kokoelma lyömäsoittimia From Wikipedia, the free encyclopedia
Rumpusetti (rummusto) on 1900-luvun alkupuoliskolla kehitetty, muodostelmaan aseteltu kokoelma lyömäsoittimia, joita rumpali soittaa. Useimmiten rumpusettiin kuuluu virvelirumpu, yksi tai useampi tom-tom, lattiatomi, bassorumpu ja lautaset.
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Moderni viidestä rummusta koostuva rumpusetti (virveli, 3 tomia, bassorumpu) sai muotonsa 1960-luvulla.[1] Yleisin "shell-pack" sisältää halkaisijaltaan 20-tuumaisen bassorummun, 10-, 12- ja 14-tuumaiset tom-tomit, 14-tuumaisen virvelin sekä neljä lautasta (kaksi hi-hat -lautasta, crash ja ride), jotka ovat useimmiten 14-, 16- ja 20-tuumaiset. Rummustoja löytyy käyttötarkoituksen mukaan pienistä jazzin soittoon käytetyistä seteistä isoihin metallimusiikissa käytettyihin setteihin. Bassorumpua poljetaan pedaalilla, mutta muita rumpuja sekä symbaaleja lyödään kapuloilla tai vispilöillä.
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Rumpusetti syntyi Yhdysvaltojen eteläosissa, kun afrikkalaisperäisen väestön (orjien) musiikki- ja soittokulttuuri kohtasi eurooppalaisperäisen musiikki- ja sotilassoittokuntakulttuurin. Yhdysvaltain sisällissodan jäljiltä alueella oli paljon sotilassoittokuntien jälkeensä jättämiä soittimia, myös virveli- ja bassorumpuja sekä käsisymbaaleja. Virveliä kutsuttiin myös pikku- tai marssirummuksi. Näitä soittimia afrikkalaiset ottivat käyttöönsä osin siksi, että heidän omat perinnesoittimensa eivät olleet sallittuja.
Jo 1800-luvun puolella keksittiin laittaa bassorumpu maahan, siihen asti se oli ollut hihnoilla kiinni soittajassa. Bill Ludwig ja eräät muut kehittivät maassa olevaan bassorumpuun pedaalin jo 1900-luvun alussa, virvelirummulle oli tuolloin jo teline. Näin rumpali saattoi istua soittaessaan. Bassorummun päällä oli usein myös erilaisia lehmänkellon ja puupenaalin tapaisia lyömäsoittimia, joilla soittoa väritettiin. Myöhemmin settiin lisättiin ns. lattia-tomi ja rumpujen kehäkoon pienentyessä myös bassorumpuun kiinnitettävä pikku-tomi.
Vasta 1920-luvulla syntyi Hi-Hat (haitsu/haikka), jonka esiasteena oli niin sanottu sock symbals, joka koostui maassa olevasta ja jalkaan kiinnitetystä symbaalista, jota soitettiin jalalla. Hi-hatin hyvänä puolena on tarpeeksi korkea teline, jonka avulla sitä saattoi soittaa jalkapedaalin lisäksi kapuloilla. Sen aikaiset pellit eli symbaalit olivat halkaisijaltaan melko isoja (n. 20" ja yli), varsinaisia crasheja ei aluksi ollut ja komppipellin sijasta käytettiin nykyistä china- eli kiinapeltiä muistuttavaa symbaalia.
Rumpusetin tärkein osa on virveli- eli pikkurumpu (engl. snare drum), jota pidetään jalkojen välissä telineessä. Virveli on marssimusiikista tuttu rämisevää ääntä tuottava rumpu. Räminä saadaan aikaan metallisista jousista muodostuvalla virvelimatolla, joka nostetaan virvelikoneiston avulla rummun alakalvoa vasten.
Maton kireyttä voi säätää ja sen saa kokonaan pois käytöstä mattokoneistolla. Virvelin halkaisijat vaihtelevat yleensä välillä 12"–15" (tuumaa), yleisin koko on 14". Syvyys vaihtelee välillä 3"–8", yleensä 5"–6,5". Hyvin pienen halkaisijan virveliä sanotaan sopraanovirveliksi ja matalat virvelit ovat nimeltään pikkolovirveleitä. Virveleitä valmistetaan metallista tai puusta, lähinnä koivusta tai vaahterasta.
Bassorumpu (engl. bass drum) makaa kyljellään ja sitä soitetaan jalalla poljettavalla pedaalilla, joka kiristetään bassorummun vanteeseen. Bassorumpuja saattaa olla rumpusetissä kaksikin kappaletta tai vastaavasti yhtä bassorumpua voidaan soittaa ns. tuplapedaalilla, jolloin on mahdollista soittaa molempia jalkoja käyttäen tavanomaista nopeampia bassorumpukuvioita. Bassorummun halkaisija vaihtelee välillä 16"–30", mutta yleisimmät koot ovat 18", 20" ja 22" (melko usein myös 24"). Syvyys on välillä 14"–20".
Hi-hat-lautaset kiinnitetään hi-hat-telineeseen niin, että toinen makaa huovan päällä kupu alaspäin vapaana ja toinen kiristetään kupu ylöspäin niin sanotusti lukkoon (engl. clutch). Lukko kiinnitetään pystysuoraan tankoon, jonka liikettä ohjataan hi-hat-pedaalilla. Ääni voi olla lyhytsointinen, kun lautaset on puristettu täysin yhteen, tai pidempään kahiseva ja suhiseva, jos lautaset ovat toisistaan täysin erillään, tai mitä vain tältä väliltä. Hi-hattia soitetaan myös pedaalilla, jolloin saadaan jälleen erityyppinen ääni. Kyseinen tyyli on suosittu jazzmusiikissa, jossa pedaalia painetaan 4/4 tahtilajin 2. ja 4. iskulla.
Rumpusetissä on näinä päivinä yleensä vähintään yksi pikku tom-tom (engl. mounted tom tai rack tom) ja yksi lattia-/iso tom-tom (engl. floor tom). Useammat tom-tomit mahdollistavat laaja-alaisemmat fillit. Pienet tomit on kiinnitetty omaan telineeseen, bassorumpuun, lautastelineeseen tai räkkiin. Niiden halkaisija vaihtelee välillä 6"–14" ja syvyys on n. 6"–12". Lattiatomit (iso tom) seisovat omilla jaloillaan tai ne on kiinnitetty lautastelineeseen tai räkkiin. Niiden halkaisija vaihtelee välillä 14"–18" ja syvyys välillä 12"–16".
Tärkein symbaali hi-hatin lisäksi rumpusetissä on ride-symbaali, jolla nimensä mukaisesti ”ratsastetaan”, eli soitetaan kapulan päällä symbaalin ”selkään”, ei reunaan. Ride on kiinnitetty joko bassorummussa olevaan telineeseen tai omaan lattiatelineeseensä. Riden koko on yleensä välillä 18"–24".
Rumpuseteissä on yleensä myös ainakin yksi crash- eli aksenttisymbaali, kooltaan yleensä välillä 14"–20". Muita symbaaleja ovat pienikokoinen splash (koko 6"–12"), china (koko 8"–27"), chinasplash, bell ja stack .
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
