From Wikipedia, the free encyclopedia
Arkiviisu oli suomalainen musiikkiryhmä, joka nousi yleiseen tietoisuuteen 1970-luvulla. Ajalle tunnusomaisesti ryhmä oli osa poliittista laululiikettä, mikä näkyi myös laulujen aiheissa. Yhtye esitti omien kappaleidensa lisäksi muun muassa kisälli- ja kansanlauluja. Love Records julkaisi Arkiviisun albumin Tomuinen tie vuonna 1977. Kolme muuta yhtyeen kappaletta julkaistiin samana vuonna Uusi Laulu 3 -kokoelmalla. Arkiviisu oli mukana elokuvassa Kenen joukoissa seisot vuonna 2006.
Arkiviisu perustettiin vapun alla 1976, kun neljä aiemmin Agit-Propin kisällit -yhtyeessä vaikuttanutta muusikkoa päätti aloittaa uuden projektin. Myöhemmin yhtyeeseen liittyivät basisti Kai Pulliainen ja viulisti Pekka Heinonen.[1] Yhtyeeseen kuuluneista Havukaisen sisaruksista Leena on luonut uraa teatteriohjaajana ja Riitta näyttelijänä. Mikko Perkoila tunnetaan laulajana ja lauluntekijänä. Hannu Raatikainen valmistui ensin luokanopettajaksi ja kävi sitten Teatterikorkeakoulun.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.