Teijo Jämsä on suomalainen rumpali.

Jämsä voitti 16-vuotiaana humpan Suomen-mestaruuden Magnet-yhtyeen kanssa. Laajempaa, kansainvälistäkin tunnettavuutta hän sai 2000-luvun alussa toimineen Killer-yhtyeen jäsenenä. Killerin lopetettua toimintansa Jämsä ja basisti Timo Huhtala perustivat uuden Killer Aspect -yhtyeen, jonka esikoisalbumi ilmestyi vuonna 2008.[1] Muita kokoonpanoja, joissa hän on vaikuttanut, ovat muun muassa cover-yhtye Mr C ja Boys of the Band.[2]

Jämsä on toiminut myös sessiomuusikkona. Hän soitti Sunrise Avenuen debyyttialbumilla On the Way to Wonderlandilla (2006) yhtyeen etsiessä vielä vakituista rumpalia.[3] Lisäksi hän on soittanut muun muassa Apocalyptican, Kaija Koon ja Gimmelin albumeilla sekä Antti Tuiskun ja vuoden 2005 Eurovision laulukilpailussa Venäjää edustaneen Natalja Podolskajan taustayhtyeissä.[1][4]

Jämsä on kotoisin Toholammilta.[5]

Nykyisin Teijo Jämsä vaikuttaa Fireal-yhtyeessä.

Lähteet

Aiheesta muualla

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.