![cover image](https://wikiwandv2-19431.kxcdn.com/_next/image?url=https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/87/Vladimir_Gilyarovsky_by_Sergey_Malyutin.jpg/640px-Vladimir_Gilyarovsky_by_Sergey_Malyutin.jpg&w=640&q=50)
Vladimir Giljarovski
From Wikipedia, the free encyclopedia
Vladimir Aleksejevitš Giljarovski (ven. Влади́мир Алексе́евич Гиляро́вский; 8. joulukuuta (J: 26. marraskuuta) 1853 Vologdan kuvernementti – 1. lokakuuta 1935 Moskova) oli venäläinen sanomalehtimies ja kirjailija.[1]
![Thumb image](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/87/Vladimir_Gilyarovsky_by_Sergey_Malyutin.jpg/640px-Vladimir_Gilyarovsky_by_Sergey_Malyutin.jpg)
Vladimir Giljarovski syntyi metsätilan hoitajan apulaisen perheeseen. Hänen äitinsä oli Zaporižžjan kasakoiden jälkeläinen. 1860-luvulla perhe muutti Vologdaan, jossa poika kävi kimnaasia. Kaupunkiin poliittisista syistä karkotetut sivistyneistön edustajat vaikuttivat hänen maailmankuvansa muotoutumiseen.[1]
Vuosina 1871–1881 Giljarovski kierteli eri puolilla Venäjää kokeillen monia erilaisia ammatteja. Vuonna 1881 Giljarovski asettui Moskovaan, jossa hän työskenteli lehtimiehenä. Hän laati reportaaseja yleisöä kuohuttaneista tapahtumista sekä osallistui aikansa teatteri- ja kirjallisuuselämään.[2]
1870-luvulla Giljarovski alkoi kirjoittaa kansanelämästä kertovia runoja ja runoelmia, joita julkaistiin myöhemmin erillisinä kokoelmina. Moskovan köyhälistöä kuvaava kertomuskokoelma Truštšobnyje ljudi (”Hökkelien ihmiset”, 1887) joutui sensuurin takavarikoimaksi. 1920–1930-luvulla Giljarovski tuli tunnetuksi vallankumousta edeltäneen Moskovan kuvaajana.[3] Hänen tärkeimmät teoksensa ovat kaupungin arkielämästä kertova kuvauskokelma ”Muistojen Moskova” (Moskva i moskvitši, 1926)[4] sekä omaelämäkerrallinen trilogia Moi skitanija (”Vaellukseni”, 1928), Ljudi teatra (”Teatteri-ihmisiä”, julkaistu 1941) ja Moskva gazetnaja (”Sanomalehtien Moskova”, julkaistu 1960). ”Giljai-sedästä” itsestään muodostui eräänlainen vanhan Moskovan elävä muistomerkki.[5]