From Wikipedia, the free encyclopedia
Tattooed Millionaire on laulaja Bruce Dickinsonin ensimmäinen sooloalbumi vuodelta 1990.
Tattooed Millionaire Bruce Dickinson | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | 1989 | |
Julkaistu | 1990 | |
Tuottaja(t) | Chris Tsangarides | |
Tyylilaji | rock | |
Kesto | 43.15 | |
Levy-yhtiö | EMI | |
Bruce Dickinsonin muut julkaisut | ||
Tattooed Millionaire 1990 |
Balls to Picasso 1994 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Alun perin Dickinsonin oli tarkoitus säveltää yksi kappale Renny Harlinin ohjaamalle Painajainen Elm Streetillä -elokuvan soundtrackille. Kappale ("Bring Your Daughter... to the Slaughter"), joka myöhemmin päätyi uudelleennauhoitettuna ja sovitettuna Iron Maidenin levylle, sai levy-yhtiössä niin innostuneen vastaanoton, että hänelle tarjottiin kokonaista levytyssopimusta. Ehtona oli, että kappaleet ovat valmiina nauhoituksia varten, mutta todellisuudessa niin ei tapahtunut.
Dickinson ryhtyi yhteistyöhön kitaristi Janick Gersin kanssa ja sävelsi kappaleet albumille kahdessa viikossa. Levy menestyi kaupallisesti hyvin ja sitä myytiin yli puoli miljoonaa kappaletta. Myös levyltä julkaistut singlet menestyivät kohtalaisesti Ison-Britannian singlelistalla, muun muassa nimikkokappale nousi Top-20 -listalle. Kriitikoilta albumi sai laimean vastaanoton. Sitä on pidetty muihin artistin levyihin verrattuna melko heikkona sisältämiensä täyteraitojen vuoksi.
Albumilta löytyy myös yksi lainakappale "All The Young Dudes", joka oli David Bowien säveltämä.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.