Pyytti
saari Naantalissa / From Wikipedia, the free encyclopedia
Pyytti on entisen Rymättylän kunnan, nykyisen Naantalin kaupungin länsiosassa sijaitseva saari. Saaren pinta-ala on noin 0,55 neliökilometriä.[1] Vuonna 2009 saaressa ei ollut yhtään vakituista asukasta.[2] Pyytin saareen liikennöi Haapalasta Rymättylän reittialueella maksuton yhteysalus M/S Isla.[3]
Pyytin saari on lähes kokonaan luonnonsuojelualuetta, ja se kuuluu "Pakinaisten saaristo" Natura 2000 -alueeseen. Pyytti on maisemallisesti komea, korkealle merenpinnasta kohoava kallioselänne,[4] korkeimman kohdan ollessa yli 45 metriä merenpinnan yläpuolella. Saarella on paljon kalliojyrkänteitä.[1] Saaren reunamilla kasvaa mäntyvaltaista vanhaa metsää[4] ja lakiosat ovat puutonta avokalliota. Pyytti sijaitsee sitä paljon suurempien saarien Korvenmaan ja Pakinaisten välisessä salmessa. Kumpikin saari on noin 150 metrin etäisyydellä.[1]
Pyytti kuului Pakinaisten kylään. Saaren korkeimmalla kohdalla sijaitsi kolmiomittauspiste. Vuonna 1965 saaren itäosissa oli peltomaata ja kaakkoisrannalla Pyytti-niminen tila.[5] Vuoden 1981 peruskartassa saaren koilliosaan oli rakennettu kaksi taloa ja sähkölinja tuli Korvenmaasta Suolaamonkarin kautta.[6] Vuonna 1991 tilanne oli sama[7] ja nykyään koillisrannalla on yksi vapaa-ajanasunto enemmän. Saaren pellot ovat niittyyntyneet.[1] Saaren etelärannalla on perinteinen silakkarysäpaikka.[8]
Pyytistä 80 metriä lounaaseen sijaitsevaa hyvin pientä Suolaamonkaria kutsutaan myös Pyytinkariksi. Pyytinkarissa on toiminut vuodesta 1966 lähtien Turun Pursiseura ry:n vanhin saaritukikohta. Saaressa vierailee vuodessa noin 600 venettä. Suolaamonkari-nimi on peräisin ajasta, jolloin saari toimi saaristolaisten kalankeruuasemana.[9]