Bluesounds oli suomalainen rock-yhtye, joka toimi vuosina 1979–1982. Esikoisalbum Blackin katsotaan kuuluvan suomalaisen englanninkielisen rockin klassikoihin. Dave Lindholmin ja Ari Vaahteran johtama yhtye keikkaili myös ulkomailla. Vuonna 1982 Bluesounds hiljalleen hajosi, kun johtokaksikolla oli erimielisyyksiä ja Lindholm liittyi Sleepy Sleepers -yhtyeeseen uudelleen.
Bluesoundsin historia alkaa loppuvuodesta 1979, jolloin trioon kuuluivat Dave Lindholm (kitara, laulu), Ari Vaahtera (basso) ja Urpo "Zape" Leppänen (rummut). Kokoonpanon jäsenet olivat ennestään tuttuja, ja muusikoiden historiaan kuuluu muun muassa sellaisia yhtyeitä kuin Kalevala, Orfeus, The Esquires, Mosaic, The First, Orient Express ja Limousine. Dave ja Zape kohtasivat Vanhan Polin baaritiskillä, ja Zape ehdotti yhteisen bändin perustamista. Ensin basistiksi mietittiin jotakuta toista, sitten Dave innostui Ari Vaahterasta. Zape oli soittanut Vaahteran kanssa Kalevalassa, mutta Davella ja Vaahteralla ei ollut yhteistyötä ennen Bluesoundsia. Alkuun trio jammaili tuntikausia keskenään, mutta ei vielä kutsunut itseään bändiksi ja piti matalaa profiilia, vaikka homma tuntui toimivan. Ryhmän tuttavapiiri taas tuntui olevan sitä mieltä, ettei homma toimi:[1] "[ne] sanoi ettei siitä mitään tuu. Ödnerin Janne [..] oli oikeestaan ainoo, joka osas kattoo eteenpäin. Davelle tilanne oli vaikee kun se oli pyörinyt Sliippareiden (Sleepy Sleepers) kans ja oli tietyllä tavalla ryvettyny", muistelee Zape Leppänen Lamppu Laamasen kirjassa Dave Lindholm : levytyksiä 30 vuotta. Dave Lindholm puolestaan totesi Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 1987, että "Ari Vaahtera oli sen bändin ydin. Se iski mulle käteen Talking Headsien levyn ja sanoi, että kuunteles tosta."
Vuosi 1980: levyt Black ja On
Yhtyeen ensisingle oli Cigarette Lean / Love Electric lokakuussa 1979, ja bändin keikkoja alkoi myydä Lido Salosen ohjelmatoimisto. Debyyttilevykin julkaistiin pian: Black äänitettiin maaliskuussa 1980, ja levy saatiin purkkiin kolmessa päivässä; myyntiin se tuli loppukeväästä. Levyn tuottajana hääri yhtye ja kappaleet sävelsi Lindholm – levyä pidettiin onnistuneena. Levyn miksasi Ari Vaahtera, joka sai samalla oppia studiotekniikkaa – tosin paremmin vasta jälkikäteen, kun hän luki alan lehdestä jutun, jossa kerrottiin kuinka esimerkiksi kaikuja voi lisätä. Tai kuten hän kuvailee Lamppu Laamasen kirjassa: "[..] menin suu vaahdossa sanoo Atte Blomille, että tää juttu pitää miksaa uudestaan. Studiossa sanoin sit Vikstedtin Makulle, että kerro mitä toi ja toi laite tekee, ja sit alettiin tuhoo niitä ääniä." Dave Lindholm ei ollut paikalla, "[..] ja se suuttu hirveesti. Sen mielestä se oli jollain tavalla tuhottu, mut sit myöhemmin se oppi ymmärtämään." Lindholm kuitenkin ilmeisesti suuttui sen verran kovasti, ettei keikoilla soitettu yhtään Black-levyn kappaletta vuoteen.[1]
Vesa Kontiainen kuvailee, että levyn A-puoli oli tummasävyisempi, jopa synkeä, kun taas B-puoli poikkeaa siitä. Vaikka Dave tuohtui Ari Vaahteran miksauksista, levy sai oikein hyvät arvostelut. Soundi-lehden Jussi Niemi toteaa numerossa 6/80, että kokoonpano toimii yhdessä saumattomasti. Tunnelma on intensiivinen ja intiimi, eikä mitään turhaa ole tungettu mukaan. "Ilmankos sointi sitten kuulostaakin niin täyteläiseltä." Parhaimmillaan levy oli myyntilistoilla sijalla 14, ja pysyi listoilla 17 viikkoa. Kiinnostusta riitti Ruotsista ja Saksasta saakka, ja näissä maissa Bluesound kävi soittamassakin. Syksyllä 1980 julkaistiin toinen single Thank You Very Mush / The Possible Way. Vielä 1980 lopulla julkaistiin yhtyeen kakkoslevy On. Kakkoslevy sisälsi livetaltiointeja kahdelta keikalta eli Tampereen ylioppilastalolta 28.6.1980 ja Helsingin Vanhalta Ylioppilastalolta 5.9.1980. Livelevyn kappaleita ei ollut julkaistu aiemmin, ja tällä kertaa miksauksen hoiti Markus Vikstedt. Levyllä julkaistiin muun muassa kappale ”Tears” ja Al Greenin alun perin levyttämä ”Take Me to the River”, jonka laulaa Zape Leppänen. Lamppu Laamasen kirjassa Zape kertoo, että Lindholm olisi halunnut, että Leppänen laulaisi enemmänkin. Zape muistelee: "[Daven] mielestä livetilanne oli paras tapa hoitaa se levy, ettei siitä tullut toista Blackia." Levy ei kuitenkaan sijoittunut listoilla.[1]
Vuosi 1981: levyt Native Sons of a Far-away Country ja Greta's Hits
Bluesounds keikkaili kovasti vuonna 1981 ja julkaisi myös useita singlejä. Neljäs single, Lost Country Music / Lonely No More, päätyi Soundi-lehteen Juha Torvisen arvosteluun. Torvinen kehuu Lindholmia yhdeksi Suomen kovimmista kitaristeista, jolla on tyylitajua: "[sitä] ilman ei onnistu hommat, vaikka olisi kaksikymmentä sormea [..] Ei tämä ole Bluesoundsien eikä Lindholmin parasta antia, mutta aivan riittävän leppoisa ollakseen Kuukauden toinen kotimainen." Viides singlejulkaisu oli There's a Friend / Out & Ahead, jonka Waldemar Wallenius haukkui Soundissa 7/81: "Laulusolisti laulaa nenäänsä venytellen ja soittajat soittavat laiskasti. Kummallinen yhtye ja kummallisen turha single." Kuudes single jäi julkaisematta, vaikka se ehti jo masterointivaiheeseen. Sekä viides että julkaisematon kuudes single äänitettiin Finnvoxin studiolla.[1]
Kolmas levy Native Sons of a Far-away Country julkaistiin huhtikuussa 1981, ja levynteko kesti syksystä 1980 tammikuuhun 1981 – Dave tosin kaipaili pidempääkin kypysyttelyä albumille. Jälleen Soundin Jussi Niemi piti levystä: "[Onnistunutta] kokonaisuutta on jännästi maustettu pikku kikoilla [..] Mausteet on viskattu soppaan kuitenkin harkiten ja perustyylille uskollisella niukalla kädellä ja siksipä niiden myönteinen vaikutus tuleekin niin tehokkaasti esiin." Kolmoslevy sijoittui debyyttiä paremmin listoille, se nousi peräti sijalle 11, joka oli yhtyeen paras listasijoitus. Levy poiki bändille keikkoja Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin.[1]
Yhtyeen neljäs levy tuli kauppoihin lokakuussa 1981. Greta's Hits sisälsi kaikki siihen mennessä julkaistut Bluesounds-singlet. Lisäksi levyllä oli mukana aiemmin julkaisematta jäänyt single Señor Bo. Myyntilistoille levy ei päässyt, vaikka esimerkiksi Asko Alanen kehui kokoelmaa Soundissa: "Uljaista balladeista (eritoten ”Lost Country Music”), hauskoista hölkistä ja svengaavista rockeista muodostuu maukas ja vaihteleva valikoima, joka on omiaan vaikkapa jokapäiväiseen kuunteluun." Kesän lopulla yhtyeellä oli Vanhalla yli kolmituntinen megakeikka, mutta loppuvuosi oli rauhallista. Bluesoundsiin tosin liittyi neljäs jäsen: kosketinsoittaja Tapio "Tapsa" Niemelä.
1982: Here Come the Golden Hearts
Vuoden 1982 alkupuolella Dave Lindholm oli Sleepy Sleepersin mukana Brasiliassa levyttämässä albumia Sleepy Sleepers in the Rio. Sen aikaa Bluesounds piti taukoa, mutta tammikussa levytetty single Your Wonder Boy / The Man julkaistiin keväällä. Keväällä Dave palasi Brasiliasta, ja niin yhtye keikkaili ja siirtyi sitten huhtikuussa studioon levyttämään viidettä albumia Here Come the Golden Hearts. Kappaleet sävelsi ja sanoitti jälleen kerran Dave Lindholm. Albumin äänitys kesti yhden päivän. Yhtyeellä alkoi olla sisäisiä ristiriitoja. Ne ilmenivät muun muassa siten, ettei Ari Vaahtera suostunut soittamaan bassoa lainkaan kappaleeseen ”Angel Asleep”, eikä Dave hyväksynyt kappaletta ”Come on Girl!”, jolloin se tehtiin uusiksi viidessä minuutissa. Vaahteran mukaan yhtye oli vetänyt itsensä piippuun, eikä Dave ehtinyt toipua Brasilian-reissusta.[1]
Here Come the Golden Hearts nousi kuukauden ajaksi listoille sijalle 26. Kuitenkin esimerkiksi Soundi-lehden Jorma Jortikka kirjoitti suopean arvostelun. Kesällä 1982 bändi soitti joitakin keikkoja Saksassa, mutta yhtyeen taival oli päättymässä: Davella piti kiirettä muiden projektiensa parissa. Syksyllä 1982 yhtye hajosi, vaikka alkuun oli puhe vain keikkatauosta; seuraavalle levyllekin oli jo aineistoa. Ari Vaahtera sai tietää Sleepy Sleepers -mies Sakke Järvenpään kautta, että Lindholm oli päättänyt hajottaa Bluesoundsin. Dave Lindholm liittyi taas Sleepy Sleepers -katraaseen, kun taas Vaahtera ja Zape Leppänen jatkoivat uraansa Limousine-yhtyeessä.[1]
- Dave Lindholm – laulu, kitara
- Tapio Niemelä – koskettimet, laulu (1981–)
- Ari Vaahtera – basso, laulu
- Zape Leppänen – rummut, laulu
- Black (1980)
- On (live, 1980)
- Native Sons of a Far-away Country (1981)
- Greta's Hits (kokoelma, 1981)
- Here Come the Golden Hearts (1982)
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
