Milan Uhrík (s. 21. joulukuuta 1984 Tšekkoslovakia) on slovakialainen poliitikko, joka on toiminut Euroopan parlamentin jäsenenä vuodesta 2019. Uhrík edustaa äärioikeistolaista Tasavalta-puoluetta, jonka puheenjohtaja hän myös on.
Milan Uhrík | |
---|---|
Euroopan parlamentin jäsen | |
2.7.2019–
|
|
Tasavallan puheenjohtaja | |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 12. joulukuuta 1984 Tšekkoslovakia |
Kansalaisuus | slovakialainen |
Tiedot | |
Puolue | Tasavalta |
Aiheesta muualla | |
www.milanuhrik.sk | |
Elämä
Uhrík kasvoi pienessä Komjaticen kunnassa lähellä Nitran kaupunkia. Hän suoritti opiskelunsa Slovakian teknillisessä yliopistossa Bratislavassa.[1]
Vuoden 2010 kunnallisvaaleissa Uhrík oli ehdolla SDKÚ-puolueen listalla. Hän oli puolueen nuorisojärjestön jäsen 2010–2012,[2] mutta liittyi äärioikeistolaiseen ĽSNS-puolueeseen 2014. ĽSNS:n jäsenä hän nousi puolueen varapuheenjohtajistoon sekä Slovakian parlamenttiin vuoden 2016 vaaleissa. 2017 hän oli ehdolla Nitran alueen pormestariksi, mutta sijoittui kolmanneksi noin 20 000 äänellään. Hän jätti kansanedustajan paikkansa, kun hänet valittiin Euroopan parlamenttiin vuonna 2019.[1]
Uhrík erosi ĽSNS:stä vuonna 2021 sen puheenjohtajan Marian Kotleban pyrittyä keskittämään kaiken vallan itselleen. Uhrík oli yksi Tasavalta-puolueen perustajajäsenistä ja toimii nykyään sen puheenjohtajana. Uhrík uusi paikkansa vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa.[1][3]
Poliittisia näkemyksiä
Uhrík on poliittisilta mielipiteiltään muun muassa Venäjä-myönteinen ja Amerikan-vastainen. Hän vastustaa vahvasti liberalismia.[3]
Vuonna 2016 Uhrík kertoi pitävänsä natsi-Saksan nukkevaltion presidenttinä toiminutta Jozef Tisoa ainoana slovakkien oikeuksia puolustaneena presidenttinä maan historiassa. Toisessa haastattelussa hän kieltäytyi tuomitsemasta Slovakian juutalaisten kuljettamista keskitysleireille holokaustin aikana. [3]
Yksityiselämä
Uhrík osaa omien sanojensa mukaan äidinkielensä slovakin lisäksi englantia, saksaa ja venäjää.[3]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.