Riitta Jallinoja
suomalainen sosiologi / From Wikipedia, the free encyclopedia
Riitta Jallinoja (o.s. Haantie[1], s. 1943) on suomalainen sosiologi, joka nimitettiin Suomen ensimmäiseksi perhesosiologian professoriksi Helsingin yliopistossa[2] vuonna 2002[3]. Hänet tunnetaan muun muassa naisen asemaa, perhettä ja modernia elämää koskevista tutkimuksistaan.[1]
Jallinoja suoritti sosiologian tohtoritutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1983. Hänen väitöskirjansa oli nimeltään Suomalaisen naisasialiikkeen taistelukaudet (1983) ja se oli Aura Korppi-Tommolan mukaan eräs ensimmäisiä suomalaisia nykyaikaisen naisnäkökulman omaksuneita väitöskirjoja.[4] Jallinoja on julkaissut alallaan useita teoksia ja johtanut muun muassa Suomen Akatemian rahoittamaa perheen murros -tutkimushanketta, osallistunut lukuisiin alan kansainvälisiin tutkimushankkeisiin ja tieteellisiin neuvottelukuntiin sekä ohjannut useita perhesosiologian alaan kuuluvia väitöskirjoja.[2]
Jallinojalle on myönnetty Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto, sekä muun muassa Helsingin yliopiston J. V. Snellman- ja Väestöliiton Elsa Enäjärvi-Haavio -palkinnot. Hän toimi myös valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaanina.[2] Hänen puolisonsa on arkkitehti Reijo Jallinoja.[5]
Jallinoja valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi vuonna 2001.[6]