Miklós Horthy de Nagybánya (unkarilaisittain: nagybányai Horthy Miklós; 18. kesäkuuta 1868 Kenderes, Itävalta-Unkari, nyk. Unkarissa – 9. helmikuuta 1957 Estoril, Portugali) oli Itävalta-Unkarin laivaston amiraali sekä Unkarin kuningaskunnan valtionhoitaja ja tosiasiallinen hallitsija vuosina 1920–1944. Horthyn virallinen arvonimi oli Hänen ruhtinaallinen korkeutensa Unkarin kuningaskunnan valtionhoitaja[1], (unk. Ő Főméltósága a Magyar Királyság Kormányzója).
| Miklós Horthy | |
|---|---|
 |
|
| Unkarin kuningaskunnan valtionhoitaja | |
| Edeltäjä | Károly Huszár |
| Seuraaja | Ferenc Szálasi |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. kesäkuuta 1868 Kenderes, Itävalta-Unkari |
| Kuollut | 9. helmikuuta 1957 (88 vuotta) Estoril, Portugali |
| Puoliso | Magdolna Purgly |
| Tiedot | |
| Uskonto | kalvinisti |
 Nimikirjoitus |
|
Varhainen elämä
Miklós Horthy syntyi maanomistaja-aatelistoon kuuluneeseen perheeseen, kävi koulua Debrecenissä ja opiskeli sen jälkeen meriupseeriksi Fiumen (nyk. Rijeka) laivastoakatemiassa, josta valmistui 1886. Hän matkusti ympäri maailmaa laivaston koululaivalla ja palveli Itävalta-Unkarin laivaston suoja-aluksella diplomaattien turvana Osmanien valtakunnassa ja muissa maissa. Hän toimi jonkin aikaa keisari Frans Joosefin adjutanttina Wienissä. Ensimmäisen maailmansodan aikana Horthy palveli ensin risteilijän päällikkönä ja myöhemmin amiraalina Itävalta-Unkarin laivastossa. Hän haavoittui Otranton meritaistelussa 1917. Hänet ylennettiin laivaston komentajaksi maaliskuussa 1918 ohittaen virkanimityksessä useita vanhempia upseereita.
Nousu valtaan
Ensimmäisen maailmansodan päättyessä Itävalta-Unkarin luhistumiseen Horthy vetäytyi kotitiluksilleen Kenderesiin, mutta otti sitten vuonna 1919 vastaan sotaministerin tehtävän Gyula Károlyin hallituksessa. Se oli perustettu vastavallankumoukselliseksi vastavoimaksi Unkarin Neuvostotasavallalle (Tanácsköztársaság) eli maaliskuussa 1919 valtaan nousseelle hallitukselle, jota johti sosiaalidemokraatti Sándor Garbai mutta jonka jälkimainetta on voimakkaimmin henkilöinyt ulkoministeri (ulkoasiain kansankomissaari), kommunisti Béla Kun. Károlyin erottua Horthy johti vastavallankumouksellista armeijaa, jonka joukot Neuvostotasavallan kukistuttua syyllistyivät myös kostotoimiin, ns. valkoiseen terroriin.[2] Horthyn ei tiedetä antaneen suoranaisia tappokäskyjä, ja hänen syyllisyydestään on väitelty viime aikoihin asti.[3]
Neuvostotasavallan kukistuttua Horthy marssi Budapestiin marraskuussa 1919, ja maailmansodan voittajavaltioiden suostumuksella hänet valittiin Unkarin valtionhoitajaksi.
Unkarin valtionhoitajana
Vaikka Horthy kannattikin Unkarin valtiomuodon säilyttämistä kuningaskuntana, hän torjui viimeisen Unkarin kuninkaaksi kruunatun Habsburg-hallitsijan Kaarle IV:n yritykset nousta valtaan maaliskuussa ja lokakuussa 1921, ja pysyi tosiasiallisena valtionpäämiehenä vuoteen 1944 saakka.[4] 1930-luvulla hän laajensi valtionhoitajan valtaoikeuksia ja vuoden 1942 alussa valitutti poikansa István Horthyn sijaisekseen; István sai kuitenkin surmansa lentäjänä itärintamalla 1942.[2]
Horthy oli konservatiivinen nationalisti, joka määrätietoisesti vastusti kommunismia ja nojautui politiikassaan suurmaanomistajiin ja kapitalisteihin. Järjestelmänsä tueksi ja ensimmäisen maailmansodan sankarien palkitsemiseksi hän perusti myös ”urhojen” (vitéz) järjestön, eräänlaisen nykyajan ritariston.[2] Horthyn Unkarissa harjoitettiin revansistista muistopolitiikkaa: Trianonin rauhansopimuksessa 1920 Unkarista irrotettujen suurten alueiden muistoa ja toivoa ”Unkarin ylösnousemuksesta” eli menetettyjen alueiden palauttamisesta vaalittiin.[5] Tämä vei Horthyn Unkarin myös yhteistyöhön Mussolinin Italian ja Hitlerin Saksan kanssa, ja lopulta sotaan näiden liittolaisena. Horthyn johdolla Unkari osallistui Tšekkoslovakian miehitykseen vuonna 1939 saaden takaisin osan eteläistä Slovakiaa, sai natsi-Saksan avustuksella osan Transilvaniaa Romanialta vuonna 1940, miehitti osia Jugoslaviasta vuonna 1941 ja hyökkäsi Neuvostoliittoon samana vuonna yhdessä Saksan kanssa.
Saksan sotaonnen kääntyessä Horthy alkoi tunnustella mahdollisuuksia sodasta irrottautumiseen. Tunnustelut kuitenkin epäonnistuivat, 19. maaliskuuta 1944 saksalaiset miehittivät Unkarin ja pakottivat Horthyn nimittämään uuden hallituksen. Horthy jäi edelleen valtionhoitajaksi, mutta yritti lokakuussa uudelleen irrottautua Saksan liittolaisuudesta, jolloin nuoliristiläiset (Unkarin natsit) kaappasivat vallan, ja Horthyn tilalle valtionpäämieheksi nousi heidän johtajansa Ferenc Szálasi.[2]
Viimeiset vuodet, kuolema ja jälkimaine
Sodan päätyttyä Horthy oli jonkin aikaa Saksassa amerikkalaisten miehittäjien vartioimana. Häntä kuultiin todistajana Nürnbergin oikeudenkäynneissä mutta ei asetettu syytteeseen. Loppuelämänsä, vuodesta 1949 lähtien, hän asui Portugalin Estorilissa, ja kuoli siellä 1957.[2] Unkarin vuoden 1956 kansannousun epäonnistuminen oli järkyttänyt häntä suuresti, ja testamentissaan hän pyysi, ettei hänen ruumistaan palautettaisi Unkariin, ennen kuin viimeinenkin venäläinen sotilas on sieltä lähtenyt.
Vuonna 1993 Horthyn ja hänen puolisonsa jäännökset tuotiin takaisin Unkariin ja haudattiin heidän kotikaupunkiinsa Kenderesiin. Unkarin virallinen valtiojohto ei osallistunut hautajaisiin, vaan poliitikot vierailivat paikalla korkeintaan yksityishenkilöinä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin, 3.9.2023, uudelleenhautaamisen muistoa juhlistettiin Kenderesissä tilaisuudella, jonka yhteydessä paikkakunnalla vieraili myös rakennus- ja liikenneministeri János Lázár. Puheessaan ministeri Lázár ylisti Horthya poikkeukselliseksi valtionpäämieheksi ja todelliseksi isänmaanystäväksi, mikä nostatti Unkarin julkisuudessa jonkin verran keskustelua.[6]
Horthy on Unkarissa viime aikoihin saakka nähty ongelmallisena ja kiisteltynä hahmona. Kipeimpiä kohtia hänen jälkimaineessaan on, vuoden 1919 valkoisen terrorin ohella, hänen osuutensa Unkarin juutalaisten joukkotuhoon. Horthy oli avoin antisemitisti, vaikka hänen tiedetäänkin periaatteessa vastustaneen natsien toimeenpanemia joukkovainoja sillä perusteella, että liian jyrkistä ja nopeista toimista koituisi vahinkoa Unkarin talouselämälle. Horthyn Unkarin hallinto syrji järjestelmällisesti juutalaisia, alkaen vuoden 1920 numerus clausus -laista, jolla juutalaisten osuus yliopistojen opiskelijoista rajattiin vastaamaan heidän osuuttaan väestöstä, ja jatkuen vuosina 1938–1941 säädettyinä juutalaislakeina, jotka rajoittivat juutalaisten ammatinharjoitus- ja omistusoikeutta ja lopulta myös kielsivät avioliitot ei-juutalaisten kanssa. Jopa 435 000 Unkarin juutalaisen kyydittäminen natsien tuhoamisleireille alkoi virallisesti vasta saksalaismiehityksen alettua maaliskuussa 1944, mutta jo tätä ennen oli tapahtunut lähinnä Unkariin liitetyillä alueilla joukkomurhia ja julmuuksia, eikä juutalaisten eristäminen ja kuljettaminen olisi onnistunut ilman Unkarin virkamiesten ja hallintokoneiston apua. Horthy pysäytti juutalaisten kuljetukset Auschwitziin kesäkuussa 1944, ilmeisesti kansainvälisen painostuksen johdosta. Historiantutkija Krisztián Ungváryn mukaan Horthylla olisi vielä miehitetyn maan valtionpäämiehenäkin ollut arvovaltaa ja mahdollisuuksia pelastaa ainakin osa juutalaisista, mutta näitä mahdollisuuksia hän ei käyttänyt.[7] [8][9]
Horthyn muistelmat ilmestyivät Antti Nuuttilan suomennoksena vuonna 1955.[10]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
