Yleisradion ruotsinkieliset toimitukset From Wikipedia, the free encyclopedia
Svenska Yle on yksi Ylen yksiköistä. Sen vastuualue on ruotsinkielinen palvelutarjonta. Se vastaa mm. ruotsinkielisistä radio- ja tv-kanavista, ruotsinkielisestä ohjelmatarjonnasta, ruotsinkielisestä uutistarjonnasta ja ruotsinkielisistä julkaisuista.[1]
Svenska Ylen johtaja ja vastaava tuottaja on Johanna Törn-Mangs. Hän on myös Svenska Ylen edustaja Yleisradion johtoryhmässä.
Svenska Yle jakaantuu kuuteen osastoon. Osastot ovat:
Svenska Yle tuottaa sisältöjä internetiin, televisioon ja radioon. Internetissä sillä on oma verkkosivustonsa, jolla on sen uutistarjonta. Televisiossa sillä on oma kanavansa, Yle Fem, joka jakaa kanavapaikkansa Yle Teeman kanssa, mutta toimii silti itsenäisesti. Radiossa Svenska Yle tarjoaa kaksi kanavaa. Yle Vega on aikuiselle yleisölle kohdennettu kanava, jota lähetetään paitsi ruotsinkielisillä alueilla myös joillakin suomenkielisillä alueilla. Sillä on myös paikallistoimituksia ja -lähetyksiä. Yle X3M taas on nuorisolle tarkoitettu kanava, joka kuuluu ainoastaan ruotsinkielisillä alueilla.
Svenska Ylen sisällöt löytyvät myös Yle Areenasta. Lisäksi Svenska Ylen sisältöjä on Elävässä arkistossa.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.