![cover image](https://wikiwandv2-19431.kxcdn.com/_next/image?url=https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b3/Scanning_Tunnelling_Microscope_made_by_W.A._Technology_of_Cambridge_in_1986_%25289669013645%2529.jpg/640px-Scanning_Tunnelling_Microscope_made_by_W.A._Technology_of_Cambridge_in_1986_%25289669013645%2529.jpg&w=640&q=50)
Tunnelointimikroskooppi
mikroskooppi, jolla saadaan atomitason kuvia tutkittavista pinnoista / From Wikipedia, the free encyclopedia
Tunnelointimikroskooppi (STM, engl. Scanning tunneling microscope) on mikroskooppi, jolla saadaan atomitason kuvia tutkittavista pinnoista. Tunnelointimikroskoopin terävää mittakärkeä liikutetaan sähköä johtavan näytteen pinnan lähellä ja samanaikaisesti laitteistolla kontrolloidaan mittakärjen ja pinnan välistä jännitettä. Muodostuvan tunnelointivirran avulla saadaan kuva näytteen pinnan topografiasta. Tunnelointivirta on vahvasti riippuvainen mittakärjen ja pinnan välisestä etäisyydestä, mutta myös näytteen elektronitiheydestä. Pintatopografian kuvantamisen lisäksi tunnelointimikroskooppia voidaan käyttää myös kiinteiden näytteiden elektronisten ominaisuuksien tutkimiseen, atomimanipulaatioon sekä nanorakenteiden valmistukseen.[1][2][3]
![Lähikuva tunnelointimikroskoopissa olevasta näytteestä, jota tutkitaan St Andrewsin yliopistossa. Näyte on MoS2 (molybdeenisulfidi), jota tutkitaan platina-iridium-kärjellä.](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/4/4c/Stmsample.jpg/640px-Stmsample.jpg)
![Ensimmäinen kaupallinen tunnelointimikroskooppi vuodelta 1986.](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b3/Scanning_Tunnelling_Microscope_made_by_W.A._Technology_of_Cambridge_in_1986_%289669013645%29.jpg/640px-Scanning_Tunnelling_Microscope_made_by_W.A._Technology_of_Cambridge_in_1986_%289669013645%29.jpg)
Vuonna 1981 IBM:n työntekijät Gerd Binnig ja Heinrich Rohrer keksivät, että elektronien kvanttimekaanista tunnelointi-ilmiötä hyödyntämällä voitaisiin kehittää mikroskooppi, jonka avaruudellinen erotuskyky on erittäin suuri[1][2]. Tutkijat saivat keksinnöstään fysiikan Nobel-palkinnon vuonna 1986[4].