Rukoilu
uskonnollinen teko, jossa käännytään jumalan, jumalien tai henkien puoleen From Wikipedia, the free encyclopedia
uskonnollinen teko, jossa käännytään jumalan, jumalien tai henkien puoleen From Wikipedia, the free encyclopedia
Rukoilu eli rukoileminen tarkoittaa uskonnoissa jumalien, henkien tai muiden korkeampina pidettyjen voimien puoleen kääntymistä[1][2] Rukous tarkoittaa samaa kuin rukoileminen tai määrämuotoista rukoiltaessa käytettävää lausejaksoa.[3]
Kristilliset rukoukset on jaettu pyyntörukouksiin, esirukouksiin, kiitosrukouksiin ja katumusrukouksiin. Pyyntörukoukset ovat yleisimpiä ja niissä rukoilija pyytää Jumalalta jotakin. Esirukoukset luetaan jonkun toisen puolesta, kiitosrukouksessa kiitetään Jumalaa esimerkiksi ehtoollisesta ja katumusrukouksessa pyydetään syntejä anteeksi. Rukous voi olla joko sanallista tai sanatonta rukousta. Tunnetuimpia lajeja ovat ilta- ja ruokarukoukset.
Käytännössä rukoilutavat vaihtelevat paljon ja ne ovat myös henkilökohtaisia. Katolilaiset ja ortodoksit tekevät rukoillessaan ristinmerkin. Perinteisesti kristillinen rukoilu on tapahtunut polvillaan, mutta nykyään helpommat rukoilutavat ovat yleistyneet. Psalmit, virret ja kirkkomusiikki voidaan nähdä myös rukouksena. Lisäksi kynttilän tai tuohuksen liekki ja savu voidaan nähdään rukouksen symbolina.
Kristillisessä mystiikassa rukoileminen nähdään kehittyvänä harrastuksena, joka liittyy ihmisen uskonnollisuuden syvenemiseen. Aluksi rukoilu on itsekästä, sillä tässä henkilö pyytää itselleen jotakin hyvänä pitämäänsä asiaa. Itsekkäästä rukoilusta kehitytään mietiskelevään rukoukseen ja lopulta epäitsekkääseen eli sanattomaan rukoukseen. Mystikkojen mukaan rukoilu johtaa syvään uskonnolliseen kokemukseen ja sitä voidaan pitää myös meditaationa.[4]
Islamissa rukous, salat, määritellään yhdeksi uskonnon viidestä peruspilarista. Rukoushetkiä on vuorokaudessa viisi ja imaami kutsuu niihin moskeijan minareetista rukouskutsulla resitoiden. Rukoushetket määräytyvät auringon mukaan siten, että vuorokauden katsotaan alkavan auringon laskiessa horisontin taakse. Rukoushetket ovat auringonlaskun rukous, iltarukous, aamunkoiton rukous, keskipäivän rukous ja iltapäivän rukous.
.jpg)
Muslimi puhdistautuu tekemällä rukouspesun ennen rukoilemista. Hän voi käyttää alustaa ja on kääntyneenä Mekkaan päin. Perjantain keskipäivän rukous on viikon merkittävin rukoushetki ja sitä varten yleensä kokoonnutaan moskeijaan. Musliminainen voi rukoilla kotona eikä hänen tarvitse rukoilla perjantairukousta moskeijassa. Musliminainen ei saa rukoilla kuukautisten aikana, koska hän on silloin epäpyhässä tilassa. Rukous alkaa aina Koraanin ensimmäisellä Avauksen suuralla, jonka muslimi siis resitoi vähintään seitsemäntoista kertaa vuorokaudessa, mikäli hän rukoilee ainoastaan pakolliset rukoukset.
»Kunnia Jumalalle, maailman Herralle, Armeliaalle Armahtajalle, Tuomiopäivän Ruhtinaalle. Sinua me palvomme, Sinua me huudamme avuksi. Johdata meidät oikealle tielle, niiden tielle, joille Sinä olet suosiollinen, et niiden, joiden päälle Sinun vihasi lankeaa ja jotka vaeltavat eksyksissä.»
(Koraani 1:1–7, suomennos Jaakko Hämeen-Anttila, 1995)
Käytännössä rukoilu voi sattua myös muun toiminnan kuten vierailun aikaan, eikä ole mitenkään tavatonta, että muslimit alkavat rukoilla tässä yhteydessä. Euroopassa rukoilupaikkoja eli moskeijoita ei ole riittävästi ja toisaalta elämänrytmi saattaa estää rukoilemisen oikealla tavalla. Uskonnon sisällä on havaittavissa myös eroja. Esimerkiksi šiialaiset yhdistävät joskus rukouskertoja niin, että he rukoilevat vain kolme kertaa päivässä.[5]
Buddhalaisuudessa rukoilutavat vaihtelevat eri suuntauksissa, mutta perinteisesti tätä termiä ei siellä käytetä, vaikka yhtäläisyyksiä esimerkiksi kristilliseen rukoiluperinteeseen löytyykin. Buddhalaisuudessa rukoilun opillisena tarkoituksena on valaistuminen ja kärsimyksestä vapautuminen.[6] Länsimaista rukoilukäsitystä lähellä on Nichiren-buddhalaisuuden rukoilutapa, jossa toistetaan resitoiden Lootussutran säkeitä. Rukousta ei kuitenkaan osoiteta millekään jumaluudelle, vaan sen kohteena on esimerkiksi mandala-kuvio, joka symboloi valaistumista ja buddha-luontoa. Rukoileminen voidaan käsittää tässä prosessiksi, jossa ihmisen itsetuntemus syvenee ja mahdollistaa kehittymisen ihmisenä.[7]
Puhtaan maan buddhalaisuudessa rukouksena lausutaan ”Namu Amida Butsu” eli ”Turvaan Amida Buddhaan”. Rukous voidaan katsoa universaalin buddhaluonnon ilmentymäksi ja se voi yhtä hyvin tähdätä tavallisten toiveiden täyttymiseen tai syvemmin käsitettynä valaistumiseen. Zen-buddhalaisessa rukoilussa ei sanota mitään, vaan siinä pyritään saavuttamaan valaistuminen hiljentymällä ja ”vain istumalla” niin, että saavutetaan ”ei-minuus”. Theravada-buddhalaisuudessa rukoilua ei pidetä välttämättömänä, vaan he korostavat buddhalaisen tiedon merkitystä ja resitoivat pitääkseen sen mielessään.[6]
Tiibetinbuddhalaisuus on kuuluisa pyöritettävistä rukousmyllyistään.[8] Mahajana-buddhalaisuuden suuntauksissa rukoilla voidaan myös temppelissä buddhapatsaan äärellä polvistuen, jolloin voidaan käyttää myös suitsukkeita.[9]
Japanin šintolaisuudessa rukoilla voi esimerkiksi pyhäkössä tai kotona kamidanan eli jumalhyllykön ääressä. Rukoilu on usein tarkkaan säädelty. Alussa rukoilijan on puhdistauduttava joko kokonaan tai ainakin on pestävä kädet. Jumaluus eli kami saatetaan ”herättää” soittamalla pyhäkön tai jumalhyllykön kelloa ja lisäksi sille annetaan uhrilahja (esimerkiksi riisiä tai riisiviinaa), jonka jälkeen lausutaan rukous. Kunnioittavat kumarrukset liittyvät vahvasti myös tähän rituaaliin ja jumalhyllykön ääressä rukoillaan tavallisesti polvillaan.[10][11]
Francis Galton oli ensimmäinen, joka tutki rukoilun tehoa ihmisiin tilastollisin menetelmin. Galton totesi, että suuret määrät ihmisiä rukoilivat joka sunnuntai Britannian kirkoissa julkisesti hallitsijaperheen terveyden puolesta. Galton ajatteli, eikö kuningasperheen jäsenten terveydentilan pitäisi olla epätavallisen hyvässä kunnossa niihin verrattuna, joiden puolesta rukoilivat vain läheiset henkilöt. Galton tutki asiaa eikä löytänyt tilastollista eroa. Galtonin tavoitteet saattoivat olla myös satiirisia, sillä hän suoritti rukouskokeita myös sattumanvaraisilla maatilkuilla nähdäkseen, kasvaisiko niillä olevat kasvit nopeammin. Kasvit eivät kasvaneet rukouksista huolimatta nopeammin.[12][13]
Kristillinen Templeton-säätiö rahoitti 2000-luvulla tutkimuksen rukouksen tehosta ihmisiin. Tutkimus toteutettiin kaksoissokkona. Kokeen tulokset julkaistiin American Heart Journal -aikakauskirjassa huhtikuussa 2006. Minimaalinen ero havaittiin niiden välillä, joiden puolesta rukoiltiin (52 %) ja joiden puolesta ei rukoiltu (51 %). Kolmannen ryhmän, niiden jotka tiesivät, että heidän puolestaan rukoiltiin, tulokset erosivat kahden ensimmäisen ryhmän tuloksista. Niillä, jotka tiesivät olleensa esirukousten kohteena, oli tilastollisesti merkittävästi enemmän komplikaatioita (59 %) kuin niillä, jotka eivät tienneet siitä (52 %). Kokeen tekijöiden mukaan potilaat, jotka tiesivät olleensa esirukousten kohteena kärsivät psykosomaattisesta lisärasituksesta, ”suorituspelosta”.[13][14]
Andrew Newberg tutki fransiskaaninunnien ja buddhalaisten aivojen toimintaa syvän rukouksen tai meditaation aikana PET-laitteella. Tutkimuksissa kävi ilmi, että fransiskaaninunnien otsalohkot aktivoituivat rukouksen aikana, mutta päälakilohkon toiminta vaimeni, mikä Newbergin mukaan liittyy uskonnolliseen ajasta ja paikasta irrottautumisen tunteeseen ja Jumalan läsnäolon kokemuksiin. Samanlaisia aivotoiminnan muutoksia oli havaittavissa myös buddhalaisilla meditoijilla. Erona oli kuitenkin se, että nunnilla aktivoitui kielellinen alue aivoista, kun taas buddhalaisilla aktivoitui visuaalinen alue, mikä liittyy erilaisiin meditaatio- ja rukoilutapoihin.[15]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
