yhdysvaltalainen muusikko From Wikipedia, the free encyclopedia
James Timothy ”Tim” Hardin (23. joulukuuta 1941 – 29. joulukuuta 1980)[1] oli yhdysvaltalainen folk-laulaja ja lauluntekijä. Hänen tunnetuimpia laulujaan ovat ”If I Were a Carpenter”, ”Hang On to a Dream” ja ”Reason to Believe”, joista tuli hittejä sekä Hardinin että erityisesti muiden artistien esittäminä.
Hardin syntyi Oregonin osavaltion Eugenessä. Hän jätti high schoolin kesken ja liittyi Yhdysvaltain laivastoon, jonka mukana palveli Vietnamissa vuonna 1959.[2]
Vuonna 1961 Hardin muutti New Yorkiin, jossa hän opiskeli jonkin aikaa näyttelemistä American Academy of Dramatic Arts -koulussa mutta tuli erotetuksi poissaolojen takia.[2] Hän alkoi esiintyä Greenwich Villagen klubeilla.[3]
Hardinin muutettua Bostoniin 1963 hänet löysi Erik Jacobsen, joka myöhemmin toimi muun muassa The Lovin’ Spoonfulin tuottajana. Hän onnistui neuvottelemaan Hardinille levytyssopimuksen Columbia Recordsin kanssa. Hardin muutti takaisin Greenwich Villageen aloittaakseen levytykset, jotka jäivät kuitenkin julkaisematta kun Columbia purki sopimuksen.[4]
Hardin siirtyi länsirannikolle Los Angelesiin vuonna 1965 ja tapasi näyttelijä Susan Yardleyn,[2][5] jonka kanssa muutti takaisin New Yorkiin. Hän sai sopimuksen Verve Forecast -levymerkille ja julkaisi ensimmäisen virallisen albuminsa Tim Hardin 1 vuonna 1966. Albumin lauluista ”Reason To Believe” ja balladi ”Misty Roses” nousivat radiosoittolistojen 40 parhaan joukkoon.
Albumi Tim Hardin 2 julkaistiin 1967, ja sen lauluista nousi tunnetuimmaksi ”If I Were a Carpenter”. Kiertue Britanniaan jouduttiin keskeyttämään, kun Hardin sairastui keuhkopussitulehdukseen.[6]
Kolmas albumi This is Tim Hardin (1967) sisältää jo vuosina 1963–64 äänitetyt cover-versiot muun muassa lauluista ”House of the Rising Sun” ja ”Hoochie Coochie Man”. Vuoden 1968 konserttialbumia Tim Hardin 3 Live in Concert seurasi Tim Hardin 4, joka sekin sisälsi ilmeisesti jo 1960-luvun alkupuolen nauhoituksia.
Vuonna 1969 Hardin teki jälleen sopimuksen Columbian kanssa ja sai Top 50 -hitin cover-versiostaan Bobby Darinin laulusta ”Simple Song of Freedom”. Paheneva heroiiniriippuvuus ja esiintymisjännitys estivät kuitenkin uuden suosion hyödyntämistä konserttiesiintymisten muodossa. Hän esiintyi kuitenkin Woodstockissa ja vuonna 1973 yhdessä Harry Chapinin kanssa New Yorkin Potsdamissa. Columbia-sopimus tuotti kolme albumia: Suite for Susan Moore and Damion: We Are One, One, All in One; Bird on a Wire ja Painted Head.
1970-luvulla Hardinin heroiiniongelma paheni. Hän asui välillä Englannissa ja välillä Yhdysvalloissa. Hänen viimeiseksi jäänyt albuminsa Nine julkaistiin Britanniassa 1973, mutta Yhdysvalloissa vasta 1976. Hardin myi tekijänoikeudet lauluihinsa 1970-luvun lopulla ja kuoli heroiinin yliannostukseen 1980.[7]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
