Tieteellinen konsensus viittaa tietyn tieteenhaaran tieteilijöiden muodostaman yhteisön kollektiiviseen arvioon, asemaan ja mielipiteeseen. Konsensus edellyttää yleistä hyväksyntää, joskaan ei välttämättä yksimielisyyttä.[1]
Konsensus saavutetaan yleensä keskustelun, julkaisuprosessin, replikoinnin (toistettavien tulosten) ja vertaisarvioinnin kautta. Nämä johtavat tilanteeseen, jossa henkilöt kyseisellä tieteenalalla voivat tunnistaa konsensuksen niiltä kohdin joissa se on olemassa, mutta tämän konsensuksen viestittäminen ulkopuolisille on hankalaa koska 'tavalliset' väittelyt joiden kautta tiede etenee voivat ulkopuolisten silmin vaikuttaa kiistelyltä.[2] Tutkimuslaitokset julkaisevat ajoittain kannanottoja, joiden tarkoituksena on viestittää tieteenalalla tapahtuvista muutoksista tiedeyhteisön "ulkopuolella" oleville ihmisille. Konsensuksen osoittaminen voi olla melko suoraviivaista tapauksissa, joissa tutkittavaa aihetta ympäröi erittäin vähän kiistanalaisuutta.
Tieteelliseen konsensukseen voidaan viitata yleisissä ja poliittisissa väittelyissä, joiden aiheet voivat olla kiistanalaisia yhteiskunnallisesti mutta jotka eivät ole kiistanalaisia tiedeyhteisön keskuudessa.[2] Esimerkkeinä tämänkaltaisista aiheista ovat evoluutio[3][4] ja väitetty yhteys MPR-rokotteen ja autismin välillä.[2]
On olemassa useita filosofisia ja historiallisia teorioita sille miten tieteellinen konsensus muuttuu ajan myötä. Koska tieteellisten muutosten historia on erittäin monimutkainen ja koska on olemassa taipumus "voittajien" ja "häviäjien" projisoimiseen menneisyyteen suhteessa meidän tämänhetkiseen tieteelliseen konsensukseen, on erittäin vaikeaa tuottaa täsmällisiä malleja tieteessä tapahtuvista muutoksista.[5] Tämä on vaikeata osittain myös siksi koska jokainen tieteenhaara toimii hieman eri tavalla. Niillä on usein eri määritelmät asioille jotka lasketaan todisteiksi ja erilaiset toimintamallit kokeiden suhteen.
Suurin osa tieteessä tapahtuvia muutoksia kuvaavista malleista ovat riippuvaisia tieteellisten kokeiden tuottamasta datasta. Karl Popper esitti, että koska mikään määrä kokeita ei voisi koskaan todistaa oikeaksi tieteellistä teoriaa, mutta koska yksikin koe voisi todistaa vääräksi sellaisen, tieteen tulisi perustua falsifiointiin.[6] Vaikka tämä muodostaa loogisen teorian tieteelle, se on tavallaan "ajaton" eikä välttämättä kuvasta näkemystä siitä miten tieteen tulisi edetä ajan myötä.
Merkittävimpiin haastajiin tämänkaltaiselle ajattelulle lukeutui Thomas Kuhn, joka väitti että kokeelliset tulokset tuottavat aina jotain tietoa mikä ei sovi täydellisesti tiettyyn teoriaan, ja että falsifiointi yksinään ei johtanut tieteelliseen muutokseen tai tieteellisen konsensuksen heikkenemiseen. Hän esitti että tieteellinen konsensus toimi "paradigmojen" muodossa. Nämä olivat hänen mukaan tietyn tieteenalan tutkijoita yhdistäviä yhteenliitettyjä teorioita ja taustaoletuksia itse teorian luonteesta. Kuhn väitti, että vain sen jälkeen kun monet "merkittävät" poikkeavuudet olivat kasaantuneet, tieteellinen konsensus siirtyisi "kriisin" ajanjaksoon. Tässä vaiheessa pyrittäisiin löytämään uusia teorioita, ja lopulta yksi paradigma kukistaisi vanhan — sykli paradigmanvaihdoksia lineaarisen totuutta kohti etenemisen sijaan. Kuhnin malli korosti myös selkeämmin teorioiden muutoksien sosiaalisia ja henkilökohtaisia näkökohtia, osoittaen historiallisten esimerkkien kautta ettei tieteellisessä konsensuksessa koskaan todella ollut kysymys pelkästään logiikasta tai tosiasioista.[7] On kuitenkin huomattava, että nämä 'kriisitieteen' ja 'normaalitieteen' jaksot eivät ole toisiaan poissulkevia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä ovat eri toimintatapoja, eivät eri historiallisia ajanjaksoja.[2]
Väitettä tietyn tieteenalan tutkijoiden keskuudessa olevasta konsensuksesta käytetään usein julkisen politiikan keskusteluissa perusteluna tietyn teorian pätevyydelle ja tukena tietylle toimintasuunnitelmalle. Näin tekee osapuoli joka hyötyisi kyseiseen konsensukseen perustuvasta menettelytavasta. Samaan tapaan, osapuolet jotka hyötyisivät epämääräisemmästä menettelytavasta usein kannustavat väitteitä siitä, että tieteellistä konsensusta ei ole.
Esimerkiksi, tieteellinen konsensus ilmaston lämpenemisen aiheuttajista on, että maanpinnan läheisen ilman lämpötila on noussut viime vuosikymmeninä ja että suuntaus on johtunut pääasiassa ihmisen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä.[8][9][10] Tieteen historian tutkija Naomi Oreskes julkaisi Science-lehdessä raportin tutkimuksesta, jonka kohteena oli vuosien 1993 ja 2003 välisenä aikana julkaistujen 928 tiedeartikkelin tiivistelmät. Tutkimuksen mukaan yksikään artikkeli ei tiivistelmänsä perusteella ollut selkeästi eri mieltä käsityksen kanssa, että ilmaston lämpeneminen johtuisi ihmisten toimista.[11] Oreskes kirjoitti myöhemmin Washington Post -lehden pääkirjoituksessa, että henkilöt jotka olivat näitä tieteellisiä löydöksiä vastaan korostivat tavallista tieteellistä epävarmuutta tosiasioista, antaen mielikuvan että olisi olemassa merkittävä tieteellinen erimielisyys tai että olisi puute tieteellisestä konsensuksesta.[12] Oreskesin tekemät löydökset replikoitiin käyttäen muita menetelmiä, jotka eivät vaatineet tulkintaa.[2]
Evoluutio on toinen tieteellinen teoria, jota tukee ylivoimainen tieteellinen konsensus; se on yksi luotetuimmista ja eniten empiirisesti koetelluista teorioista tieteessä.[13][14] Evoluution vastustajat väittävät, että on olemassa merkittävä määrä erimielisyyttä evoluution suhteen tiedeyhteisön sisällä.[15] Wedge-strategia, joka oli älykkään suunnittelun promootioon laadittu toimintasuunnitelma, riippui suuresti evoluutiota ympäröivän tieteellisen konsensuksen puutteen käsityksien kylvämisestä ja korostamisesta.[16]
Tieteen luontainen epävarmuus – teorioita ei koskaan todisteta oikeiksi vaan ne voivat vain tulla todistetuiksi vääriksi (katso falsifiointi) – esittää haasteen poliitikoille, päättäjille, asianajajille ja liike-elämän ammattilaisille. Tieteelliset ja filosofiset kysymykset voivat usein roikkua epätietoisuudessa useita vuosikymmeniä oman tieteenalan ympäristössä, mutta päättäjien on kohdattava ongelmat jotka liittyvät järkevien päätöksien tekoon olemassa olevan datan perusteella, vaikka tämä ei todennäköisesti olisi "lopullisen totuuden" muoto. On hankala päättää mitkä asiat ovat tarpeeksi lähellä "lopullista totuutta". Esimerkiksi, sosiaaliset toimet tupakointia vastaan tulivat todennäköisesti liian kauan sen jälkeen kun tiedeyhteisö oli 'melko yksimielinen'.[2]
Tietyillä asioilla – kuten tiettyjen teknologioiden hyväksymisellä yleisön käyttöön – voi olla laajat ja kauas kantavat poliittiset, taloudelliset ja ihmisiin koskevat vaikutukset jos asiat menevät pieleen ja toisin kuin tieteilijät olivat ennustaneet. Tästä huolimatta – niin kauan kuin on olemassa oletus, että tietyn alan menettelytavat heijastavat asiantuntevaa ja asianmukaista dataa ja hyväksyttyjä malleja havaittavissa olevien ilmiöiden välisistä suhteista – on hyvin vähän hyviä vaihtoehtoja päättäjille kuin että he tukeutuisivat 'tieteelliseen konsensukseen' toimintansa suunnittelemista ja toteutusta koskevissa päätöksissä – ainakin tilanteissa, joissa poliittisten toimien tarve on pakottava. Vaikka tiede ei voi tarjota 'absoluuttista totuutta' (tai edes sen vastakohtaa, 'absoluuttista virheellisyyttä'), sen käytännöllisyys on sidoksissa sen kykyyn johtaa politiikkaa suuntaan joka kasvattaa yleistä hyvää ja pienentää yleistä harmia. Tällä tavalla nähtynä, vaatimus että toimintamenetelmät perustuisivat vain siihen mikä on todistetusti "tieteellinen totuus" olisi resepti politiikan halvaantumiselle ja johtaisi käytännössä kaikkien politiikan toimettomuuteen liittyvien mitattavissa ja mittaamattomissa olevien kustannuksien ja riskien hyväksymisen puolustamiseen.[2]
Mikään osa toimintamenetelmän muodostamisesta näennäisen tieteellisen konsensuksen pohjalta ei sulje pois jatkuvaa arvostelua, jonka kohteena voi olla joko kyseinen tieteellinen konsensus tai sen pohjalta muodostetun toimintamenetelmän konkreettiset tulokset. Samat syyt jotka johtivat riippuvaisuuteen konsensuksesta johtavat tämän riippuvaisuuden jatkuvaan arviointiin – ja toimintamenetelmän muuttamiseen tarvittaessa.
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
