista.)

Matalissa lämpötiloissa vallitseva kuutiollinen muoto on rakenteeltaan samankaltainen kuin mangaanin oksidilla Mn₂O₃. Se muuttuu vähitellen sen oman radioaktiivisuuden vaikutuksesta heksagonaaliseksi α-Cm₂O₃:ksi huoneenlämpötilassa.^[2] Kuutiollinen muoto muuttuu monokliiniseksi kuumennettaessa 800 °C. Myös heksagonaalisesta muodosta tapahtuu siirtymä monokliiniseen 500 °C lämpötilassa. Monokliininen ²⁴⁴Cm₂O₃ on huomattavan pysyvää; edes sen voimakas radioaktiivisuus ei vaikuta juurikaan kiderakenteeseen.^[3][5]

Lähteet

1. Webelements: Curium: dicurium trioxide Viitattu 27.10.2018 (englanniksi)
2. Lumetta, Gregg J. et al.: ”luku 9”, Curium, s. 1419–1421. (Teoksessa: Morss, Lester R. et al. (toim.) The Chemistry of the Actinide and Transactinide Elements, 3. painos) Dordrecht: Springer, 2006. ISBN 1402035985 Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
3. Haug, Hermann O.: Curium sesquioxide Cm₂O₃. Journal of Inorganic and Nuclear Chemistry, 1967, 29. vsk, nro 11. doi:10.1016/0022-1902(67)80014-9 (englanniksi)
4. Günter Koch: Transurane Teil C: Die Verbindungen, s. 35–37. (Gmelins Handbuch) Springer-Verlag, 1972. ISBN 978-3-662-11547-3 Kirja Googlen teoshaussa. (saksaksi)
5. M. Noé, J. Fuger & G. Duyckaerts: Some recent observations on curium sesquioxide. Inorganic and Nuclear Chemistry Letters, 1970, 6. vsk, nro 1. doi:10.1016/0020-1650(70)80294-X (englanniksi)
6. L. B. Asprey, F. H. Ellinger, S. Fried, and W. H. Zachariasen: Evidence for Quadrivalent Curium: X-Ray Data on Curium Oxides. J. Am. Chem. Soc., 1955, 77. vsk, nro 6. doi:10.1021/ja01611a108 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• PubChem: Curium(III) oxide (englanniksi)

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.