Muhoksen seurakunta
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta Muhoksella / From Wikipedia, the free encyclopedia
Muhoksen seurakunta on Muhoksen kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla toimiva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta. Se kuuluu Oulun hiippakuntaan ja Limingan rovastikuntaan.
Pikafaktoja
Muhoksen seurakunta | |
---|---|
![]() |
![]() |
tunnus |
sijainti |
Muhoksen kirkko |
|
Tunnustuskunta | evankelis-luterilainen |
Hiippakunta | Oulun hiippakunta |
Rovastikunta | Limingan rovastikunta |
Pääkirkko | Muhoksen kirkko |
Perustettu | 1766 |
Jäsenmäärä | 7 161[1] (2021) |
– Osuus asukkaista | 80,4 % |
Kirkollisvero | 1,60 % |
Kirkkoherra | Vesa-Tapio Palokangas |
Verkkosivusto | |
Infobox OKNimi-testi OK |
Sulje
Muhoksen seurakunta perustettiin alun perin vuonna 1477 Saloisten seurakuntaan kuuluneena kappeliseurakuntana. Vuodesta 1477 lähtien se kuului kappeliseurakuntana Limingan ja vuodesta 1610 lähtien Oulun seurakuntaan. Itsenäiseksi seurakunnaksi se muodostettiin kuninkaan päätöksellä 20. elokuuta 1766. Itsenäisen seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra oli Israel Aejmelaeus (k. 1776) ja kappalainen Matthias Salow (k. 1797). Seurakunnasta erotettiin myöhemmin Utajärven seurakunta, joka oli aluksi Muhoksen seurakunnan kappeliseurakunta.[2][3]