Taistelulaiva

Taistelulaiva oli taisteluristeilijää raskaammin panssaroitu ja järein tykein aseistettu sota-alustyyppi, jonka ensisijainen tehtävä oli vihollisen pinta-alusten tuhoaminen. Niiden aikakautta oli ennen kaikkea 1900-luvun alkupuoli.

Terminä taistelulaiva on jatkumo 1600-luvun linjalaivoista, kun laivastot taistelivat taistelulinjoissa lähietäisyydeltä toisiaan vastaan. Tuolloin tykistön rajallinen kantama tarkoitti lähitaistelua, jota käytiin alusten ollessa kyljitysten lyhyen hetken kerrallaan. Taistelussa kumpikin osapuoli pyrki laukaisemaan tykkinsä mahdollisimman monta kertaa. Teollisen vallankumouksen myötä otettiin käyttöön uudet valmistusmateriaalit ja menetelmät, jolloin alukset valmistettiin ensin raudasta ja sitten teräksestä. Parantuneet valmistusmenetelmät mahdollistivat entistä kehittyneemmät tykit, jolloin niiden kantama ja tuhovaikutus kasvoivat.^[1]

Pääartikkeli: Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäisenä taistelulaivana on usein pidetty vuonna 1859 vesille laskettua Ranskan merivoimien puurunkoista La Gloirea, joka oli ensimmäinen samanaikaisesti sekä panssaroitu että merikelpoinen sotalaiva. Siinä oli potkurien ohella purjeet ja aseistus oli purjelaivakauden perintönä sijoitettu tykkiportteihin pitkin kylkiä. Vuonna 1860 vesille laskettu Britannian kuninkaallisen laivaston HMS Warrior oli ensimmäinen rautarunkoinen sotalaiva. Jo 1860-luvulla rakennettiin ensimmäiset käännettävillä tykkitorneilla varustetut sotalaivat. Purjeista luovuttiin vähitellen.^[1]

Taistelulaivojen kehityksessä alkoi vuonna 1906 uusi aika, kun HMS Dreadnought laskettiin vesille. Se oli ensimmäinen järeillä 12 tuuman tykeillä (305 millimetriä) ja höyryturbiineilla varustettu sota-alus. Alus oli nopeampi kuin yksikään aikalaisensa sekä paremmin aseistettu ja panssaroitu kuin yksikään sitä edeltänyt linjalaiva niin kutsuttu pre-dreadnought, joista tuli vanhanaikaisia. Dreadnoughtin vesillelasku aloitti ”suuren laivastokilvan”, jonka aikana jokainen kynnellekykenevä valtio rakensi tai osti taistelulaivoja. Kyse ei ollut pelkästään sotilaallisista intresseistä vaan myös siitä, että taistelulaivoista tuli kansallisia symboleja ja ylpeydenaiheita. Taistelulaivojen tekninen kehitys oli tavattoman nopeaa: ensimmäisen maailmansodan puhjetessa vuonna 1914 Dreadnought oli jo vanhentunut, vaikka aluksella oli ikää vain kahdeksan vuotta. Uudet taistelulaivat olivat sekä isompia, nopeampia, raskaammin aseistettuja että paremmin panssaroituja. Ensimmäiset super-dreadnoughtit eli 381 millimetrin tykistöllä varustetut Kuninkaallisen laivaston Queen Elizabeth -luokan alukset otettiin palvelukseen 1915. Vuoden 1916 Skagerrakin taistelu jäi ensimmäisen maailmansodan ainoaksi suureksi yhteenotoksi taistelulaivojen välillä.

Pääartikkeli: Toinen maailmansota

Varhaisten taistelulaivojen uppouma saattoi olla vain 20 000 tonnia. Washingtonin laivastosopimuksessa ylärajaksi sovittiin 35 000 tonnia. Toisen maailmansodan aikana taistelulaivojen uppouma kohosi jopa 70 000 tonniin.

Taistelulaivat olivat poikkeuksetta laivastojen suurimpia ja tulivoimaisimpia taistelukäyttöön tarkoitettuja aluksia. Toisen maailmansodan aikaisen taistelulaivan pääaseistus saattoi koostua esimerkiksi yhdeksästä 16 tuuman eli 406 millimetrin tykistä, joiden panssarikranaatit painoivat tyypillisesti yli 1 000 kiloa. Tuolloin useiden valtioiden laivastoissa oli myös panssari- ja taisteluristeilijöitä, jotka muistuttivat taistelulaivoja, mutta olivat yleensä hieman pienempiä.

Toisen maailmansodan ehkä kuuluisin taistelulaiva oli saksalainen Bismarck, joka upotti brittiläisen taisteluristeilijä HMS Hoodin 24. toukokuuta 1941, mutta tuhoutui itse kolme päivää myöhemmin taistelussa Kuninkaallista laivastoa vastaan. Viimeinen taistelulaivojen keskinäinen voimainkoetus tapahtui 25. lokakuuta 1944 Surigaon salmessa Leyten saaren kaakkoispuolella osana Leytenlahden taistelua. Vastakkain olivat yhdysvaltalaisen amiraali Oldendorfin kuusi taistelulaivaa ja japanilaisen amiraali Nishimuran taistelulaivat Yamashiro ja Fusō. Taistelu päättyi yhdysvaltalaisten selvään voittoon. Nishimuran osasto upotettiin ja amerikkalaisten tappiot jäivät pieniksi.

Toinen maailmansota oli taistelulaivojen osalta käänteentekevää aikaa. Toisaalta ne olivat merten valtiaita ja niillä ratkaistiin suuria taisteluita, mutta sodan loppu myös merkitsi niiden mahdin hiipumista. Ilma- ja ohjusaseiden kehittymisen myötä taistelulaivat ovat osoittautuneet kustannustehottomiksi suuren miehistötarpeen ja muiden ylläpitokustannusten takia. Ohjuksista, sukellusveneistä ja lentotukialuksista lentokoneineen tuli merisodankäynnin uusia valtiaita. Vaikka Yhdysvaltain laivasto käytti Iowa-luokan taistelulaivojaan vielä Korean, Vietnamin, Libanonin ja Persianlahden sodissa, voidaan taistelulaivojen kultakauden katsoa sijoittuneen vuosien 1905 ja 1945 välille.