kylä Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla From Wikipedia, the free encyclopedia
Panttila on Kurikan kylä noin kuusi kilometriä kaupungin keskustasta pohjoiseen Kyrönjoen länsipuolella rajoittuen Ilmajoen Koskenkorvaan. Kylän läpi kulkevat yhdystie 6900 ja Suupohjan rata.[1]
Panttilan kylä ja lakkitehdas kuuluvat Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin[2].
Lännestä Ilmajoen Kalajaisjärvestä tulevan[3] Nenättömänluoman varressa on entisen Kurikan Lakkitehtaan (Kulo) alue. Alueella on kolme tehdasrakennusta, joista vanhin on rakennettu vuonna 1913 (tiettävästi Kurikan vanhin teollisuusrakennus). Rakennusmestari Juho Kukkulan suunnittelema tehdas on peräisin vuodelta 1924 ja uudempi, arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema tehdasrakennus vuodelta 1938. Ervin piirtämiä ovat myös tehtaan johtajien kaksi asuinrakennusta vuosilta 1936 ja 1942 (eivät kuulu enää nykyiseen Lakkitehtaan alueeseen). Lakkitehtaan omisti Luhtalan yrittäjäperhe (miniänä vuoden 1954 Miss Suomi Yvonne de Bruyn)[4] ja se työllisti parhaimmillaan noin 300 ihmistä, mikä teki siitä yhden Suomen suurimmista vaatetustehtaista[2]. Toisessa maailmansodassa tehdas toimitti päähineitä ja muuta vaatetusta Suomen armeijalle. Vuonna 1899 perustettu tehdas myytiin vuonna 1975 kilpailijalle, Seinäjoella vuonna 1945 perustetulle Isohellalle[5][6]. Panttilan kylä ja Lakkitehtaan alue on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Tehdasalueen lisäksi kylässä on monia talonpoikaista rakennustapaa edustavia pohjalaistaloja.[2]
Syyskuussa 2022 kerrottiin uusien omistajien kunnostavan vanhan lakkitehtaan olutpanimoksi ja panimoravintolaksi[7].
Panttilan kylässä on yhä teollisuutta, kuten turkismuokkaamo, huonekaluverstaita ja kasvihuoneiden metallirakenteiden valmistusta. Kylässä on Koiviston koulu, metsästysseura ja maa- ja kotitalousseura.[1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.