Suomen ilmastopaneeli
suomalainen neuvoa-antava ryhmä, joka arvioi ilmastopolitiikkaa ja ilmastonmuutokseen liittyviä toimia / From Wikipedia, the free encyclopedia
Suomen ilmastopaneeli on tieteellinen, riippumaton asiantuntijaelin, jonka perustamisesta on säädetty Suomen ilmastolain 16 §:ssä ja jonka tehtävänä on ilmastopolitiikan suunnittelun ja sitä koskevan päätöksenteon tukeminen.[1] Nämä tehtävät ovat Suomen ilmastotavoitteiden ja -suunnitelmien arviointi sekä politiikkasuositusten antaminen. Ilmastopaneelin jäsenet nimetään yliopistojen ja tutkimuslaitosten toimittamien ehdotuksien perusteella.[2]
Vuosien 2016–2019 kausi oli ensimmäinen Suomen ilmastopaneelin kausi valtioneuvoston asetuksen ja 1. kesäkuuta 2015 voimaan tulleen ilmastolain jälkeen. Ilmastolain myötä paneeli sai lakiin perustuvan tehtävän.[1] Sitä edelsi kaksi kautta (2013, 2014–2015) ympäristöministeriön asettamana asiantuntijaelimenä. Kausi 2020–2023 on toinen ilmastolain mukainen toimintakausi.[3] Vuonna 2024 alkaa kolmas toimikausi.
Vuonna 2023 paneelissa oli 15 jäsentä, jotka edustivat ilmastonmuutokseen liittyviä tieteenaloja. Paneelin puheenjohtajana toimi Helsingin yliopiston emeritusprofessori Markku Ollikainen.[3] Ilmastopaneelin jäseniltä edellytettiin akateemista menestystäkenen mukaan? ja ymmärrystä Suomen, Euroopan unionin ja kansainvälisen tason ilmastopolitiikasta sekä kiinnostusta yhteiskunnalliseen vuoropuheluun.lähde?
Vuosina 2024-2027 toimivan ilmastopaneelin 15-henkinen kokoonpano julkistettiin marraskuussa 2023. Puheenjohtajaksi nousee Suomen ympäristökeskuksen professori Jyri Seppälä.[4]