taloudellinen tilanne, jossa ei ole varaa edes päivittäisiin perustarpeisiin From Wikipedia, the free encyclopedia
Äärimmäinen eli absoluuttinen köyhyys on YK:n käyttämän määritelmän mukaan tila, jossa ihmiseltä tai perheeltä puuttuu tarvittavat varat päivittäisestä elämästä selviämiseen ja perusoikeuksista nauttimiseen.[1]
”Äärimmäisen nälän ja köyhyyden poistaminen” kuului YK:n vuonna 2000 laatimiin vuosituhattavoitteisiin, jotka oli tarkoitus saavuttaa vuoteen 2015 mennessä[2], mutta aikarajaa siirrettiin köyhyyden osalta vuoteen 2030[3]. Mittarina käytettiin vuonna 1985 määritettyä yhden dollarin käytettävissä olevaa rahamäärää päivässä.[4] Virallista köyhyystilastoa ylläpitävä Maailmanpankki päivitti äärimmäisen köyhyyden raja-arvon vuonna 2005 rahan ostovoiman alentumisen vuoksi 1,25 dollariin päivässä ja kymmenen vuoden kuluttua 1,9 dollariin eli 1,75 euroon päivässä,mikä vastaa noin 53 euroa kuussa.[5]
Maailmanpankin käyttämä raja-arvo on kuitenkin pienempi kuin ne arvot, joita käytetään suurimmassa osassa maailman valtioita. Kaikkein maiden keskimääräinen köyhyysraja oli vuonna 2018 noin viisi dollaria päivässä ja kehitysmailla 2,50 dollaria. Monet tutkijat ovatkin kritisoineet maailmanpankin raja-arvoa liian pieneksi, ja osa on esittänyt, että se pitäisi nostaa viiteen tai kymmeneen dollariin. Kymmenen dollarin raja-arvo vastaa teollisuusmaiden köyhimmän kymmenyksen käytettävissä olevia tuloja ja kahdella kolmasosalla maapallon asukkaista on käytettävissä alle kymmenen dollaria päivässä. Puolet elää alle viidellä dollarilla päivässä. Brasilian, Chilen, Indonesian ja Meksikon kaltaisissa kehitysmaissa tehtyjen tutkimusten mukaan kymmenen dollarin yli päässeiden todennäköisyys vajota takaisin hyvin köyhään elämään on varsin pieni.[5] Tällaisen mittarin käyttöä on kritisoitu, sillä se on vahvasti sidoksissa länsimaalaiseen elämäntapaan.[6] Myös maiden erilaiset hintatasot sekä erilaiset ilmasto- ja kulttuuriolot vaikuttavat siihen, kuinka hyvin ihminen tulee toimeen alle 53 eurolla kuussa. Esimerkiksi Intian maaseudulla ei tarvitse käyttää kovin paljoa rahaa lämmitykseen tai lastenhoitoon. Maailmanpankin käyttämä 1,90 dollarin raja on siten huono luku kuvaamaan köyhyyttä teollisuusmaissa, joissa on esimerkiksi kehitysmaita paljon korkeampi vuokrataso. Esimerkiksi Princetonin yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Angus Deaton on siksi ehdottanut, että eri maille pitäisikin määritellä yksilölliset köyhyysrajat.[3]
Maailmanpankin käyttämällä 1,9 dollarin raja-arvon perusteella on voitu todeta, että hyvin suuret ihmisjoukot ovat päässeet pois äärimmäisestä köyhyydestä ja että viimeiset köyhät asuvat etenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sijaitsevissa matalan tulotason maissa. Jos rajaa nostetaan hiukan, saadaan kuitenkin tulokseksi, että köyhien enemmistö asuukin Aasiassa ja keskituloisissa maissa, joissa asuu enemmän ihmisiä kuin Afrikassa.[3]
Maailmanpankin tulorajoja käyttäen suhteellisena osuutena mitattu äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä oli vuonna 2015 yli kaksi kolmasosaa pienempi kuin vuoden 1990 arvioiti 40,6 prosenttia maailman väestöstä. Äärimmäinen köyhyys on vähentynyt erityisen paljon Itä-Aasiassa ja Tyynenmeren ympäristössä. Sen sijaan Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa – kehityksestä huolimatta – ei tavoitetta äärimmäisen köyhyyden puolittamisesta saavuteta vuoden 2015 aikana. Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa ääriköyhyydessä elävien ihmisten lukumäärä lisääntyi 290 miljoonasta (vuonna 1990) 415 miljoonaan (2011).[7]
Kaikkiaan maailmassa arvioitiin olevan vuonna 2015 yhä noin 900 miljoonaa ihmistä, joilla ei ole käytettävissään 1,25 dollaria päivässä. Lisäksi noin 1,1 miljardia muuta ihmistä joutui elämään alle 2 dollarilla päivässä.[8]
Lukumäärällisesti suurimmat äärimmäisten köyhien ihmisten väestöryhmät ovat Maailmanpankin vuoden 2014 yhteenvedon mukaan Intiassa (33 % osuus maailman ääriköyhyydestä), Kiinassa (13 %), Nigeriassa (7 %), Bangladeshissa (6 %) ja Kongon demokraattisessa tasavallassa (5 %). Suhteellisesti eniten, yli 80 prosenttia väestöstä, eli vuonna äärimmäisessä köyhyydessä Kongon demokraattisessa tasavallassa, Liberiassa, Burundissa ja Madagaskarissa.[9]
Monipuolisempi köyhyysmittari on Oxfordin yliopiston vuonna 2010 julkaisema maailmanlaajuinen moniulotteinen köyhyysindeksi (Global MPI, Global Multidimensional Poverty Index),[10] jonka UNDP esitteli ja otti käyttöönsä samana vuonna. MPI-köyhyyteen vaikuttavina ulottuvuuksina arvioidaan koulutusta, terveydentilaa ja elinoloja. [11][12] Moniulotteisen mittaustavan voidaan nähdä täydentävän kuvaa köyhyydestä ja mittaavan sitä laajemmin kuin Maailmanpankin äärimmäisen köyhyyden köyhyysraja, joksi on sovittu ostovoimakorjattu (PPP) käytettävissä oleva rahamäärä 1,25 dollarin/päivä (2005 tasolla).[10]
Kesäkuun 2015 päivityksessä OPHI arvioi globaalin MPI-indeksin 101 maailman maalle. Vertailumaissa asuu yhteensä 75 prosenttia maailman väestöstä eli 5,2 miljardia ihmistä. Tästä joukosta 1,6 miljardia ihmistä voidaan todeta moniulotteisen köyhyysindeksin perusteella köyhiksi. Heistä 54 prosenttia asuu Etelä-Aasiassa ja 31 prosenttia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Enemmistö, eli 70 prosenttia MPI-köyhistä asuu keskitulotason maissa.[10]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
