Muinais-Saimaa
Saimaa muinaisina aikoina ja ennen historiallista aikaa / From Wikipedia, the free encyclopedia
Muinais-Saimaa tarkoittaa Saimaata muinaisina eli luonnonhistoriallisina aikoina ja ennen historiallista aikaa. Saimaan eri kehitysvaiheita käsitellään luonnontieteellisen tutkimustiedon ja järven asuttamista arkeologisin keinoin. Saimaan esihistoria on järven suuruudesta johtuen varsin moninainen ja vaiherikas. Sen muodostumisen alkutapahtumat liittyvät jääkauden päättymiseen Dryas-kauteen [1], mutta muuttuminen nykyiseksi Saimaaksi alkoi Vuoksen puhkeamisen aikoihin, joskin Saimaa kehittyi vielä senkin jälkeen monilta osin.
Muinais-Saimaan eri vaiheiden ja tapahtumien ajoitukset ovat sitä epävarmempia mitä kaukaisempia ne ovat. Niitä oli aikaisemmin totuttu esittämään radiohiilivuosina, joiden epätarkkuus oli aluksi satoja vuosia mutta nykyään se on enää parisataa vuotta. Vanhojen lähteiden ajoituksia ei pitäisi enää käyttää ja tänne on etsitty mahdollisimman tuoreita arvioita. Ajoituksien tarkkuutta tärkeämpää on kuitenkin tapahtumien sisältö. Siis mitä on tapahtunut ja missä järjestyksessä.