From Wikipedia, the free encyclopedia
Sienan katedraali (italiaksi Duomo) on keskiaikainen katedraali Sienassa, Italiassa. Se edustaa valtaosiltaan romaanis-goottilaista tyyliä, mutta on syntynyt vuosisatojen aikana. Paikalla on ollut katedraali 1100-luvulta; nykyisistä rakenteista valtaosa on vuosilta 1215-1263. Julkisivu on toteutettu kahdessa osassa: alaosa 1284-1296, yläosa 1376. Gian Lorenzo Bernini lisäsi kupolin päälle lyhtymäisen rakennelman 1600-luvulla. Pronssinen keskiovi on vuodelta 1958.
Katedraali on rakennettu mustasta ja valkoisesta marmorista; musta ja valkoinen ovat Sienan tunnusvärit. Kupoli on kuusikulmainen, ja sen sisäpinta on maalattu siniseksi ja koristettu kultaisin tähdin.
Marmorilattia on tuomiokirkon hienoimpia aarteita. Siihen on upotettu 56 koristepaneelia, jotka tehtiin vuosina 1369–1547. Käytännöllisesti katsoen kaikki sen ajan tunnetut taiteilijat olivat jossain vaiheessa mukana lattian suunnittelussa. Lopputuloksena onkin teknisesti loistava sienalaisen taiteen kehityksen historia.
Kuva-aiheet ovat valikoiva yhdistelmä allegorioita, Raamatun tarinoita ja geometrisiä kuvioita. Koristeluun on käytetty mm. yksinkertaista sgraffitoa ja monimutkaista marmorimosaiikkia.[1]
Kahdeksankulmainen marmorisen saarnastuolin veisti Nicola Pisano vuonna 1268. Siihen on kaiverrettu kuvia, jotka esittävät kohtauksia Jeesuksen elämästä. Katedraalissa on muun muassa Donatellon ja Michelangelon taideteoksia.
Tämän renessanssikirjaston rakennutti 1490-luvulla myöhempi paavi Pius III setänsä Pius II:n, Aeneas Silvius Piccolominin, kirjakokoelmalle. Ennen paaviksi valitsemistaan, Piccolomini matkusteli paljon ja hänen veljenpoikansa tilasi taidemaalari Pinturicchiolta kirjastoon setänsä matkojen kuvauksia. [1]
Kastekappelin hienoin aarre on toscanalaista varhaisrenessanssia edustava kasteallas, jonka tuomiokapituli teetti vuosina 1416-1434. Jacopo della Quercia vastasi kokonaisuudesta, mutta tuomiokapituli otti mukaan kaksi sen ajan taiteen keulakuvaa: Lorenzo Ghibertin ja Donatellon. [1]
Krypta kuului aikoinaan tuomiokirkon sisäänkäyntiin, joka muurattiin umpeen, kun kastekappeli rakennettiin. Kryptassa oli vielä paljon rakennusjätettä, kunnes se vuonna 2003 korjattiin pois. Silloin löydettiin 1270-luvulla tehtyjä seinämaalauksia. [1]
Katedraalin kellotorniin nousee 1300 rappusta.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.