From Wikipedia, the free encyclopedia
Vladimir Vernadski (1863–1945) oli poikkitieteellinen ukrainalais-venäläinen geologi, geokemisti ja biogeokemisti.[1][2] Hän perusti Neuvostoliiton tiedeakatemian Biogeokemian laboratorion vuonna 1928 ja johti sitä. Hän kehitteli E. Seussin (1831–1914) ajatusta biosfääristä, mikä lähestyminen on nykyisin tunnustettu, joka avasi tietä useille poikkitieteellisille tieteenaloille kuten biogeokemialle, geomikrobiologialle ja ekosysteemien tutkimukselle.[1] Vernadski kehitteli 1920-luvulla teorioita ja puhui noosfääristä ja sen vaikutuksesta biosfääriin. Länsimaissa samanlaisia teorioita teki 50 vuotta myöhemmin tunnetuksi James Lovelock, joka puhui Gaiasta.[2]
Vernadski suoritti maisterin tutkinnon Pietarin yliopistossa vuonna 1885 ja väitteli tohtoriksi Moskovan yliopistossa 1897. Jo ennen väitöskirjansa valmistumista hän opetti Moskovassa mineralogiaa ja kristallografiaa, ja 1898 hän sai sieltä professuurin. Hän kuvasi ensimmäisenä aluminosilikaatin kemiallisen ja kiderakenteen, mikä oli pohjana monien muiden mineraalien rakenteen selvittämiselle. Hän oli myös geokemian uranuurtajia, ja tutki eri alkuaineiden ja niiden isotooppien liikkeitä maankuoressa. Hän ymmärsi myös, että radioaktiivisesta toiminnasta vapautuva lämpö on monien geologisten prosessien energianlähde.[3]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.