From Wikipedia, the free encyclopedia
Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in) on vuonna 2008 ensi-iltansa saanut ruotsalainen romanttinen kauhuelokuva, jonka on ohjannut Tomas Alfredson ja käsikirjoittanut John Ajvide Lindqvist oman romaaninsa pohjalta.
Ystävät hämärän jälkeen | |
---|---|
Låt den rätte komma in | |
Ohjaaja | Tomas Alfredson |
Käsikirjoittaja | John Ajvide Lindqvist (romaaninsa pohjalta) |
Tuottaja |
|
Säveltäjä | Johan Söderqvist |
Kuvaaja | Hoyte van Hoytema |
Leikkaaja |
|
Pääosat |
|
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Ruotsi |
Tuotantoyhtiö | EFTI AB |
Levittäjä | Sandrew Metronome |
Ensi-ilta |
|
Kesto | 114 min |
Alkuperäiskieli | ruotsi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Svensk Filmdatabas | |
Elokuvalle on myönnetty useita palkintoja, muun muassa Göteborgin ja Tribecan elokuvajuhlien parhaan elokuvan palkinnot. Göteborgissa elokuva sai palkinnon myös parhaasta kuvauksesta.
Vuonna 2016 elokuva äänestettiin BBC:n kyselyssä vuosisadan 100 parhaan elokuvan joukkoon. Vastaajina oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.[1]
Matt Reevesin käsikirjoittama ja ohjaama englanninkielinen versio Ystävät hämärän jälkeen (Let Me In) sai ensi-iltansa vuonna 2010.[2]
12-vuotias, koulukiusattu Oskar asuu Blackebergissä, Tukholmassa 1980-luvun alussa. Hän tapaa samanikäisen tytön, Elin, joka on juuri muuttanut Oskarin naapuriin vanhan miehen, Håkanin kanssa. Kaupunginosassa on samoihin aikoihin alkanut tapahtua murhia. Ystävystyttyään Elin kanssa paremmin Oskar saa tietää Elin olevan vampyyri, jolle Håkan kerää verta murhaamalla ihmisiä.
Kåre Hedebrant | … | Oskar |
Lina Leandersson | … | Eli |
Per Ragnar | … | Håkan |
Henrik Dahl | … | Erik |
Karin Bergquist | … | Yvonne |
Peter Carlberg | … | Lacke |
Ika Nord | … | Virginia |
Mikael Rahm | … | Jocke |
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.