Charles Bronson

Charles Bronson (s. Charles Dennis Buchinsky; 3. marraskuuta 1921 Ehrenfeld, Pennsylvania – 30. elokuuta 2003 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä, joka tunnetaan erityisesti rooleistaan kovaotteisena poliisina, lännenelokuvien pyssysankarina, mafian palkollisena ja omankädenoikeuteen tarttuvana kostajana. Hän näytteli urallaan 80 elokuvassa ja lukuisissa tv-sarjoissa ja on yksi harvoista Hollywood-tähdistä, joiden suosio on ulottunut viidelle vuosikymmenelle.^[2]

Charles Bronson
Charles Bronson vuonna 1966.
Henkilötiedot
Koko nimi	Charles Dennis Buchinsky
Syntynyt	3. marraskuuta 1921[1] Ehrenfeld, Pennsylvania, Yhdysvallat
Kuollut	30. elokuuta 2003 (81 vuotta) Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Puoliso	Harriett Tendler (1949–1965) Jill Ireland (1968–1990) Kim Weeks (1998–2003)
Lapset	4
Näyttelijä
Aktiivisena	1949–1998
Merkittävät roolit	Bernardo O'Reilly (7 rohkeata miestä) Danny Velinski (Suuri pakoretki) Joseph Wladislaw (Likainen tusina) Harmonica (Huuliharppukostaja) Paul Kersey (Väkivallan vihollinen)
Palkinnot
Golden Globe (1972)
Aiheesta muualla
www.charlesbronson.info
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Nuoruus

Charles Bronson syntyi 11:ntenä lapsena 15-lapsiseen liettualaisvanhempien perheeseen. Hänen isänsä oli sukujuuriltaan tataari. Joidenkin lähteiden mukaan hänet kastettiin nimellä Karolis Bučinskis^[3], Casimir Businskis^[4] tai Karol Buczyński^[5]. Vuonna 1943 Bronson liittyi Yhdysvaltain ilmavoimiin ja vuonna 1945 hänet liitettiin B-29-laivueeseen, jossa hän taisteli japanilaisia vastaan toisessa maailmansodassa.^[6]

Ura

Uran alku

Sodan jälkeen Bronson teki useita töitä, mutta sitten hänet palkattiin philadelphialaiseen teatteriseurueeseen lavasteiden maalaajaksi. Hän alkoi pian saada myös pieniä rooleja, ja vuonna 1949 hän muutti Kaliforniaan.^[7] Bronson paransi puhetapaansa Pasadena Playhousen koulussa, mistä hänet myös poimittiin elokuviin.^[8] Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Laivaston nerot (1951). Seuraavan muutaman vuoden aikana Bronson näytteli useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Roolit olivat pieniä, eikä Bronson saanut aina nimeään lopputeksteihin. Suurimmat roolit olivat b-elokuvissa kuten Sade, Viimeinen apassi ja Sotarummut.^[7]

Bronson oli näytellyt ensimmäisissä elokuvissaan alkuperäisellä nimellään, mutta hän vaihtoi sukunimensä Bronsoniksi 1954, koska pelkäsi mccarthyismin ajan reaktiota venäläiseltä kuulostavaan nimeensä.^[8] Nimenvaihdoksen jälkeen hänen ensimmäinen elokuvansa oli Big House, U.S.A. (1955). Pääroolia hän näytteli muun muassa elokuvassa Verinen viikonloppu (1958). Bronsonin tunnetuimpia elokuvia tuolta ajalta ovat kuitenkin 7 rohkeata miestä (1960), Suuri pakoretki (1963) ja Likainen tusina (1967).^[7]

Huipulle Euroopassa ja paluu Hollywoodiin

Charles Bronson elokuvassa Kotkat hyökkäävät (1977).

Ranskalainen Alain Delon oli monien muiden maanmiestensä tavoin arvostanut elokuvaa Verinen viikonloppu, ja hän kutsui Bronsonin näyttelemän brittiläis-ranskalaiseen yhteistuotantoon Yksinäiset sudet (1968).^[8] Bronsonista tulikin 1960-luvun lopulla tunnettu Euroopassa, missä hän näytteli erityisesti lännenelokuvissa ja rikoselokuvissa. Hän sai vuonna 1972 Golden Globe -gaalan kunniapalkinnon ”maailman elokuvasuosikkina”. Euroopassa hän teki Yksinäisten susien lisäksi muun muassa Sergio Leonen italowesternin Huuliharppukostaja (1968) ja elokuvan Muukalainen sateesta.^[7]

Bronson palasi 1970-alussa Hollywoodiin ja näytteli muun muassa rikoselokuvissa Mestaritappaja (1972), Teilaaja (1973) ja Raakaa peliä (1974). Elokuvatähdeksi Bronson nousi vuoden 1974 elokuvalla Väkivallan vihollinen, jossa hän esitti omankädenoikeuteen tarttuvaa, perheensä menettänyttä arkkitehtia. Vaikka elokuvaa kritisoitiin sen väkivaltaisuuden takia, sitä seurasi neljä jatko-osaa. Väkivallan vihollinen 5 – kalman kasvot (1994) oli Bronsonin viimeinen teatterielokuva.^[7]

Bronsonista tuli ohjaaja J. Lee Thompsonin luottonäyttelijä 1980-luvulla, ja he tekivät yhdessä seitsemän projektia. Don Siegelin elokuvassa Puhelin (1977) Charles Bronson näytteli Suomessakin. Kyseisessä agenttitrillerissä Helsinki esitti Moskovaa ja Leningradia ja Bronson venäläisagenttia.

Viimeisinä vuosinaan Bronsonin terveys heikkeni, ja hän jäi vuonna 1998 eläkkeelle lonkkaleikkauksen takia. Hän menehtyi lopulta Alzheimerin tautiin ja keuhkokuumeeseen vuonna 2003. Bronsonin viimeiseksi näyttelijäntyöksi jäi Poliisin painajainen -televisiotrilogia, joka on hänen ainoa elokuvasarjansa Väkivallan vihollisen lisäksi.

Bronson sai tähden Hollywood Walk of Famelle vuonna 1980.^[9]

Yksityiselämä

Bronsonin ensimmäinen vaimo oli Harriet Tendler, jonka hän oli tavannut Philadelphiassa. He olivat molemmat olleet aloittelevia näyttelijöitä. Heille syntyi eroon päättyneessä liitossa kaksi lasta. Bronsonin toinen vaimo oli brittiläinen näyttelijä Jill Ireland. He menivät naimisiin vuonna 1968. He asuivat Bel Airissa seitsemän lapsensa kanssa. Kaksi niistä oli yhteisiä, kaksi Bronsonin ensimmäisestä liitosta ja kolme Irelandin ensimmäisestä liitosta. Jill Ireland kuoli syöpään vuonna 1990.^[8] Bronsonin kolmas vaimo oli Kim Weeks, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1998.^[10]

Filmografia

• Laivaston nerot (1951)
• Poliisiansa (1951)
• Satamapoliisi (1951)
• Tulipaholainen (1952)
• Erotaan pois (1952)
• Kuusi vankia (1952)
• Amor sekaantuu peliin (1952)
• Tehtävä Triestessä (1952)
• Sotareportterit (1952)
• Broadwayn verikoirat (1952)
• Torpedohyökkäys (1952)
• Ilveilijä (1953)
• Vahakabinetti (1953)
• Sade (1953)
• kaupungin pimeydessä (1954)
• Tennessee Champ (1954)
• Takaa-ajo halki lännen (1954)
• Viimeinen apaashi (1954)
• Sotarummut (1954)
• Vera Cruz (1954)
• Big House, U.S.A. (1955)
• Tukikohta ei vastaa (1955)
• Have Camera Will Travel (televisioelokuva, 1956)
• Peloton mies (1956)
• Viimeinen laukaus (1957)
• Showdown at Boot Hill (1958)
• Verinen viikonloppu (1958)
• Gang War (1958)
• Operaatio 'Hämähäkki' (1958)
• Liekkejä yössä (1959)
• 7 rohkeata miestä (1960)
• Albatrossin vangit (1961)
• Sotarumpujen kuminaa (1961)
• X-15 lähtövalmis (1961)
• Nyrkkeilysankari Kid Galahad (1962)
• Suuri pakoretki (1963)
• 4 Teksasista (1963)
• Ruuti palaa (1965)
• Kuuma ranta (1965)
• Taistelu Ardenneilla (1965)
• Tyttö oli jokaisen (1966)
• Likainen tusina (1967)
• Yksinäiset sudet (1968)
• San Sebastianin tykit (1968)
• Pancho Villa ratsastaa jälleen (1968)
• Yksinäiset sudet (1968)

• Huuliharppukostaja (1968)
• Raju romanssi (1970)
• Muukalainen sateesta (1970)
• Nyrkkisankarit (1970)
• Armoton mies (1970)
• Kylmä hiki/Rautaiset hermot (1970)
• Murhaaja oven takana (1971)
• Verenpunainen aurinko (1971)
• Cosa Nostran salaisuus (1972)
• Chaton maa (1972)
• Mestaritappaja (1972)
• Teilaaja (1973)
• Mafian korppikotkat (1972)
• Valdez – puoliverinen (1973)
• Raakaa peliä (1974)
• Väkivallan vihollinen (1974)
• Teräshermo (1975)
• Haastaja (1975)
• Särkyneen sydämen sola (1975)
• St. Ives – saatanan lähetti (1976)
• Keskipäivästä kolmeen (1976)
• Entebben taistelu (televisioelokuva, 1976)
• Verenpunainen preeria (1977)
• Puhelin (1977)
• Hänet täytyy tappaa! (1979)
• Cabo Banco (1980)
• Pako yli rajan (1980)
• Kuoleman ajojahti (1981)
• Väkivallan vihollinen 2 (1982)
• Ennen keskiyötä (1983)
• Pirullinen kosto (1984)
• Väkivallan vihollinen 3 (1985)
• Jack Murphyn laki (1986)
• Tappolistalla (televisioelokuva, 1986)
• Salamurhaaja (1987)
• Väkivallan vihollinen 4 (1987)
• Tuomion enkeli (1988)
• Kielletty kohde (1989)
• Indian Runner (1991)
• Totuus joulupukista (televisioelokuva, 1991)
• Merisusi (1993)
• Donato and daughter (1993)
• Väkivallan vihollinen 5 – kalman kasvot (1994)
• Poliisin painajainen (televisioelokuva, 1995)
• Poliisin painajainen II (televisioelokuva, 1997)
• Poliisin painajainen III – Havana Club (televisioelokuva, 1999)