Ranskan vallankumouksen väkivaltaisin vaihe From Wikipedia, the free encyclopedia
Terrorin aika (ransk. La Terreur) eli hirmuvallan aika oli Ranskan suuren vallankumouksen radikaalein ja väkivaltaisin vaihe 5. syyskuuta 1793 – 27. heinäkuuta 1794. Yhteishyvän valiokunta toimi silloin käytännössä Ranskan diktatorisena hallituksena, ja tuhansia ihmisiä teloitettiin poliittisista syistä.[1]
On arveltu, että terrorin aikana Ranskassa pidätettiin ainakin 300 000 ihmistä.[1] Virallisten kuolemantuomioiden perusteella teloitettuja oli 16 594. Donald Greerin arvion mukaan lisäksi teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä sisällissotien yhteydessä 10 000–12 000 ihmistä, ja sama määrä kuoli vankiloissa, ja terrorin uhrien kokonaismäärä olisi siten ollut 35 000–40 000. Lisäksi uudempien tutkimusten mukaan Vendéen kapinoiden ja niiden kukistamisen yhteydessä saattoi kuolla hyvin suuri määrä ihmisiä.[2] Poliittisia puhdistuksia toimeenpantiin sekä Pariisissa että maakunnissa. Aikakautta on leimannut varsinkin teloitusten toimeenpano giljotiinilla. Maakunnissa käytettiin myös julmempia teloituskeinoja. Esimerkiksi Nantesissa toiminut Jean-Baptiste Carrier hukututti yli 2 000 ihmistä Loireen.[3] Monet tunnetuimmista terrorin uhreista tuomittiin Pariisin vallankumoustuomioistuimessa.
Vaikka terrorin aika on usein nähty ylempiin yhteiskuntaluokkiin kohdistuneena tuhoamisena, suurin osa uhreista kuului todellisuudessa alempiin säätyihin. Surmatuista 28 prosenttia oli talonpoikia ja 31 prosenttia työläisiä ja käsityöläisiä sekä kaikkiaan 85 prosenttia kolmanteen säätyyn kuuluvia.[4] Aatelisia oli teloitetuista noin kahdeksan prosenttia, Pariisin vallankumoustuomioistuimessa tuomituista tosin 19 prosenttia. Naisia oli kaikista noin yhdeksän prosenttia.[2]
Terroriaallon taustalla olivat sekä ulkoisiin sotiin valmistautumisen herättämät vallankumoushallinnon vastaiset kapinat että vallankumoushallinnon sisäiset poliittiset kiistat hallinnon tulevaisuudesta.[5] Kesällä 1793 Ranskan joukot joutuivat perääntymään vallankumoussodassa kaikilla rintamilla ja viholliset – Itävalta, Preussi, Englanti, Espanja ja Sardinia – uhkasivat maata joka suunnalta. Vielä huolestuttavampi oli pian sisällissodaksi muuttuneen Vendéen kapinan ja muiden maakuntien kapinoiden muodostama sisäinen uhka, sillä kapinointi oli levinnyt suurimpaan osaan Ranskan departementeista ja kapinalliset hallitsivat monia suuria kaupunkeja.[3][5] Myöhemmin on laskettu, että 84 prosenttia terrorin ajan uhreista tuomittiin juuri maaseudulla.[4] Ylivoimaisesti yleisin kuolemantuomion peruste oli kapinallinen kiihotus.[2]
Terrorin ajan alulle on esitetty useita tarkkoja päiviä, joista suurin osa on jälkikäteisiä tulkintoja historiasta.[5] Esimeriksi Otavan Suuri Maailmanhistoria esittää sen alkaneen 5. syyskuuta 1793, jolloin kansalliskonventissa esitettiin vaatimus ”ottaa terrorin päiväjärjestykseen”. 17. syyskuuta säädettiin ”laki epäilyksenalaisista”, joka antoi laajat valtuudet vallankumouksen vastustajien vangitsemiseen ja tuomitsemiseen.[3] Lokakuussa 1793 lähetettiin giljotiiniin girondistien johtajat. Levottomuuksia aiheuttaneet sanskulotit pyrittiin lannistamaan tuhoamalla liikkeen johtajat ja lähettämällä rivijäsenet yleisen asevelvollisuuden perusteella rintamalle tai lahjomalla nämä virkanimityksillä.[4]
Vuoden 1794 alkupuolella Yhteishyvän valiokuntaa johtanut Maximilien Robespierren ryhmä eliminoi puhdistuksilla sekä maltilliset että äärivasemmistolaiset vastustajansa, Dantonin ja Hébertin kannattajat. Valiokunta antoi 10. kesäkuuta prairialkuun 22. päivän lakina tunnetun säädöksen, jolla syytetyiltä kiellettiin julkinen oikeudenkäynti ja oikeus asianajajaan sekä määrättiin oikeusistuimet tuomitsemaan kaikki syyllisiksi todetut kuolemaan. Seuraavat seitsemän viikkoa tunnetaan ”suurena terrorina”, jonka aikana teloitettiin noin 1 400 ihmistä. Terrorin ajan katsotaan päättyneen Robespierren kukistamiseen 27. heinäkuuta 1794.[1] Hänet teloitettiin seuraavana päivänä.[3] Maanlaajuisesti teloituksia pantiin toimeen eniten joulukuussa 1793 ja tammikuussa 1794 – lähes puolet kaikista virallisista kuolematuomioista annettiin näiden kahden kuukauden aikana – mutta Pariisissa oli tuolloin vielä suhteellisen hiljaista ja huippu saavutettiin vasta kesällä 1794.[2]
Vankilassa itsemurhan tehneitä tai epäselvissä oloissa kuolleita olivat muun muassa filosofi ja poliitikko Nicolas de Condorcet, kardinaali ja entinen pääministeri Étienne Charles de Loménie de Brienne sekä kansanjohtaja Jacques Roux.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
