28. joulukuuta 2014 sattunut merionnettomuus From Wikipedia, the free encyclopedia
M/S Norman Atlanticin tulipalo on Välimerellä 28. joulukuuta 2014 sattunut laivaonnettomuus.[1]
Laivan autokannella syttynyt palo levisi nopeasti ja aiheutti pitkään kestäneen hätätilanteen laivaan jääneille sadoille ihmisille.
Turmassa kuoli kymmenen ihmistä[2] ja ainakin kahdeksan vammautui. Lisäksi luultavasti kymmeniä oli kateissa.[3] Laivalta pelastuneiden mukaan laivalla vallitsi sekasorto ja pakokauhu, ja miehistö järjesti pelastautumisen liian hitaasti ja puutteellisesti.[4] Kova tuuli ja muutenkin huono sää haittasivat ratkaisevasti pelastustöitä.
Aiemmin Scintu-niminen ROPAX-autolautta oli rakennettu Italiassa. Vuonna 2014 laiva kastettiin Norman Atlanticiksi, kun se siirtyi kreikkalaisen ANEK Linesin omistukseen.
Noin viikkoa ennen onnettomuutta laivassa tehtiin turvatarkastus, jonka mukaan sen palo- ja muussakin turvallisuudessa oli puutteita, mutta laivaa ei silti julistettu liikennöintikelvottomaksi.[5]
Laiva oli sunnuntain vastaisena yönä matkalla Kreikan Patraksesta kohti Italian Anconaa. Onnettomuus tapahtui, kun laiva purjehti Otrantonsalmessa Korfun pohjoispuolella. Palo syttyi noin kello 6.00 autokannella ja levisi nopeasti.[6] Kapteeni käski matkustajia jättämään laivan. Pelastusveneet eivät toimineet eikä miehistö ohjannut laivan evakuointia, mikä johti pakokauhuun ja sekasortoon.[7] Eräs miesryhmä löi naisia ja lapsia päästäkseen pelastushelikoptereihin[8]. Vain pieni osa matkustajista pääsi pelastuslautoille, ja osa joutui veden varaan.[9] Noin sata pääsi pelastusveneisiin.[10]
Pelastustyöt jatkuvat koko yön 28.–29. joulukuuta. Laivassa oli alkuaan yli 500 ihmistä, ja vielä 29.12. aamulla kuuden aikoihin illalla satoja ihmisiä oli hengenvaarassa kylmän ja savun armoilla sekä tulen uhkaamina.[11] Helikopterit evakuoivat ihmisiä noin kello 16.00 alkaen. Hätäpuhelussa kerrottiin jopa kenkien sulavan kannen alla riehuvan tulipalon kuumuudessa.[12]
Tulipalo saatiin jo sunnuntaina hallintaan ja sammumaan maanantai-aamulla. Loputkin matkustajat evakuoitiin maanantaina[2], ja kapteeni poistui laivasta kello 15.50.
Ensin Italia[13] ja sitten myös Kreikka päätti käynnistää rikostutkinnan kapteenia ja varustamoa vastaan siitä, johtuiko onnettomuus laivan turvamääräysten rikkomisesta[14][15]. Laivan kapteenia Argilio Giacomazzia ylistettiin italialaismediassa, koska hän jätti laivan viimeisenä.[16]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.