jatkosodan taistelu From Wikipedia, the free encyclopedia
Äyräpään–Vuosalmen taistelut käytiin kesä–heinäkuussa 1944 Karjalankannaksella Vuoksen etelärannalla Äyräpäässä ja Vuoksen pohjoisrannalla Vuosalmella. Ne olivat osa laajempaa puna-armeijan suurhyökkäystä, jonka tarkoituksena oli murskata suomalaisten puolustuslinjat ja joukot Kannaksella.
| Äyräpään–Vuosalmen taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Kannaksen suurhyökkäystä | |||||||
 Konepistoolimies etulinjassa Vuosalmen sillanpääasemassa 23.–24. heinäkuuta 1944 | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
|
|
|||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
n. 20 000 sotilasta. Loppuvaiheessa yli 30 000 miestä: 2.Divisioona (hyvin suuri, yli 15 000 miestä), puolet 15.Divisioonasta, IV/19.Pr, Panssaridivisioona (9200 miestä) sekä ylijohdon tykistöä ja muita yksikköjä |
n. 115 000 sotilasta (kaikkiaan 9 divisioonaa, niistä rintamavastuussa kerrallaan 3–4, divisioonassa keskimäärin vain 6 600 miestä), ylijohdon tykistöaselajiyksiköitä sekä panssariyhtymiä (alle 100 vaunua) | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
6 000 kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina. |
15 000 kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina. 22 700 (koko 23.Armeija) | ||||||
Puna-armeijan 9. kesäkuuta 1944 alkanut suurhyökkäys oli jo edennyt Viipurin pohjoispuolelle Tali-Ihantalaan. Alun perin Leningradin rintaman suunnitelmaan ei sisältynyt ylimenohyökkäystä eikä yleensäkään hyökkäystä Vuosalmella. Mutta kun 21. ja 23. armeijan hyökkäys ei johtanut toivottuun tulokseen Suomenlahden ja Vuoksen välillä, marsalkka Govorov tarkisti suunnitelmansa ja päätti ylittää Vuoksen sen kapeimmalta kohdalta ja hyökätä Vuosalmessa. Hän antoi hyökkäystehtävän 23. armeijalle, jolla oli käytettävissään kolme armeijakuntaa (VI, XCVIII, ja XCV AK) sekä 17. linnoitusalue, joka oli ryhmittynyt puolustukseen Vuoksen alajuoksulle. Neuvostoliiton III armeijakuntaa ei Leningradin rintamalla esiintynyt.[1]
Suomalaisten keskeneräinen VKT-linja kulki Vuoksen pohjoisrannalla ja ylimenohyökkäys edellytti sen murtamista. Äyräpään harjanteella sijaitsi seitsemän kilometriä pitkä ja vain 200–300 metriä syvä sillanpääasema (Pölläkkälä–kirkonmäki–Kylä-Paakkola), jonka tarkoituksena oli estää neuvostojoukkojen pääsy ja kaivautuminen Vuoksen rantaan. Paikka oli ongelmallinen, koska Kylä-Paakkolan korkeimmalta harjanteelta pystyi hallitsemaan maisemaa pitkälle Vuosalmen puolelle. Sillanpääasema oli alun perin suunniteltu osaksi puolustuslinjaa. Sillanpääaseman mielekkyydestä keskusteltiin ja kiisteltiin komentajien keskuudessa.lähde?
Kannaksen joukot oli määrätty 15. kesäkuuta viivytykseen ja III armeijakunta oli 20. kesäkuuta lähes kokonaisuudessaan ryhmittynyt puolustukseen VKT-linjalle. 2. divisioona (2. D) vetäytyi pääosin Vasikkasaaren ponttonisillan ja lossin kautta Vuoksen pohjoisrannalle ja ryhtyi saman tien parantamaan asemiaan.[2] Neuvostojoukot saapuivat Äyräpään alueelle 21. kesäkuuta 1944.lähde?
Ihantalan ja Viipurinlahden taisteluiden jatkuessa kiivaina kehittyi Äyräpään ja Vuosalmen alueella suoranainen suurtaistelu. Vuosalmea oli puolustamassa kaksi vahvistettua 2. divisioonan rykmenttiä. Everstiluutnantti Adolf Ehrnroothin jalkaväkirykmentti 7 (JR 7) ja eversti Frans Wahlbäckin jalkaväkirykmentti 49 (JR 49). Vahvennetun 2.D:n kaistalla oli 0,7 pataljoonaa rintamakilometriä kohti.lähde?
Puolustuksen tukena oli seitsemän kenttätykistöpatteristoa, joista neljän tulitus oli keskitetty Äyräpäähän. Tykistö ampui 4.–7. heinäkuuta noin 40 000 kranaattia.[1]
Puna-armeija teki useita tunnusteluhyökkäyksiä 21. kesäkuuta alkaen Äyräpään harjanteella sijainnutta suomalaisten sillanpääasemaa vastaan, mutta kaikki ne torjuttiin.
Kesäkuun viimeisenä päivänä suomalaiset suorittivat tunnusteluhyökkäyksen ja saivat vankeja, jotka paljastivat neuvostojoukkojen aloittavan hyökkäyksen samana päivänä. Tykistö aloitti voimakkaan, noin 5 000 kranaatin vastavalmistelun, josta aiheutui hyökkäysryhmityksille pahoja tappioita ja osa pakeni pakokauhun vallassa.[3]
Neuvostojoukot valmistelivat hyökkäystä huolellisesti useita vuorokausia. Ensimmäisen hyökkäysportaan pataljoonia koulutettiin Vuoksen ylittämiseen ja rantautumiseen. Ylimenoa varten rakennettiin yli 600 venettä, sata lauttaa ja 1 500 pienempää 3–6 miestä kantavaa venettä. Neuvostojoukot harjoittivat ahkerasti lauttapartiointia Vuoksessa, mutta ne tuhottiin säännöllisesti. Puutavaraa he onnistuivat aluksi saamaan Pölläkkälän sahalta, mutta se tuhottiin tykistötulella ja paloi maan tasalle.[2]
Puna-armeijan todettiin 29. kesäkuuta keskittävän uusia voimia Äyräpään alueelle. Tiedustelu havaitsi 1. heinäkuuta neuvostojoukkojen liikenteen kasvaneen huomattavasti Vuoksen eteläpuolella Pasurinkankaantiellä, jossa marssirivistön marssi Punnuksenkylän ohitse kesti kolme tuntia. Siinä oli kymmenen jalkaväkikomppaniaa, toistasataa miehistönkuljetuskuorma-autoa, 95 hevosajoneuvoa, 19 raskasta panssarivaunua ja paljon tykistöä. Vilkas liikenne jatkui seuraavana päivänä, jolloin vuorokaudessa havaittiin 700 kuorma-autoa liikkeellä kohti Äyräpäätä. Autoissa kuljetettiin miehistön lisäksi ponttoneja, veneitä ja runsaasti tykistöä. 3. heinäkuuta liikenne alkoi hiljentyä ja neuvostojoukkojen oletettiin olevan kokonaisuudessaan perillä.[2] Huomattiin myös, että Kylä-Paakkolan eteläpuolella olevalle kankaalle oli ilmaantunut 15 rynnäkkötykkiä, 40 panssarivaunua sekä silta- ja ylimenokalustoa, lisäksi runsaasti tykistöä ja 2–3 raketinheitinpatteria. Neuvostoilmavoimien toiminta alkoi vilkastua 2.7. ja ne pudottivat fosforipommeja, jotka sytyttivät metsän palamaan.[3][2]
Valmisteluvaiheeseen kuului myös propaganda, joka yllytti neuvostosotilaita sankaritekoihin. Vuoksen ylitystä rinnastettiin Dneprin ja Berezinan ylimenotaisteluihin. ”Isänmaan nimessä, pyhän koston nimessä, lähestyvän voiton nimessä: eteenpäin, vastustamattomasti eteenpäin! Puhdistakaamme koko Neuvostomaa saksalais-suomalaisista valloittajista. Lyökäämme kuolettavasti haavoittunut suomalainen peto sen omassa luolassa. Koko Neuvostoliiton kansa uskoo voimaamme ja odottaa nopeata ja lopullista Hitlerin suomalaisorjien tuhoa. Eteenpäin rynnäkköön vihollisasemia vastaan! Kuolema saksalaissuomalaisille valloittajille.”[3]
Venäläisten ilmatoiminta vilkastui tuntuvasti 3. heinäkuuta ja aamulla 4. heinäkuuta klo 3.50 alkoi tykistövalmistelu ja sen jälkeen suurhyökkäys. Tulivalmisteluun osallistui 25 kenttätykistöpatteria, 100 kranaatinheitintä ja yli 100 maataistelu- ja pommikonetta.
Voimakkaat jalkaväen ja panssarivoimien hyökkäykset johtivat sisäänmurtoihin. Suomalaisten vastaiskut eivät enää tuottaneet tuloksia, mutta vasta 9. heinäkuuta varhain aamulla venäläiset onnistuivat valtaamaan koko sillanpääaseman ja muodostamaan kaksi kilometriä leveän oman sillanpääasemansa Vasikkasaaren, Lossin ja kirkonmäen kohdalta. Äyräpäätä hallitsi nyt Puna-armeijan 92.D, 142.D, 281.D, 381.D ja 10.D. Samana päivänä alkoi Vuoksen ylimeno, jota edelsi voimakas tykistötulitus 680 putkella ja 200 lentokoneen ilmahyökkäys. Suomalaisten tykistö yritti estää ylimenon kahdeksalla patteristolla ja saksalaiset iskivät 32 Stukalla Äyräpään alueella olleita tykistöasemia vastaan. Samalla omat hävittäjät hyökkäsivät vihollispommittajia vastaan pudottaen 22 neuvostokonetta Vuosalmen alueella. Vastatoimenpiteistä huolimatta neuvostojoukot kykenivät ylittämään Vuoksen ja laajentamaan sillanpääasemaansa Vuosalmen puolelle.[1]
Ennen Vuoksen ylimenoa venäläiset löivät Äyräpäänharjanteella olleen suomalaisten sillanpääaseman ensin keskeltä kahtia ja seuraavana yönä vielä kaakkoisosan puoliksi, jolloin 2.D:n komentaja Martola määräsi joukot vetäytymään asemasta. Armeijakunnan komentaja Siilasvuo määräsi kuitenkin joukkoja jäämään vielä Äyräpään kirkonmäelle ja Vasikkasaareen. Kirkonmäellä olleet erillinen pataljoona 25:n (ErP 25) ja JR 7:n II pataljoonan jäännöksistä koostuva joukko kapteeni Raassinan johdolla puolusti sitkeästi kilometrin levyistä ja 200 metrin syvyistä mottia. Joukko joutui lopulta tukalaan asemaan; sotilaat kaatuivat tai joutuivat sotavankeuteen. Sillanpääasema murtui suomalaisen tykistön voimakkaasta sulkutulesta huolimatta. Juuri vaihdettu ErP 25 poistui pakokauhunomaisesti Vuoksen yli veneillä ja uimalla, jolloin moni hukkui tulituksessa.[1]
Siilasvuon päätöksen tarkoituksena oli vallata asemat takaisin oikealta lohkolta käsin. Aamulla 6. heinäkuuta klo 8.00 alkanut hyökkäys epäonnistui. Taipaleen lohkolta komennettu 19. prikaatin IV pataljoona juuttui paikoilleen.[3]
Asemat yritettiin palauttaa kaikkiaan kolmesti, mutta 7. heinäkuuta Neuvostoliiton 92. divisioonan joukot valtasivat iltapäivällä Harjulan tukikohdan ja lossin seudun.lähde?
Äyräpäänharjanne on rapakivikkoista kovaa maata, jossa tykistön ammusten sirpalevaikutus oli erityisen voimakas. Harjanteelta avautui laakea peltomaisema sekä Äyräpään että Vuosalmen suuntaan. Harjanne oli myös kapeutensa takia hankala puolustaa ja taistelijoiden selustassa oli lisäksi virtaava joki. Rivisotilaat purnasivat harjanteen puolustamista, mutta päällystö piti sitä välttämättömänä siihen asti, kunnes VKT-linja saataisiin kuntoon.[1]
Tulivalmistelun tauottua joen ylle laskettiin lentokoneesta läpinäkymätön savuverho, jonka suojassa venäläiset joukot syöksyivät pikaveneillä ja moottorilautoilla 2 kilometrin levyisenä rintamana 300 metriä leveän virran yli. Venäläiset onnistuivat saman tien murtautumaan suomalaisten asemiin vastarannalla, sekä muodostamaan 4 km leveän ja kilometrin syvyisen laajennuksen pohjoisrannalle, josta ryhdyttiin välittömästi levittäytymään Vuosalmen peltoaukeille ylittäen metsänreunatkin. Venäläiset olivat 9. heinäkuuta kello kahdeksaan mennessä leveähköllä hyökkäyskiilallaan valloittaneet ainakin 4 km² laajuisen alueen Vuosalmen puolelta. Vihollisen ylitys oli kohdistunut JR 7:n lohkolle ja samaan aikaan JR 4 vetäytyi kokonaan ankarasti taistellen Kylä-Paakkolan sillanpääasemasta. Puolustus alkoi pitää sen jälkeen, kun suomalaiset vetäytyivät Vuosalmen peltoaukeilta perinteiseen suomalaiseen metsämaastoon.lähde?
Päivän aikana suomalaiset kykenivät kuitenkin kiivailla rynnäköillä työntämään vihollisen takaisin metsänreunoille, mutta eivät juuri pidemmälle rynnäkkötykkien puutteen vuoksi. Niitä saataisiin paikalle vasta vuorokautta myöhemmin. Ylimenon jälkeen vihollinen siirsi Vuosalmen puolelle huomattavia määriä joukkoja ja kevyitä panssarivaunuja. Viholliselta siepatun radiosanoman mukaan sen tappiot olivat koituneet huomattavan suuriksi, 142. divisioona oli menettänyt mm. suurimman osan jalkaväestään virran ylityksessä. Venäläiset onnistuivat saamaan hallintaansa Vuosalmelta myös erinomaiset tykistön tulenjohtopaikat. Suomalainen tykistö ampui Vuosalmella 9. heinäkuuta 13 500 laukausta.[4][2]
Suomalaisen 2. D pataljoonat ja III Armeijakunnan lähettämät vähäiset apuvoimat joutuivat kovalle koetukselle. Kannaksen joukkojen komentaja hälytti entisistä raskaista taisteluista hiukan levähtäneen PsD:n ja määräsi sen iskuosan, JääkPr:n ja Rynn.tyk pataljoonan siirtymään Vuosalmen suuntaan puolustuksen tueksi.[1]
Kesken taisteluiden 7. heinäkuuta vaihtui 2.D:n komentaja, kun Martolan tilalle astui kenraalimajuri Aarne Blick. Vaihdon syynä oli Aunuksen ryhmän komentajan, kenraaliluutnantti Paavo Talvelan tyytymättömyys alaisensa kenraalimajuri Aarne Blickin toimintaan VI Armeijakunnan komentajana.[3]
Suomalaiset jääkäripataljoonat tekevät vastaiskun 19. heinäkuuta 1944 raskain tappioin.lähde?
Vaihtelevien taisteluiden, puolin ja toisin suoritettujen hyökkäysten jälkeen rintama vakiintui sodan loppuun saakka venäläisten saavutettua noin 7 km leveän ja 2,5 km syvän sillanpääaseman Vuosalmella. Suomalaisten onnistui suurimmalta osin pitää jokilinja valvonnassaan ja häiritä tykistöllään joen yli tapahtuvia kuljetuksia. Suomalaisten tykistö oli keskimäärin raskaampaa kuin puna-armeijan. Venäläisten sillanpääasemaan suoritettiin rajuja ja tuloksiltaan tehokkaita ilmahyökkäyksiä saksalaisilla syöksypommittajilla, jotka heikensivät olennaisesti sillanpääaseman joukko- ja panssarikeskittymiä. Tosin suuri osa iskujen tehokkuudesta on lähinnä lentäjien väitteiden ja uskomusten varassa ja heinäkuun puolivälissä Osasto Kuhlmey oli jo saanut tiukat ohjeet polttoaineen säästämiseksi Saksan yhä katastrofaalisemmaksi muuttuneen lentopolttoainetilanteen takia.lähde?
Venäläiset olivat saavuttaneet metsänreunan, jonka yli Vuosalmen harjanteella oleva tähystys ei ulottunut, jolloin tykistön tulitus alkoi heiketä, eikä jalkaväki kyennyt enää hyökkäämään. Panssarivaunutkaan eivät auttaneet, koska suomalaisten panssaritorjunta oli jo riittävän tehokasta. Merkittävin tekijä kaikista oli kuitenkin noin 21 suomalaisen tykistöpatteriston tulitus suhteellisen pienelle alueelle. Sen tiheys oli huomattavasti suurempi kuin Tali-Ihantalassa.[1]
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Leipätekstissä on pitkä sitaatti, mutta missään ei kerrota, mitä lähdettä lainataan. |
Puna-armeija menetti kaatuneina, haavoittuneena ja kadonneina kaikkiaan 15 000 miestä, suomalaiset 6 000. 23. Armeijan kokonaistappiot olivat 22 700[6]. Vuosalmen taistelussa suurta ylivoimaa vastaan kaatui 9.–17. heinäkuuta 1944 välisenä aikana 2 296 suomalaista sotilasta. Er.P 25 menetti Äyräpään sillanpääasemassa kahdessa vuorokaudessa 300 miestä ja 17 upseeria. IV/19.Pr menetti 6. heinäkuuta puolet vahvuudestaan.[3]
”Toisaalta puna-armeijan divisioonat kesällä 1944 olivat miesvahvuudeltaan (keskimäärin n. 6 600 miestä) vain puolet suomalaisten divisioonien vahvuudesta (keskimäärin 13 300 miestä) ja jv-pataljoonien vahvuudet Kannaksella vaihtelivat 285-400 miehen välillä kun esimerkiksi JR 7:n ja JR 49:n pataljoonien kirjavahvuudet olivat suuremmat kesäkuun lopulla kuin määrävahvuudet (1 022 miestä). Niinpä hyökkääjän varsin pienet jv-pataljoonien tappiot suhteellisesti heikensivät sen offensiivista voimaa. Jalkaväen taistelijoissa hyökkääjän ylivoima ei siten ollut määrällisesti niin ylivoimainen kuin pelkkä divisioonavertailu aluksi viittaa.lähde?
23.Armeijan divisioonista peräti viidellä ei ollut tykistölle traktorivetokalustoa ja jalkaväkidivisioonan tykistö käsitti 12 kpl 122 mm:n haupitseja sekä useimmiten 20 kpl 76 mm tykkejä. Näin jalkaväkidivisioonissa oli Vuosalmella yleensä vain 32 kenttätykkiä. Ohto Mannisen mukaan muita kuin jv-divisioonallisia tykistöyksikköjä hyökkääjällä (23. Armeija) olisi ollut:4 tykistöprikaatia (kevyessä prikaatissa vain 48 kpl 76 mm tykkejä) , 3 tykistörykmenttiä (yleensä pienempi kuin suomalainen rykmentti) , 4 pst-rykmenttiä (45 mm tykkejä), krh-prikaati (120 mm heittimiä) , 5 krh-rykmenttiä (120 mm heittimiä) ja 2 raketinheitinrykmentti. Kuten Tali-Ihantalassa myös Vuosalmella Leningradin Rintama ei kyennyt suhteessa suuriin tykki- ja heitinmääriinsä nähden taistelujen edetessä niitä ruokkimaan riittävällä ammusmäärällä.”lähde?
Taistelun lopputuloksena VKT-linja taipui, mutta ei murtunut. Venäläiset eivät operaatiollaan saavuttaneet yhteyttä Tali-Ihantalan alueella oleviin joukkoihinsa, mikä oli heidän ensisijainen päämääränsä. Vuosalmen taistelusta muodostui osa suomalaisten saavuttamaa laajempaa torjuntavoittoa Karjalankannaksella ja Laatokan Karjalassa.lähde?
Äyräpään sillanpään taisteluissa omaksuttiin tykistön menettely, jossa heittimistö ampui lähelle etulinjaa samalla kun tykistö ampui taaempia maaleja. Lisäksi ryhmäupseeri johti vastatykistö- ja vastavalmisteluammuntoja.lähde?
Vuosalmen taistelu osoitti selkeästi, että vihollisen sillanpää on pyrittävä aina pitämään mahdollisimman suppeana. Silloin tykistön keskitetyllä tulella voitiin tehokkaasti vaikuttaa viholliseen. Vihollisen liike pyrittiin kanavoimaan tykistön tulenkäytölle edulliseksi.lähde?
Äyräpään-Vuosalmen taistelussa Suomen kenttätykistö ampui koko sodan suurimman 8 vuorokauden ammusmäärän: 74 000 kranaattia. (Tali-Ihantalassa 56 000). Lisäksi kranaatinheittimillä ammuttiin myös ennätykselliset 52 000 kranaattia. Keskimäärin siis lähes 16 000 kranaattia päivässä. 9.heinäkuuta Vuosalmen kenttätykistö ampui 13 500 kranaattia ja kranaatinheittimistö 5 300. Yhteensä siis 18 800 kranaattia. Taistelun rajuutta kuvasi se että hyökkääjä ampui noin 30 000 kranaattia. Vaikka hyökkääjä ampui Äyräpään-Vuosalmen taistelussa suuremman kranaattimäärän oli suomalainen tykistö keskimäärin raskaampaa kuin puna-armeijan, jonka jalkaväkidivisioonan tykistö oli yli 70-prosenttisesti kevyttä, kun suomalaisessa kevyitä tykkejä oli vuonna 1944 enää 30 %. Suomalaisilla oli suhteessa myös enemmän raskaita 150–155 mm:n tykkejä kuin puna-armeijalla, jonka raskaat tykit olivat pääasiassa kaliiberiltaan 122 mm.lähde?
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
