Virtsarakon syöpä
From Wikipedia, the free encyclopedia
Virtsarakon syöpä eli virtsarakkosyöpä tai lyhyesti rakkosyöpä on syöpä, joka on lähtöisin virtsarakon limakalvosta.[1] Virtsarakon syövän tavallisia ensioireita ovat verivirtsaisuus ja kipu virtsatessa. Syöpä voi levitä virtsarakon limakalvolta sen lihaskudokseen. Se voi myös muodostaa etäpesäkkeitä lähellä oleviin imusolmukkeisiin ja muihinkin elimiin, esimerkiksi maksaan, keuhkoihin tai luustoon. Virtsarakon syöpään sairastumisen riski kasvaa ihmisen iän myötä, kuten monien muidenkin syöpätyyppien kohdalla. Kasvannaisessa on usein paljon verisuonia, ja siitä saattaa vuotaa paljon verta. Siksi virtsarakon syövän ensimmäisiä oireita voi olla veren ilmestyminen virtsaan. Verta ei kuitenkaan välttämättä tule virtsan mukana joka kerta. Jos kasvain estää virtsan virtaamisen munuaisista virtsarakkoon, seurauksena voi olla myös munuaisten vaurioituminen. Tällöin tuntuu yleensä kipua munuaisten kohdalla. Jos kasvain tukkii virtsaputken, aiheutuu suuria virtsaamisvaikeuksia. Suomessa virtsarakon syöpään sairastuu vuosittain noin 1 300 ja kuolee noin 340 henkilöä.[2] Suurin osa virtsarakon syövistä on pinnallisia ja rajoittuu limakalvoon.
Virtsarakon syöpä | |
---|---|
![]() |
|
Luokitus | |
ICD-10 | C67 |
ICD-9 | 188 |
MedlinePlus | 000486 |
Huom! | Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa. |
Infobox OK |
![Thumb image](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/9/99/Blausen_0082_BladderCancer.png/640px-Blausen_0082_BladderCancer.png)